Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Ruotsalaisyhtye Kentin jäähyväiskeikoille Suomessa enää hajapaikkoja

Kent järjestää uransa viimeiset Suomen-keikat ensi lokakuussa Helsingissä ja Vaasassa.

Kulttuuri
 
Ruotsalaisyhtye Kent ilmoitti aiemmin tällä viikolla uransa lopettamisesta musiikkivideolla. Kuvakaappaus Youtubesta.
Ruotsalaisyhtye Kent ilmoitti aiemmin tällä viikolla uransa lopettamisesta musiikkivideolla. Kuvakaappaus Youtubesta.

Uransa lopettamisesta aiemmin tällä viikolla ilmoittanut ruotsalaisyhtye Kent innosti suomalaiset lipunostoon lauantaina.

Suomen aikaan yhdeltä myyntiin tulleiden, lokakuussa Vaasassa ja Helsingissä järjestettävien jäähyväiskeikkojen liput ovat myymässä kovaa vauhtia loppuun.

Keikat järjestävän Live Nationin Maritta Kettusen mukaan esimerkiksi Helsingin keikan parhaat paikat alakatsomoista ja kentältä myytiin loppuun parissa minuutissa.

”Yläkatsomoita on vielä myynnissä, ja joitakin lippuja on varauksessa, joten tilanne elää vielä. Mutta vauhdilla on lähtenyt liikkeelle”, Kettunen sanoo.

Sama tilanne pätee myös Vasa Arenan keikan lipunmyyntiin: iltakahdeksalta lauantaina paikkoja oli jäljellä enää takakaarteeseen. Permannon ja parhaat istumakatsomon paikat myytiin heti.

Kettunen ei osannut tarkemmin sanoa, paljonko Helsingin ja Vaasan keikoille lippuja on vielä jäljellä.

Kent julkisti uransa lopettamisaikeet tällä viikolla tyylikään musiikkivideon myötä. Yhtye ilmoitti päättävänsä 26 vuoden uransa toukokuussa julkaistavaan Då Som Nu För Alltid -levyyn, syksyllä julkaistavaan kokoelmalevyyn sekä syksyllä järjestettävään Pohjoismaiden-kiertueeseen.

Kiertue se käynnistyy Linköpingistä 23. syyskuuta ja päättyy Tele2 Arenalle Tukholmassa 17. joulukuuta. Helsingissä keikka järjestetään perjantaina 28. lokakuuta ja Vaasassa seuraavana päivänä.

Kiertueen lipunmyynti käynnistyi lauantaina samaan aikaan kaikkialla Pohjoismaissa.

Kent
Kent
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat