Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Puuvärikyniä tehdään nyt monessa vuorossa – syynä aikuisten värityskirjojen suosio

Maailman suurin puuvärikynien tuottaja Faber-Castell kertoo, että heidän puuväriensä myynti on kasvanut ”kaksinumeroisella luvulla”.

Kulttuuri
 
Reijo Hietanen
Aikuisten värityskirjat tulivat Suomen markkinoille kesällä 2015.
Aikuisten värityskirjat tulivat Suomen markkinoille kesällä 2015. Kuva: Reijo Hietanen

Ensimmäinen maailma on taas poikinut ensimmäisen maailman ongelman.

Aikuisten värityskirjavillitys on synnyttänyt laadukkaiden värikynien kysynnän kasvun. Tämän vuoksi monilla alan tehtailla on jouduttu työskentelemään monessa vuorossa ja laajentamaan valikoimaa.

Maailman suurin puuvärikynien tuottaja Faber-Castell kertoo, että heidän puuväriensä myynti on kasvanut ”kaksinumeroisella luvulla”. Tämän vuoksi heidän Saksan-tehtaallaan on lisätty vuoroja.

Faber-Castellin edustaja Sandra Suppa kertoi Independent-lehdelle, että kysynnän kasvun taustalla ovat aikuisten värityskirjat.

”Buumi on jatkunut jo pitkään, ja se on maailmanlaajuinen Etelä-Amerikasta Aasiaan.”

Esimerkiksi tällä hetkellä erityisesti Brasiliassa on pula värityskynistä.

Supan mukaan värityskirjavillitys näkyy siinä, että kuluttajat haluavat ostaa korkealaatuisia kyniä, joissa on hyvä värivalikoima.

”Kuluttajille ei enää riitä 36 väriä. Nyt kysyntää on 72 tai jopa 120 värin valikoimille.”

Suomessa ei valmisteta puuvärikyniä.

Aikuisten värikirjat ovat olleet viime vuosien yllätyshitti. Brittiläisen Waterstones-kirjakauppaketjun mukaan niiden myynti on kasvanut vuodessa 300 prosenttia.

Suomessa aikuisten värityskirjat tulivat myyntiin kesällä 2015. Vuoden loppuun mennessä niiden myynti ylsi yli kolmeen miljoonaan euroon. Suurin lehti oli ZenVäritys, joka sijoittui sijalle 17 kaikkien myytyjen tuotteiden joukossa.

Waterstonesin lastenkirjoista vastaava Melissa Cox kertoo, että erityisesti kysytään värityskirjoja, joissa on haastavia ja monimutkaisia tehtäviä.

Skotlantilainen Johanna Basford tunnetaan aikuisille laatimistaan värityskirjoista. Niitä on myyty maailmanlaajuisesti 16 miljoonaa.

”Ihmiset pitävät värittämisestä, koska he ovat kyllästyneitä digitaalisuuteen. Värittäminen on mukavaa: Twitter ei keskeytä ja touhussa on lapsuudenajan nostalgiaa.”

Faber-Castellin Suppa korostaa värittämisen rentouttavaa ja meditatiivista vaikutusta.

”Se tarjoaa tauon nopeasta digimaailmasta ja tilaisuuden lepuuttaa silmiä tietokoneen ruudun rasituksista”, sanoo Suppa.

”Väritysharrastus ei edellytä taiteellisia kykyjä, mutta se tarjoaa onnistumisen ilon, kun työ on valmis.”

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat