Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Juhlaviikkojen Huvila-kauden avaavan James Hunterin ura oli tyssätä katusoittajaksi

Englantilaislaulaja tienasi reilu vuosikymmen sitten leipänsä Lontoon kaduilla

Kulttuuri
 
Mark Shaw
James Hunterilla on takanaan pitkä ura. “Kohdallani tunnustus tuli sangen myöhäisessä vaiheessa, mutta olen siitä sitäkin kiitollisempi.
James Hunterilla on takanaan pitkä ura. “Kohdallani tunnustus tuli sangen myöhäisessä vaiheessa, mutta olen siitä sitäkin kiitollisempi. Kuva: Mark Shaw

Lontoo

Kun seuraavan kerran törmäät poikkeuksellisen lahjakkaaseen katusoittajaan, kannattaa painaa kasvot mieleen. Koskaan ei tiedä, milloin törmäätte uudestaan.

Otetaan esimerkiksi englantilaislaulaja James Hunter, 53. Vielä vuosituhannen alussa hän keräsi vuokrarahoja soittelemalla Lontoon kaduilla, kun ura levylaulajana näytti pelatulta ja hanttihommat olivat loppuneet. Nyt, reilu vuosikymmen myöhemmin, Hunter kiertää arvokkailla estradeilla ympäri maailman. Perjantaina hänen James Hunter Six -yhtyeensä avaa Helsingin juhlaviikkojen Huvila-kauden.

”Jouduin kadulle pakon edessä”, James Hunter muistelee, kun istumme alas Lontoon Brixtonissa – kadulla, kuinkas muuten. Illan keikkapaikassa on niin äänekästä, että Hunter haluaa tehdä haastattelun läheisen puiston laidalla.

”Keikat olivat käyneet vähiin ja duunit loppuneet, mutta vuokra oli maksettava. Nappasin kitaran kainaloon, ja lähdin kaverini kanssa soittamaan kadulle. Tienasimme 4–5 tunnin aikana tuplasti enemmän kuin aiemmassa työpaikassani. Sillä hetkellä päätin elättää itseni katusoittajana.”

Tässä vaiheessa takana oli jo vuosikymmenien ura. Hunter julkaisi ensilevynsä Howlin’ Wilf -nimellä 1980-luvun jälkipuolella, jolloin hän vieraili ensi kertaa myös Helsingin Tavastialla (”Nukuimme kerrossängyissä, ja seuraavana päivänä näimme Stray Catsin keikalla. Juuri muuta en muista.”)

Seuraavalla vuosikymmenellä Hunter työskenteli laulajalegenda Van Morrisonin kanssa, mutta oma ura ei vain lähtenyt lentoon. Hunterin karheasti laulama ja sujuvasti soljuva rhythm’n’blues oli kaikkea paitsi muodikasta.

Hän itse oli ammentanut oppinsa suoraan isoäidiltään, ainakin legendan mukaan. Pitääkö todella paikkansa, että innostuit rhythm’n’bluesista kuuntelemalla isoäitisi vanhoja savikiekkoja?

”Se ei ole ihan niin totta kuin monet haluaisivat ajatella. Isoäidilläni oli yksi single Jackie Wilsonilta, ja siinä se. Loput levyt olivat Frankie Lainea ”, Hunter nauraa. ”Minulle rhythm’n’blues ei ole 50 vuotta vanhaa musiikkia. Kun teemme uusia kappaleita, musiikki on uutta ja tuoretta. Vain toteutustapa on vanhanaikainen, yksinkertaisesti siksi, että se kuulostaa korviini paremmalta.”

Kymmenen vuotta sitten tapahtui jotain odottamatonta.

Hunter sai uuden tilaisuuden ja pääsi taas levyttämään. Paluulevy People Gonna Talk osoittautui menestykseksi, ja seuraavaksi hän huomasi kilpailevansa parhaalle blueslevylle myönnettävästä Grammy-palkinnosta Ike Turnerin kanssa.

Turner voitti, mutta Hunter ei ole yhtään pahoillaan.

”Jos olisin päihittänyt Ike Turnerin, se olisi tuntunut samalta kuin olisin voittanut isäni kädenväännössä. Se olisi ollut hyvin vaivaannuttavaa. Käytännössä hän oli aloittamassa koko juttua, joten palkinto kuului hänelle.”

Joka tapauksessa päivät katusoittajana olivat ohi. Takavuosikymmeniltä ammentava soul ja rhythm’n’blues olivat kokeneet uuden arvonnousun, kun Amy Winehousen kaltaiset uudet tähdet valtasivat levylistat.

Näin musiikkimaailman aaltoliike toimii. Hunter pysyi linjassaan, ja parinkymmenen vuoden jälkeen trendi osui hänen kohdalleen.

”Pidin kadulla soittamisesta, mutta en olisi välttämättä halukas palaamaan sille tielle”, hän sanoo.

”Kun kirjoitin omia kappaleita, tiesin, että ne ovat kohtuullista tasoa ja melko mielikuvituksellisia. Ajattelin aina, että niille täytyy vielä joskus löytyä paikka tässä maailmassa.”

Kaikesta välittyy, että Hunter todella nauttii uudesta elämäntilanteestaan. Vihdoin hän voi keskittyä elämänsä tärkeimpään asiaan (”Muuhun kuin soittamiseen minulla ei ole pätevyyttä”), ja illan keikalla hän on yhtä hymyä. Väsymystä ei paljasteta, vaikka yhtye tulee Brixtoniin suoraan lentokentältä ja takana on lento Kaliforniasta.

”Minun kohdallani tunnustus tuli sangen myöhäisessä vaiheessa, mutta olen siitä sitäkin kiitollisempi. Jos menestys olisi tullut parikymppisenä, olisin joutunut elämään sen kanssa loppuelämäni. Enkä ollut tuolloin yhtään niin hyvä kuin nyt”, hän virnistää.

James Hunter Six esiintyy Huvila-teltassa (Tokoinranta) perjantaina 19. elokuuta klo 19. Konsertin lämmittelijänä on Jo' Buddy & Down Home King III.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat