Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Brasilialaiskirjailija: ”Olympialaiset ovat muotokuva Brasiliasta”

Kirjailija Luiz Ruffaton mielestä Brasilia on skitsofreeninen maa, joka potee identiteettikriisiä.

Kulttuuri
 
Dario De Dominicis
”Sosiaalinen liikkuvuus on Brasiliassa yhä vähäistä”, pyykkäriäidin ja popcorninmyyjäisän poika Luiz Ruffato sanoo.
”Sosiaalinen liikkuvuus on Brasiliassa yhä vähäistä”, pyykkäriäidin ja popcorninmyyjäisän poika Luiz Ruffato sanoo. Kuva: Dario De Dominicis

Rion olympialaiset ovat loppusuoralla, ja moni asia on toisin kuin kuviteltiin.

Kun Brasilia sai kisat, silloinen presidentti Luiz Inácio Lula da Silva itki onnenkyyneleitä. Alkuvuonna Brasilian kaduilla osoitettiin mieltä hallitusta vastaan. Kisojen odotusta leimasivat talouskriisi ja apatia. Avajaisia kehuivat kaikki. Kisakatsomoissa brasilialaisfanit ovat osoittautuneet kenties kaikkien aikojen intohimoisimmiksi ja äänekkäimmiksi kannattajiksi, hyvässä ja pahassa.

”Brasilia on skitsofreeninen maa. Me siirrymme euforiasta masennukseen ja taas takaisin euforiaan hyvin nopeasti”, kirjailija Luiz Ruffato sanoo puhelimitse São Paulosta.

Hän on ulkomailla tunnetuimpia brasilialaisia nykykirjailijoita, joka tiedetään myös kolumnistina ja tiukkasanaisena yhteiskuntakriitikkona. Hänelle on hyvä soittaa kysyäkseen, miten olympiatunnelmia pitäisi tulkita.

”Olympialaisia edeltävä aika oli täynnä pessimismiä, kuten jalkapallon MM-kisojenkin. Kaikki puhuivat pahaa kisoista, sanottiin ettei niistä tule mitään”, Ruffato sanoo.

Sillä hetkellä kun tapahtumat käynnistyivät, tunnelma ympärillä muuttui, Ruffato sanoo. Kaikki olivat yhtäkkiä kiinnostuneita olympialaisista.

”Avajaisten jälkeen ihmiset sanoivat, että näistä tulee parhaat olympialaiset ikinä, kaikki oli todella kaunista ja fantastista. Kukaan ei enää edes puhu presidentin viraltapanosta.”

Brasilia oli huipulla, kun sille myönnettiin kisat. Nousukaudella uusi keskiluokka kasvoi ja köyhyys väheni. Kahden urheilun megatapahtuman järjestämistä on jälkikäteen arvosteltu suuruudenhulluudeksi, mutta silloin tulevaisuus näytti lupaavalta.

“Me olimme mielestämme maailman paras maa. Nyt kaiken keskellä näemme itsemme maailman huonoimpana maana. Tämä kaksijakoisuus on omituista, mutta sellaisia me olemme”, Ruffato sanoo.

Olympialaiset saapuivat, mutta aivan eri tunnelmissa kuin oli odotettu. Talous supistuu rajusti toista vuotta peräkkäin. Näin pitkää taantumaa Brasiliassa ei ole nähty sitten New Yorkin suuren pörssiromahduksen, joka 1930-luvulla romahdutti kahvintuotannon. Palkat ovat myöhässä, sairaaloita suljettu.

Talouskriisin keskellä suurten urheilutapahtumien mielekkyys on kyseenalaistettu vahvasti.

”Jos urheilukisoihin, stadionien rakentamiseen ja uudistamiseen käytetyt rahat olisi käytetty koulutukseen, terveydenhuoltoon tai vaikka infrastruktuuriin kunnolla, olisimme saavuttaneet paljon enemmän”, Ruffato sanoo.

”Ja olisimme säästyneet nöyryytykseltä kotikentällä Saksaa vastaan 1–7. Emme vieläkään kykene ymmärtämään mitä silloin tapahtui”, hän sanoo ja nauraa kuin epäuskoisena.

Kun kirjailija oli lapsi, Brasiliassa oli sotilasdiktatuuri. Hän ei tosin sitä silloin tiennyt. Pyykkäriäidin ja popcorninmyyjäisän perheessä ei luettu kirjoja eikä puhuttu politiikkaa.

Brasilia on muuttunut menneistä vuosista. Ongelmineenkin se on enemmän tai vähemmän toimiva demokratia. Inflaatio on kymmenen prosenttia, ei enää tuhansia.

Isäntämaan ensimmäisen olympiakullan Riossa voitti judoka Rafaela Silva, musta nainen favelasta. Joillekin se oli esimerkki siitä, miten huipulle pääsy on mahdollista nykyään myös faveloiden asukkaille.

Ruffaton mukaan kyseessä on poikkeus, ei sääntö.

”Kyse on hänen henkilökohtaisesta voitostaan ja lahjakkuudesta. Sosiaalinen liikkuvuus on Brasiliassa yhä vähäistä.”

Hänen mielestään olympialaiset ovat ”kenties paras muotokuva” Brasiliasta, aivan kuten olivat myös jalkapallon MM-kisat.

”Avajaisissa parhailla paikoilla stadioneilla istui valkoinen ylempi keskiluokka ja joi olutta. Köyhät ja mustat työskentelevät eliitin eteen, ja heidän kotejaan häädettiin olympiapuiston kyljestä. Siten toimii brasilialainen yhteiskunta.”

Samaan aikaan kun maailma on seurannut urheilua, kulisseissa on jatkunut päivänpolttava poliittinen draama.

Olympialaisten jälkeen Brasilian senaatti äänestää väliaikaisesti syrjäytetyn vasemmistopresidentti Dilma Rousseffin lopullisesta viraltapanosta. Tätä syytetään budjettilakien rikkomisesta.

”Samaa tapahtuu Brasiliassa kaikilla hallinnon tasoilla. Se on sama asia, kuin kävelisit Riossa punaisia päin ja sinut tuomitsisi varkaista ja murhaajista koostuvat valamiehistö”, Ruffato sanoo.

Hän pitää työväenpuoluetta edustavan Rousseffin kautta silti tuhoisana sekä poliittisesti että taloudellisesti.

”Hän on ollut huono johtaja. Mutta ne, jotka ovat ottaneet vallan, ovat vähintään yhtä korruptoituneita tai vielä enemmän. Dilma uhrataan, jotta huomio kiinnittyisi pois muiden rikoksista.”

Kiehtovinta Rion olympialaisissa on, että ovat paljastaneet Brasilian identiteettikriisin, kirjoitti hiljattain tunnettu kolumnisti Eliane Brum. Urheilukisojen piti olla loiston paikka, mutta sen sijaan ne ovat tuoneet esiin yhteiskunnan monenlaiset halkeamat ja epätietoisuuden omasta identiteetistä.

Ruffato on samaa mieltä. Identiteettikriisin juuret juontavat kaukaa.

”Brasilia ei koskaan ole halunnut olla osa Latinalaista Amerikkaa. Me tahtoisimme olla osa Pohjois-Amerikkaa tai Eurooppaa, mutta emme ole. Jotkut sanovat, että voisimme olla Afrikkaa, mutta emme ole sitäkään. Emme ole mitään ja eksymme tähän omaan mitättömyyteemme”, hän sanoo.

Talouskriisin keskellä kirjailija itse on viettänyt paljon aikaa ulkomailla. Matkoja on kertynyt joka kuukausi, Eurooppaan, Yhdysvaltoihin, Kiinaan ja Etelä-Amerikkaan. Suomessa hän on käynyt kahdesti, viimeksi vuonna 2015 Mukkulan kirjailijakokouksessa.

”Se oli todella mahtavaa, aivan erilainen kokemus. Paikka oli eristyksissä, olimme keskenämme. Siellä oli jopa jalkapalloa. Se oli demokraattisin jalkapallo-ottelu, jonka olen koskaan nähnyt. Naiset ja miehet pelasivat yhdessä. Se oli hyvin kiinnostavaa.”

Dario De Dominicis
Luiz Ruffato.
Luiz Ruffato.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat