Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

”Paljon siellä liikkuu pimeää lihaa” – Touko Hujanen tahtoi kuvata erilaisen Helsinginkadun, se ei ihan onnistunut

Valokuvaaja Touko Hujanen sai innoituksen valokuvasarjaansa Katri Valan säkeestä.

Kulttuuri
 
Emilia Kangasluoma / HS
Touko Hujanen tallensi elämää Helsinginkadulla valokuviinsa. Hujasen itsensä kuvasi Helsingin Sanomien kuvaaja Emilia Kangasluoma.
Touko Hujanen tallensi elämää Helsinginkadulla valokuviinsa. Hujasen itsensä kuvasi Helsingin Sanomien kuvaaja Emilia Kangasluoma. Kuva: Emilia Kangasluoma / HS

Touko Hujanen istuu ravintola Lepakkomiehen terassilla ja osoittaa Helsinginkadun toisella puolella sijaitsevaa R-kioskia.

Sen edessä tapahtui kesällä yksi valokuvaajan mieleen jäänyt tapahtumasarja.

”Olin kävelemässä kioskin ohi, kun näin, kuinka mainosständi lensi päin miehen naamaa. Heti sen jälkeen joku tyyppi löi lasituopilla toista päähän. Sitten se lyöty otti kahvikupin ja lähti sen lyöjän perään. Hetken kuluttua se kuitenkin palasi takaisin ja vaihtoi sen kupin lasituoppiin. Seuraavaksi sieltä nurkan takaa alkoi kuulua huutoa ja ihmiset juoksi sieltä pois. Se lyöty oli kostanut sille toiselle, ja sitä ne ihmiset pakeni.”

Mieleen jäävä tapahtuma, mutta pitkälti sellainen kuin Vaasanaukion eli Piritorin vieressä sijaitsevalta terassilta voisi yleisen mielikuvan mukaan odottaakin. Ja juuri sellainen, jota Hujanen ei missään tapauksessa olisi halunnut olla ikuistamassa.

Helsinginkatu-sarjaa suunnitellessaan Hujanen kun oli päättänyt, että kuvista tulisi kauniita ja runollisia, jotain aivan muuta kuin millaisena Kallion rujo valtaväylä on totuttu näkemään.

Yhtenä lähtökohtana toimi tämä Piritorin vieressä itsekin asuneen runoilija Katri Valan säe:

Kalliolla vastapäätä kulkee kädetön nuorukainen

lakkaamatta tuijottaen merelle.

Tyhjät hihat lepattavat

kuin voimattomat siivet.

”Ajattelin sitä kädetöntä miestä, joka katselee merta, mutta on vangittu kävelemään tätä katua ikuisesti”, Hujanen kertoo. ”Ja sitten mietin, että mitäpä jos kävelisi itsekin pari kuukautta tätä katua edestakaisin ja katsoisi mitä syntyy.”

”Ajattelin, että se voisi olla aika hauskaakin.”

Touko Hujanen
Koripalloilijoita.
Koripalloilijoita.

Ja niin valokuvaaja sitten teki. Mitenkään hauskaa saman kadun edestakaisin tallaaminen ei kuitenkaan ollut. Liikkumaan tottunutta Hujasta samojen ihmisten tapaaminen alkoi ahdistaa.

”Kun maailmalla kuvaa, vaikka traagisiakin tapahtumia, niin sen jälkeen siltä paikalta ja siitä tapahtumasta pääsee kävelemään pois. Mutta nyt ne samat ihmiset saattoivat tulla seuraavana päivänä taas vastaan. Se oli aika painostavaa.”

Helsinginkatu-projekti alkoi Hujasen omasta ideasta, mutta intressien onnellisesti kohdatessa se on nyt osa Juhlaviikkojen ohjelmaa. Aiemmin hän on rahoittanut vastaavanlaisia valokuvallisia sanomalehtiprojekteja joukkorahoituksella.

Hänet on valittu Vuoden lehtikuvaajaksi viitisen vuotta sitten.

Touko Hujanen
Mies ja liikenne merkki.
Mies ja liikenne merkki.

Normaalisti Hujanen vaihtaa reportaasimatkoillaan paikkaa, jos mitään ei tapahdu. Helsinginkadulla sitä mahdollisuutta ei kuitenkaan ollut, ja hän alkoi epäillä koko projektin mielekkyyttä.

Ja edelleen kuvissa näkyivät laitapuolen kulkijat.

”Jostain syystä he tulevat silmille ja me journalistit jotenkin imeydytään heihin kiinni”, Hujanen sanoo. ”Heillä on toki kiinnostavaa ja tärkeääkin sanottavaa, mutta prosentuaalisesti he ovat kuitenkin tosi pieni asia.”

”Kalliohan on nykyään erityisesti nuorten naisten kaupunginosa.”, hän toteaa ja viittaa sanojensa vakuudeksi terassin viertä kulkeviin ihmisiin. Useampi kuin joka toinen on nuori nainen. Naisia ei vaikuta edes aukiolla törpöttelevä miesremmi häiritsevän.

Touko Hujanen
Kia matkalla Karhupuistoon.
Kia matkalla Karhupuistoon.

Mutta kuten usein, asiat alkoivat selviytyä kävelemällä. Vähitellen Hujanen alkoi löytää ”reiskojen” ja ”harrien” tilalle muita aiheita. Kuviin tuli nuoria naisia lastenvaunujen kanssa, miehiä nahkavaatteissaan, korista pelaavia nuoria, herttaisia mummoja ja suutelevia nuoria pareja.

Sitä kaunista Hesaria.

Oli myös tyttö palaamassa Flowsta alpakan kanssa.

Vanha nainen ostamassa spanielilleen koirankoppia.

Kiljua keittelevät nuoret punkkarit.

Ja puistonpenkillä joka toinen viikko tapaavat papat, jotka muistelevat 60-lukulaista nuoruuttaan Valkeakoskella.

Silti projektin aikana tutuiksi tulivat myös Piritorilla varastettua lihaa päivittäin kauppaavat tyypit, diilerit, jotka tarjosivat Hujasellekin useampaan kertaan kuumaa kasleria.

”Kyllä siellä todella paljon liikkuu pimeää lihaa”, hän toteaa lakonisesti.

Pian valokuvaaja päättikin, ettei halua luoda korostetun erilaista Hesarikuvaa. Sen sijaan hän otti kuvia kadusta, jolla ihmiset kulkevat rinnakkain, koskaan oikeastaan kohtaamatta toisiaan.

”Minusta se maailmojen kohtaamattomuus on tosi mielenkiintoista.”, hän sanoo. ”Kaikki ne ihmiset kulkevat tätä samaa katua, mutta eivät oikeastaan ole toistensa maailmassa.”

Silti he kaikki aidosti rakastavat katuaan.

”Nyt projektin loputtua en missään tapauksessa näe Piritoria minään ’menetettynä alueena’, Hujanen vakuuttaa. ”Ihmiset aidosti haluavat asua täällä”.

”Yksikin mummo sanoi, että se tykkää asua Kurvissa, koska tässä on niin tasainen maasto. Ei yhtään mäkeä ja pääsee helposti joka paikkaan.”

”Mun mielestä se on mahtava uusi näkökulma Piritoriin.”

Touko Hujanen
Janette ja Christer näkivät toisensa pitkän eron jälkeen.
Janette ja Christer näkivät toisensa pitkän eron jälkeen.

Hujasen kuvat nähdään näytteillä Huvilateltassa ensi kuun alkupuolella pidettävässä tapahtumassa, jossa on jaossa myös viisisataa Helsinginkatu-sanomalehteä. Tuolloin seinällä siis kohtaavat se tuopista päähänsä saanut mies sen lastenvaunujaan työntävän naisen ja alpakkatyttö ne nuoruttaan muistelevat papat.

Ja ehkä Hujasen lehdestä löytyy myös Kesäilta laitakaupungilla -runon alku:

Suuri talo helisee kuin soittorasia,

etelämeren lauluja, tanssin rytmiä,

hempeitä lauluja rinnan marssien kanssa.

Ikkunoista kurkoittavat ihmiset,

katsovat merelle oudoin silmin,

kuuntelevat askeleita kadulla,

uneksivat juhlista, kauniista sydämistä,

onnesta, joka ei tule.

Kirjoitti Katri Vala vuonna 1934.

Hujasen kuvien perusteella 82 vuotta myöhemmin aika monelle hesarilaiselle onni on jo saapunut.

Touko Hujanen
Touko Hujanen
Touko Hujanen
Tuopilla lyöty mies R-kioskin edessä.
Tuopilla lyöty mies R-kioskin edessä.
Saara ja Asta. Kuvan äiti kertoo lapsena juoksennelleensa kaduilla yksinään.
Saara ja Asta. Kuvan äiti kertoo lapsena juoksennelleensa kaduilla yksinään.
Touko Hujanen
Vartijat ovat tarttuneet kiinni naiseen.
Vartijat ovat tarttuneet kiinni naiseen.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat