Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Pelkoa, häpeää ja piilottelua: Uusi kirja kertoo, mitä tapahtuu niille, jotka Suomi käännyttää ja karkottaa

Katja Tähjän ja Kaisa Viitasen Karkotetut-kirja ja näyttely tuovat iholle Christianan, Hunarin, Golan ja kymmenen muun karkotetun tarinat

Aino Frilander HS

Suomeen pyrkinyt, mutta Ruotsista Irakiin palautettu ex-poliisi Hunar Mohammad, hänen vaimonsa Lana Rafik ja heidän neljä lastaan piilottelevat yksiössä Suleymanian kaupungissa Irakissa eivätkä uskalla väkivallan pelossa kertoa paluustaan edes sukulaisilleen.

”Halusimme nopeasti pois Bagdadista, se oli vaarallinen, mutta Kirkukiinkaan emme voineet palata. Jos rikollisryhmä näkisi minut siellä, se tarkoittaisi varmaa hengenlähtöä”, Mohammad sanoo.

Mitä tapahtuu heille, jotka eivät saa Euroopasta turvapaikkaa tai oleskelulupaa? Mitä tapahtuu sitten, kun Suomen tai muun EU-maan viranomaisten vastuu heistä loppuu rajalla?

Siitä kertovat toimittaja Kaisa Viitanen ja valokuvaaja Katja Tähjä työryhmineen tällä viikolla ilmestyneessä kirjassa Karkotetut. Samalla avautui näyttely Helsingin kaupungin taidemuseossa, Tennispalatsin katutasossa.

Katja Tähjä
Suomesta karkotettu Gola Jabbar piileskelee pohjoisirakilaisessa vuoristokylässä.
Suomesta karkotettu Gola Jabbar piileskelee pohjoisirakilaisessa vuoristokylässä.

Näyttelyssä voi tutustua esimerkiksi Suomesta karkotetun Gola Jabbarin tarinaan.

Jabbar piileskelee pohjoisirakilaisessa vuoristokylässä ja pelkää henkensä edestä, vaikka suomalaisviranomaisten mielestä hänen oli turvallista palata.

”Pelkään joka hetki, että tänä yönä minut löydetään. Kuulostelen ääniä pihalta, ja aamuyöllä olen jo varma, että kohta minut tapetaan”, Jabbar sanoo.

”Miten ihmeessä Suomen viranomaiset eivät tiedä, millaiset olot Pohjois-Irakissa on?”

Monella Suomesta karkotetulla on tänne vahvat siteet. Täällä on voinut asua jo kymmenen vuoden ajan, mennä naimisiin ja saada lapsia – mutta sitten tulee lähtö.

Ghanalainen Christiana Acheampong opiskeli ensin Norjassa, työskenteli Australiassa ja pääsi sitten Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan tekemään maisteriopintoja.

Sitten tuli neljä lasta, tuli ero, opinnot hidastuivat. Acheampong karkotettiin lapsineen Suomesta, vaikka hän olisi halunnut tehdä loppuun gradunsa afrikkalaisnaisten kotouttamisstrategioista ja mennä töihin.

Laura Oja
Suomesta karkotettu Christiana Acheampong asuu lapsineen nykyään Accrassa. Töitä on ollut vaikea löytää, sillä verkostot ovat heikentyneet 12 ulkomailla asutun vuoden aikana.
Suomesta karkotettu Christiana Acheampong asuu lapsineen nykyään Accrassa. Töitä on ollut vaikea löytää, sillä verkostot ovat heikentyneet 12 ulkomailla asutun vuoden aikana.

”Jos saisin toivoa, söisin lautasellisen uusia perunoita ja lohta”, Acheampong sanoo. ”Eikä reissumies juustosiivulla olisi pahitteeksi sekään. Asuin Euroopassa 12 vuotta ja muutuin sisältä valkoiseksi. Välillä taisin olla suomalaisempi kuin suomalaiset itse.”

Eurooppalaiset valtiot käännyttävät tai karkottavat vuosittain noin 160 000 ihmistä.

Karkotuksella viitataan oleskeluluvan saaneen ihmisen maastapoistamiseen. Termiä käännytys käytetään silloin, kun ihmisellä ei ole ollut oleskelulupaa. Virallisesti Suomesta karkotettiin viime vuonna 103 ja käännytettiin 3 775 ihmistä.

”Sanahelinää”, sanovat Katja Tähjä ja Kaisa Viitanen.

Kirjassaan Tähjä ja Viitanen eivät käytä käännytys-sanaa, vaan puhuvat kaikista maasta poistetuista yhtenä ryhmänä, karkotettuina.

”He kaikki olisivat halunneet jäädä Eurooppaan, mutta viranomaiset ovat pakottaneet heidät lähtemään.”

Toinen kaunisteltu termi on ”vapaaehtoinen kotiinpaluu”.

Usein se on vain kahdesta pahasta pienempi – vaihtoehto sille, että joutuu palaamaan lähtömaahan suomalaispoliisin saattamana, kirjantekijät sanovat.

Tähjä ja Viitanen ovat työskennelleet siirtolaiskysymysten kanssa jo vuodesta 2008. Vuonna 2010 valmistui moneen kertaan palkittu kirja Paperittomat. Se kertoi Euroopassa ilman oleskelulupaa elävien ihmisten elämästä.

Kaisa Rautaheimo / HS
Katja Tähjä (vas.) ja Kaisa Viitanen.
Katja Tähjä (vas.) ja Kaisa Viitanen.

Oleskeluluvan menetykseen voi johtaa moni elämänmuutos, kuten työpaikan menetys, avioero tai opintojen hidastuminen. Jos Eurooppaan jää oleskeluluvan umpeutumisesta huolimatta, täytyy vältellä poliisia ja muita viranomaisia, jotta ei jää kiinni ja tule karkotetuksi.

Paperittomista tulee kakkosluokan kansalaisia, jotka elävät jatkuvassa epävarmuudessa ja kiinnijäämisen pelossa. Silti he eivät halua palata kotimaahansa.

”Meitä rupesi kiinnostamaan, mitä he pelkäävät”, sanoo Viitanen.

”Ajattelimme, että karkotuksen täytyy olla jotain vielä pahempaa kuin paperittomana eläminen”, täydentää Tähjä.

Tietoa oli tarjolla vähän. Suomen viranomaiset eivät seuraa, mitä Suomen palauttamille ihmisille tapahtuu, eikä siihen ole oikeuksiakaan, sanoi sisäministeri Paula Risikko viimeksi elokuussa.

Arkipäivästä periaatteiden takana kertoo Karkotetut-kirjassa nimettömänä esiintyvä palautuslentoja hoitava saattopoliisi.

”Meidän toimenkuvaamme ei edes kuulu selvittää, mitä heille matkan jälkeen tapahtuu”, tämä kertoo.

”Seuraavana päivänä meitä odottavat jo uudet tehtävät, ja hyvä niin, ettei työ mene niin ihon alle.”

Jotkut karkotetut pelkäävät henkensä puolesta, kuten yllä esitellyt Gola Jabbar tai Hunar Mohammadin ja Lana Rafikin perhe.

Karkotus ei kuitenkaan ole helppo asia niillekään, joiden paluuseen ei liity väkivallan pelkoa. Moni heistä eristyy, sillä karkotus aiheuttaa voimakkaita häpeäntunteita.

”Se on monelle totaalinen kasvojenmenetys”, kertoo Kaisa Viitanen.

Moni haastatelluista ei ole kertonut paluustaan sukulaisilleenkaan – joko pelosta tai häpeästä.

Poliisisaattueessa palaavaa epäillään helposti rikolliseksi, sillä harva kotimaassa tuntee Euroopan hankalaa oleskelulupajärjestelmää. Ei sitä tunne moni suomalainenkaan, kirjantekijät muistuttavat.

Moni ryhtyy suunnittelemaan paluuta Eurooppaan heti perille päästyään.

Esimerkiksi afganistanilaisten Raminin ja Meraj’n perhe palautettiin Kreikasta Turkkiin. Haastatteluhetkellä heidän vanhempansa etsivät Istanbulin Taksim-aukiolta salakuljettajaa, joka veisi perheen takaisin Eurooppaan.

Katja Tähjä
Ramin ja Meraj’n isä haluaa lapsilleen paremman tulevaisuuden ja aikoo viedä perheensä takaisin Eurooppaan, mutta merimatka salakuljettajien kyydissä pelottaa.
Ramin ja Meraj’n isä haluaa lapsilleen paremman tulevaisuuden ja aikoo viedä perheensä takaisin Eurooppaan, mutta merimatka salakuljettajien kyydissä pelottaa.

”Pahimmassa tapauksessa lähtörannassa odottaa taas pieni kiikkerä kreikkalaisvene. Mitä me silloin voimme tehdä? Tiedän, että monet niistä veneistä uppoavat. Tämä on arpapeliä lasteni hengellä”, sanoo Ramin ja Meraj’n isä Ahmad.

Eurooppalainen viisumi- ja oleskelulupajärjestelmä on sellainen, että ihmiset joutuvat vaarantamaan henkensä tullakseen tänne, Kaisa Viitanen sanoo.

Suomen virallista maahanmuuttolinjaa kirjantekijät kuvailevat joustamattomaksi, kylmäksi ja itsekkääksi.

Onneksi on vastaliike: tavalliset ihmiset, jotka auttavat, majoittavat ja vaatettavat tulijoita.

Onneksi on myös tutkijoita, jotka tuottavat inhimillisempää maahanmuuttopolitiikkaa tukevia laskelmia. EU-komission puheenjohtajan entisen talousneuvonantajan Philippe Legrainin perustama Open Political Economy Network on laskenut, että jokainen Eurooppaan tulleiden pakolaisten vastaanottamiseen käytetty euro tuottaa viidessä vuodessa kahden euron taloudellisen hyödyn.

Viitanen ja Tähjä ovat tavanneet vuosia piilotelleita ihmisiä, jotka ovat lopulta saaneet oleskeluluvan. Se on heille valtava helpotus: viimein voi ajaa ajokortin, ruveta opiskelemaan, hankkia työpaikan.

”Eivät he tule tänne meidän rahojen perässä, vaan tekemään töitä ja kasvattamaan taloutta joka kerta, kun he ostavat bussilipun tai maitotölkin”, Viitanen sanoo.

”On ihmeellistä, että jokainen ulkomaalainen nähdään jonkinlaisena miinusmerkkinä, jota vastaan pitää taistella”, hän jatkaa.

Kun Hamin näyttelyssä avaa pienellä pulpetilla makaavan vihon, alkaa sen sivuilla pyöriä liikuttava video: pienet lettitukkaiset tytöt leikkivät piirileikkiä keskellä ghanalaista raittia ja laulavat supisuomalaista laulua: Piiri pieni pyörii, lapset siinä hyörii.

He ovat Christiana Acheampongin lapsia. Heidän äidinkielensä on suomi.

Suomen maahanmuuttoviranomaisten mielestä lapsilla ei ole Suomeen mitään siteitä.

Karkotetut-näyttely HAM-kulmassa (Eteläinen Rautatiekatu 8) 2.–25.9.2016 ti–su 11–19, ma suljettu. Lisätiedot näyttelystä, kirjasta ja muusta ohjelmasta: Karkotetut.com

Katja Tähjä
Tšetšenialaissyntyisen, Itävallassa asuvan Karina Mezhydovin tytär Rayana kasvaa ilman isäänsä, sillä isä karkotettiin Tšetšeniaan. ”Kun he kasvavat, aion näyttää heille hänen valokuviaan ja kertoa, että heillä on maailman paras isä”, Karina sanoo.
Tšetšenialaissyntyisen, Itävallassa asuvan Karina Mezhydovin tytär Rayana kasvaa ilman isäänsä, sillä isä karkotettiin Tšetšeniaan. ”Kun he kasvavat, aion näyttää heille hänen valokuviaan ja kertoa, että heillä on maailman paras isä”, Karina sanoo.

Mohammadin, Rafikin, Jabbarin, Ahmadin, Ramin ja Meraj’n nimet on muutettu.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat