Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Jamaikan ykköskitaristi jättää hyvästit

Viimeisen kiertueen Helsinkiin päättävä Ernest Ranglin todisti studiossa jo skan ja reggaen varhaiset vaiheet.

Kulttuuri
 
Raymond Young
Ernest Ranglin
Ernest Ranglin Kuva: Raymond Young

Karibianmeren pienellä Jamaikalla syntyneet ska, rocksteady ja reggae ovat jättäneet omat tyylilliset jälkensä myös eurooppalaisiin popmusiikkeihin, ja jopa pientä Suomea myöten.

Mutta olisiko jossain vielä joku edelleen esiintyvä muusikko, joka olisi todistanut kaikkien varhaisvaiheet ja osallistunut myös niiden kehittelyyn? Aikaa ska-tyylin kiteytymisestä on kuitenkin jo kuusikymmentä vuotta, reggaen melkein viisikymmentä.

Kyllä on!

Jamaikalainen kitaristi, säveltäjä ja sovittaja Ernest Ranglin oli oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja vielä erittäin varhaisena edelläkävijänä.

Mahdollisuudet Ranglinin verrattomien taitojen todistamiseen käyvät kuitenkin vähiin, sillä hänen vihoviimeisen kiertueensa viimeinen konsertti on tänään lauantaina Juhlaviikkojen Huvila-teltassa.

Sen jälkeen hän jää eläkkeelle, eikä suunnittele tekevänsä ”yleisön pyynnöstä” comeback-kiertuetta.

”Soittamisen suhteen minulla ei ole ongelmia. Päinvastoin, saan siitä yhä voimaa. Mutta matkustaminen on tässä iässä jo aika raskasta”, sanoo pääosin Jamaikalla asuva Ranglin, joka täytti kesäkuussa 84 vuotta.

”Olen kiitollisena järkeillyt tehneeni oman osani, enemmänkin. Ehkä runsaat kuusikymmentä ammattimaista vuotta riittää yhdelle muusikolle.”

Kokemukseen ja merkitykseen suhteutettuna Ernest Ranglin ei ole kirkkaista kirkkain tähti, paremminkin vaitelias taustavaikuttaja.

Monet ovat kuulleet häntä tietämättään. Kuten myös suomalaiset vuonna 1964, jolloin 18-vuotias jamaikalainen laulaja Millie Small pyörähti Helsinkiin markkinoimaan kansainvälistä hittilevyään My Boy Lollipop.

Sen sovittaja ja kitaristi oli Ranglin, jonka työhön kymmenet miljoonat olivat voineet tutustua jo edellisenä vuonna teattereissa. Hän sävelsi ja sovitti musiikkia Jamaikalla kuvattuun ensimmäiseen Bond-seikkailuun Salainen agentti 007 ja tohtori No sekä myös soitti kitaraa useassa elokuvan kohtauksessa.

Historiankirjat eivät häntä Bondista muista – kuten eivät monesta muustakaan varhaisten vuosien levytyksestä. Muusikkotietojen taltiointi oli Jamaikalla tuolloin olematonta.

”Täytyy myöntää, etten tiennyt aina edes itse, mille levylle olin soittamassa”, naurahtaa Ranglin, joka työskenteli ensimmäisinä vuosikymmeninään monien keskeisten tuottajien kanssa, muun muassa Coxsone Doddin, Duke Reidin ja Lee Perryn. Jamaikalla uusi oma rytmimusiikki henkilöityi voimakkaisiin tuottajapersooniin sekä heidän omistamiinsa levy-yhtiöihin.

Heikosta dokumentoinnista huolimatta tiedetään, että monitaitoinen ja moneen tyylin taipuva Ranglin oli paikalla palkallisena silloin, kun Kingstonissa tehtiin ensimmäiset ska-tyylin ja reggae-tyylin levytykset. Hän oli yksi niiden kätilöistä, mutta ei vaatimattomana ota kunniaa kokonaan itselleen.

”Kyse oli enemmänkin kyvystä tarttua tarjottuun tilaisuuteen, jalostaa sitä. Samaan mallia olen soveltanut muutenkin – katsonut mihin uusi tie vie.”

Kolmisenkymmentä omaa albumia tehnyt Ernest Ranglin palaa näihin varhaisiin vuosiin Huvilassa, jossa häntä säestävässä yhtyeessä ei soita yhtään varsinaisia reggae-muusikkoa. Mutta sen rumpali on vähintään yhtä kovan luokan tyylintekijä, nigerialaisen afrobeatin Fela Kutin kanssa 1960-luvulla luonut Tony Allen.

Ranglin harmittelee nyt vain sitä, että unohti Jamaikalle nuotit juuri siitä kappaleesta, joka olisi sopinut erinomaisesti kiertueen viimeiseen konserttiin Suomessa.

”Tein edellisen käyntini jälkeen reggae-sovituksen puhelimeni soittoäänestä, jonka varmaan tunnistatkin”, hän sanoo ja alkaa hyräillä.

Tietysti. Ranglinin käyttämä kännykkä on Nokia.

Ernest Ranglin & Friends Huvilassa 3.9. Illan aloittaa klo 19 Kalle Kalima’s Long Winding Road.

Raymond Young
Ernest Ranglin on ollut todistamassa usean musiikkityylin syntyä.
Ernest Ranglin on ollut todistamassa usean musiikkityylin syntyä.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat