Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Kuuntelin kaikki 211 The Beatlesin kappaletta – ja tämän siitä opin

Jos Beatlesin tuotannon parempi puolisko tuhoutuisi tapaturmaisesti, olisi oltava pahimmanlaatuinen erikoismies vaivautuakseen enää kuuntelemaan sitä, kirjoittaa toimittaja Oskari Onninen.

Kulttuuri
 
Oskari Onninen Helsingin Sanomat
The Beatles.
The Beatles.

Olin yksi onnekkaista, jotka käyttivät viimeiset kymmenen ja puoli kuukautta The Beatlesin tuotannon arviointiin. (HS 5.9.)

Last.fm-tilastopalvelun mukaan Beatles oli ennen projektia aikalailla sadanneksi eniten kuuntelemani artisti elämäni aikana. Kyse oli kuitenkin enemmän pop-yleissivistyksestä kuin fanituksesta: kun katsoo Beatlesin musiikkia nykyisyydestä käsin, siinä lehahtaa menneisyys tai ala-asteen musiikintunnit.

Myönsin kyllä Abbey Roadin olevan viiden tähden levy, mutta muuten olin skeptikko, joka tapasi pöyristyä kuullessaan keski-ikäisten ukkeleiden Beatles-postimerkkeilystä, sokealta vaikuttaneesta hehkutuksesta.

Miksi ihmeessä käyttää tuo kaikki aika ja energia Beatlesiin, kun maailmassa julkaistaan koko ajan enemmän jännittävää musiikkia kuin pysyy perässä?

Mutta kun kuuntelee Beatlesin kaikki 211 kappaletta vähintään kerran ajatuksella läpi, antaa niille kouluarvosanan ja kirjoittaa lyhyen kommentin, on väistämättä viisaampi.

Jälleen kerran skeptisyyden taustalla olikin vain tietämättömyys ja haluttomuus ymmärtää. Ei mitään sen kummempaa. Perehtymisjakson jälkeen ei enää tarvitse esittää asiantuntijaa. Ja Revolverkin on viiden tähden kastissa.

Beatlesin tuotannon kuuntelemalla voi oppia muun muassa seuraavat asiat.

1. Beatlesia ei voi pitää maailman parhaana bändinä

Beatlesin laadunvalvonta heitteli ja pahasti. Suunnilleen yhtä laajan uran tehneistä bändeistä vaikkapa Nick Cave & The Bad Seeds on kyennyt pitämään keskimääräisen tasonsa merkittävästi Beatlesia korkeammalla.

Jos Beatlesin tuotannon parempi puolisko tuhoutuisi tapaturmaisesti, olisi oltava pahimmanlaatuinen erikoismies vaivautuakseen enää kuuntelemaan sitä.

Beatlesin heikoimpiin sataan kappaleeseen ei mahdu juuri erityisiä hetkiä. Sen sijaan tuntuu kuin bändi olisi käyttänyt varhaisvuotensa siihen, että yrittää ymmärtää itse, mitäs tämä rokki nyt on. Lopputuloksena kymmeniä geneerisiä ja geneerisesti nimettyjä rokkilauluja, omia ja lainattuja. Yeah yeah, tai sitten ei.

2. Beatles olisi voinut tehdä vähemmän ja lopettaa aiemmin

Syy edelliseen kohtaan on yksinkertainen. Nerotkin epäonnistuvat, jos julkaisevat musiikkia kahden levyn vuositahtia. Saati, että julkaisevat White Albumin kaltaisen levyn, jonka tarkoitus vaikutti olleen näyttää kaikille, että tekemällä tuplalevyn voi levyttää ihan jokaisen ideansa.

Beatles-projektin tilastodata paljastaa, että Revolver-vuonna 1966 kappaleita oli vähiten ja ne olivat parhaita, jos kuolonkorinavuotta 1970 ei oteta lukuun.

Samaan aikaan Beatles, kuten niin moni muukin bändi, ei osaa riidoistaan huolimatta lopettaa ajoissa. Bändin uran päättänyt Let It Be -albumi sai ihmettelemään, miksi Beatles koskaan näki 1970-luvun.

3. Beatles on kärsinyt rock-kanonistien albumirakkaudesta

Jos möhömiehet rakastavat jotain enemmän kuin albumikokonaisuuksia, niin konseptialbumeita. Todennäköisesti sen vuoksi Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band on Beatlesin levyistä ehkä kuuluisin.

Kärjistäen voi sanoa, että albumi on rockin perusmuoto, singlet ja yksittäiset kappaleet popin. Rockin historiallisen valta-aseman vuoksi vähemmälle arvolle on jäänyt, että Beatlesin vallankumous oli aina yksittäisten kappaleiden ja ainutkertaisiksi jääneiden kokeilujen tasolla.

I Want You (She’s So Heavy) oli doom metalia ennen Black Sabbathin debyyttiä, Tomorrow Never Knows on psykedelian perusnumero, jota jälkipolvet Primal Screamista Tame Impalaan ovat kirjoittaneet yhä uudelleen ja uudelleen.

Kappalepohjaisen äänestyksen Revolver voitti ylivoimaisesti, ja Sgt. Pepper oli äänestäjäkunnan mielestä vasta Rubber Soulin kanssa jaetun kolmossijan arvoinen. Ikään kuin teemalevy olisi lopulta enemmän kuin osiensa summa.

4. Vallankumous on niissä lauluissa, joita ei voi soittaa leirinuotiolla

Moni laulunkirjoittaja on julkilausunut tavoitteekseen kirjoittaa lauluja, jotka toimivat akustisen kitaran kanssa nuotiolla. Se on traaginen virhe.

Jos haluaa vaikuttaa pophistoriaan kuin Beatles, on tehtävä nimenomaan lauluja, joita ei joko voi soittaa nuotiolla tai ainakaan kukaan halua kuulla leiritulen rätistessä.

1960-luvun jälkipuoliskolla popstandardit olivat jo olemassa – ja ovat varsin samankaltaisina yhä. Siitä lähtien modernismi on tapahtunut lähes aina studiossa ja studion avulla. Beatles ja George Martin huomasivat sen jo Revolveria tehdessään, yllättävän moni ei vieläkään.

5. Beatlesin kappaleet kannattaa jakaa 1960-lukulaisiin ja ajattomiin

Beatles oli sitä parempi, mitä ajattomammalta se kuulostaa.

Bändin ensimmäiset levyt ovat myöhäisperspektiivistä katsottuna kuin varhaisen suomalaiselokuvan klassikot: parhaimmillaan kiistatta onnistuneita, mutta kaltaiselleni neofiilille jopa häiritsevissä määrin aikansa tuotteita.

Tässä tapauksessa ajaton kuitenkin tarkoittaa päinvastaista kuin yleensä. Popkriitikkojargonissa termillä tarkoitetaan usein paradoksaalisesti Eleanor Rigbyn tai Penny Lanen kaltaista klassisen 60-lukulaista, esteettisesti tiukan raamitettua poplaulua.

Varsinaiseen ajattomuuteen Beatles pääsi vasta psykedeelisimmilään. It’s All Too Muchin, I Am a Walrusin ja Come Togetherin kaltaiset kappaleet kun voisi sijoittaa lähes mihin tahansa kohtaan pophistoriaa.

6. Beatlesiä voi perustellusti pitää maailman parhaana yhtyeenä

Jos maailman parasta bändiä mitataan puhtaalla vaikutusvallalla, objektiivisuuteen pyrkien, Beatlesia parempaa vastausta tuskin on.

Bändin tuotannon runko saattaa vaikuttaa 2000-lukulaisesta perspektiivistä ajan rikki kuluttamalta, mutta sen yksittäiset oksat Helter Skelteristä Here Comes the Suniin (edellä mainittujen lisäksi) ovat kaikki niitä, joista on myöhemmin versonut valtava määrä omien aikojensa popvallankumouksia.

Tähän asti vakiovastaukseni klassikkokysymykseen maailman parhaasta bändistä on ollut 80-luvun lopun indiebändi Pixies.

Nyt mielipide tuntuu aika laimealta ja perustelemattomalta.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat