Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Poikansa menettänyt muusikko Nick Cave teetätti itsestään dokumentin, jotta hänen ei tarvitsisi kohdata mediaa

Dokumenttielokuvaa esitetään eri puolilla maailmaa pääasiassa vain 8. syyskuuta.

Kulttuuri
 
Kalle Kinnunen
Nick Cavesta kertova täyspitkä dokumenttielokuva One More Time With Feeling sai maailmanensi-iltansa maanantaina Venetsian elokuvajuhlilla.
Nick Cavesta kertova täyspitkä dokumenttielokuva One More Time With Feeling sai maailmanensi-iltansa maanantaina Venetsian elokuvajuhlilla.

Venetsia

Kun rockmuusikko Nick Caven Skeleton Tree -levy oli valmistumassa, hän tiesi, ettei kykene markkinoimaan sitä tavalliseen tapaan. Esille tulisi asia, josta hän ei voisi julkisesti puhua.

Caven 15-vuotias poika Arthur kuoli heinäkuussa 2015. Hän putosi jyrkänteeltä Brightonissa lähellä perheen kotia. Arthur oli LSD:n vaikutuksen alaisena.

”Nick tietää, että hänen elämänsä on julkista. Hän tienaa rahansa ja elättää perheensä olemalla esillä. Hän tekee levyjä ja esiintyy”, sanoo elokuvaohjaaja Andrew Dominik.

Cave soitti Dominikille viime vuoden joulukuussa. Ensimmäinen idea oli tehdä Skeleton Treen biiseistä studiossa kuvattu konserttielokuva, jota levitettäisiin elokuvateattereihin levyn julkaisun aikaan. Elokuva voisi toimia muusikon sijaisena, johon mediahuomio kohdistuisi. Siitä olisi kuitenkin tullut kovin lyhyt, alle 40-minuuttinen, jos sisältönä olisivat olleet vain levyn kappaleet.

”Niinpä ryhdyimme vain kuvaamaan”, Dominik sanoo.

”Jotta pääsisimme irti itsetietoisuudesta, piti kuvata paljon. Tämä elokuva syntyi yksinkertaisesti toistosta. Ajan myötä Nick alkoi luottaa kameraan.”

Täyspitkä dokumenttielokuva One More Time With Feeling sai maailmanensi-iltansa maanantaina Venetsian elokuvajuhlilla.

Cave itse ei saapunut paikalle. Elokuva selittää, miksi. Se on kertomus surusta. Niin vahva, ettei sen päähenkilöltä voi edellyttää elokuvan kommentointia tai sitä, että hän joutuisi itse enää kohtaamaan elokuvaa, jonka päähenkilö hän on.

Edellisestä Nick Cavesta kertovasta dokumentista on vain kaksi vuotta. 20 000 Days on Earthin päähenkilö oli eräs versio siitä laulajasta, lauluntekijästä, kirjailijasta, runoilijasta ja näyttelijästä, jonka tavaramerkkejä ovat tuima katse, tummat puvut ja viehtymys makaaberiin.

One More Time With Feelingissa kohdataan aivan toinen mies. Tämä Cave on häkeltynyt asiasta, josta hän ei ensimmäisen puoliskon aikana edes suoraan puhu.

Aika on muuttunut elastiseksi, mies kuvailee. Hän sanoo siirtyneensä ”narratiivin jälkeiseen” todellisuuskäsitykseen: vaikka toivomme toisin, elämä ei olekaan tarina. Tyydyttäviä loppuratkaisuja ei ole olemassakaan.

Tunteet aukenevat lauluissa. Cave esittää ennen ja jälkeen tragedian äänitetyn Skeleton Treen kappaleet The Bad Seeds -yhtyeensä kanssa.

Dominik halusi elokuvaan myös kertojanäänen. Hän pyysi Cavea äänittämään älypuhelimen saneluominaisuudella kaikkea, mitä mieleen juolahti.

”Hän luki nauhuriin muun muassa lyriikoita, joista ei tullut lauluja, ja kuvaili uniaan. Tällaista materiaalia tuli tuntikaupalla.”

Sitä Dominik leikkasi rytmittämään kuvia.

Cave käsittelee kaikki elämänsä asiat työnsä kautta, Dominik sanoo. Elokuva ei ollut erillistä terapiaa, vaan sisältää eri teoksia, joilla taiteilija on suruaan prosessoinut, musiikista loppupuolen vihaisiin runoihin.

”Minulla oli sääntö, että käytän vain sellaista materiaalia, joka kertoo jotain valaisevaa siitä, miten hän suruaan käsittelee. Mikään ei saa olla itsetarkoituksellista.”

Silti Dominikia vaivasi suuri kysymys. Eihän tästä tule opportunistista vaikutelmaa? Cave kertoo dokumentin kautta asioista, joita hän ei varmasti olisi paljastanut tavallisessa haastattelussa.

”Oli eri asia puhua minulle, ystävälle”, Dominik kertoo.

Dominik ja Cave on tunteneet toisensa kauan. Elokuvantekijä ei sievistele tuttavuuden alkua.

”Ensimmäisen kerran tapasimme erään huumediilerin luona”, hän paljastaa.

Oli vuosi 1986. He kumpikin liikkuivat Melbournen rock-piireissä. Dominik oli opiskelija. Häntä kymmenen vuotta vanhempi The Birthday Party -yhtyeen laulaja Cave oli jo kuuluisa. Kotikaupungissaan Cave oli tähti, jonka tekemisistä puhuttiin ja josta kaikilla oli mielipide. Silloin Dominik piti Cavea pelottavana hahmona.

”Minä ja Nick olemme käyneet elämässä läpi monia samanlaisia asioita. Nick on mennyt edelläni, elänyt ne ensin”, Dominik kuvailee.

”Jos tiedätte Nickin laulun Deanna – kun se levy ilmestyi, minä seurustelin Deannan kanssa. Hän ja Nick olivat eronneet muutamaa kuukautta aiemmin. Joskus Nick soitti Deannalle, minä vastasin puhelimeen, ja tulimme ihan hyvin juttuun.”

Dominik ja Deanna Bond saivat pojan. Sittemmin he erosivat.

Dominikista tuli elokuvaohjaaja. Rikostarinansa Chopper hän teki Australiassa ja lännenmyyttejä purkavan elokuvan Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta Hollywood-tuotantona, jossa näytteli Brad Pitt. Jälkimmäiseen Cave ja The Bad Seedsin Warren Ellis sävelsivät musiikin. Niihin aikoihin elokuvantekijän ja muusikon tuttavuus muuttui luottamukselliseksi ystävyydeksi.

Cave sai veto-oikeuden: vastineeksi sitä, että hän antaa Dominikille paljon materiaalia, hänellä oli valmiin elokuvan nähtyään lupa kieltää minkä tahansa materiaalin käyttö. Dominik kertoo, ettei Cave pitänyt ylipäänsä kohtauksista, joissa hän on itse kuvassa.

”Samoin Nickin vaimo Suzy ei pitänyt omista kohtauksistaan.”

Pariskunta päätteli, etteivät he ole oikeita ihmisiä arvioimaan sisältöä.

”Nick kysyi Warrenilta, onko elokuvassa jotain väärää tai yliampuvaa tai kornia.”

Dominikin mukaan mitään ei jätetty pois. Eräs kuva jäi kuitenkin häiritsemään Cavea, vaikka se sai jäädä dokumenttiin. Se on näkymä jyrkänteeltä, jolta Andrew putosi kuolemaansa.

”Kun kuulin onnettomuudesta, kuvittelin jyrkänteen mielessäni. Se on luonnollista, kuvitella paikka, jossa jokin asia tapahtuu”, Dominik perustelee.

”Mutta se on kaunis paikka. Se muistuttaa ikuisuudesta. Meri ja taivas kohtaavat. Vaistoni sanoi, että tuo kohtaus ei elokuvassa olisi koskaan niin paha kuin miksi se mielessään kuvittelee.”

Vaikka One More Time With Feeling tullaan julkaisemaan myös verkossa, sen elokuvateatteriesityksiä on pääasiassa yhtenä päivänä, torstaina 8. syyskuuta. Levitystapa on perua hankkeen alkuvaiheesta, jolloin Cave suunnitteli konserttielokuvaa.

Ainutkertaisuuden tuntua korostaa se, että Dominik kuvasi sekä konserttiosuudet että haastattelut kolmiulotteisella stereokuvalla. Yleensä 3D-tekniikkaa on käytetty spektaakkeleihin ja animaatioihin, mutta nyt tarkoitus oli voimistaa läsnäolon tunnetta.

”Musiikissakin on tilan tuntua. Nämä asiat sopivat yhteen.”

3D-kuva muuttaa Caven veistokselliset kasvot ikään kuin surun kartaksi. Voimakkaampi läsnäolon tuntu vähentää painetta kertoa tarinaa, Dominik väittää. Tukeeko hän sitä Caven väitettä, että kerromme tarinoita vain tavoitellaksemme turvallisuuden tuntua?

Ei. Dokumentti kertoo elämän ja taiteen jatkumisesta. Suruaikakaan ei ole loputon.

”Nickissä on kaksi puolta”, Dominik sanoo.

”Esiintyessään hän on jumalankaltainen hahmo nimeltään Nick Cave. Mutta hän on myös pelokas pikku mies mikrofonin ääressä. Kumpikin puoli on yhtä totta. Jos hänestä tekee elokuvan, näyttää molemmat puolet.”

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat