Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Fanit ahdistelevat ja toisen naamastakin tarvitsee taukoa – tällaista on JVG:n kiertue-elämä

JVG:stä julkaistaan tänään kirja Etenee. Se kertoo, miten rap-kaksikosta on muutamassa vuodessa tullut yksi Suomen isoimmista yhtyeistä ja millaista kaksikon keikka-arki on.

Kulttuuri
 
Juuso Määttänen
JVG vastaa kysymyksiin tulevaisuudestaan
JVG vastaa kysymyksiin tulevaisuudestaan
Jare Brandin ja Ville Gallen muodostama JVG-yhtye on noussut yhdeksi Suomen suosituimmista. Tänään ilmestyy bändistä kertova kirja Etenee, jonka on kirjoittanut toimittaja Laura Friman. Kysyimme JVG-kaksikolta, mitä heillä on vielä edessään. Toimittaja: Juuso Määttänen, kuvaus ja leikkaus: Esa Syväkuru

Kesti vain kuusi vuotta, että kahden vuonna 1987 syntyneen miehen perustamasta yhtyeestä tuli Suomen eturivin bändi, joka kahmii palkintoja Emma-gaalassa, esiintyy kahtena peräkkäisenä päivänä Hartwall-areenalla ja nousee jatkuvasti kuuntelulistojen kärkeen.

Yhtye on tietenkin JVG, alkuperäisen kirjoitusasunsa mukaan Jare & VilleGalle. Kaksi miestä ovat Jare Brand ja Ville Galle.

Vielä vuoden 2010 alussa yhtye oli julkaissut tasan yhden kappaleen Youtubessa, ja kaksikon tunsivat lähinnä rajalliset nettipiirit yhdistettynä molempien kavereihin.

Kuusi vuotta myöhemmin yhtye on niin suosittu, että (musiikkimaailman mittareilla) heidän vähän aikaa kestäneestä urastaan kannattaa julkaista jo nyt kirja. Toimittaja Laura Frimanin kirjoittama Etenee (Siltala) pyrkii kertomaan avaussivunsa mukaan ”JVG:n tarinan”.

Mikä oikeastaan on JVG:n tarina? Sitä Brand ja Galle pohtivat istuessaan sohvalla Helsingin Sörnäisissä sijaitsevan Kustannusosakeyhtiö Siltalan viileässä haastatteluhuoneessa kirjan kirjoittaneen Frimanin vieressä.

Millaista kirjaa he itse odottivat yhtyeestään? Vastasiko kirja odotuksia?

Galle hymyilee, katsoo silmiin ja on hiljaa. Brand yrittää syödä nopeasti sämpylän. Kumpikaan ei vastaa heti kysymykseen. Edellinen haastattelu on juuri päättynyt, ja rumba jatkuu vielä tuntikausia. Mediahuomio ei toki ole mitenkään uutta yhtyeelle, jonka hitti Tarkenee oli ensimmäinen yli 10 miljoonan kuuntelukerran Spotifyssa ylittänyt suomenkielinen kappale.

Tässä tilanteessa on kuitenkin jotain uutta. JVG:stä kertovassa kirjassa on poikkeuksellinen tapaus. Elämäkertoja on perinteisesti kiinnitetty taiteilijoista, joilla on takanaan kymmenien vuosien mahtavat urat ja edessään lähinnä hieno mahdollisuus muistella tätä kaikkea. JVG on puolestaan omien sanojensa mukaan vasta päässyt alkuun, niin kirjassa sanotaan.

Luultavasti juuri siksi kirja ei olekaan perinteinen elämäkerta vaan enemmän fanikirja. Juuri sellaista JVG on myös ilmeisesti toivonut. Kun kaksikko alkaa puhua, molemmat ovat sitä mieltä, että on vaikeaa sanoa, mitä he ovat odottaneet heistä itsestään kertovalta kirjalta. Ainakin lopputulos tuntuu miellyttävän.

”Mun mielestä se on saatu hyvin kompaktiksi ja helppolukuiseksi. Kuvien kanssa se on hyvännäköinen. On hyvä, että siinä ei mennä liian syvälle tai henkilökohtaiselle tasolle, vaan kerrotaan nimenomaan JVG:n tarina”, Brand sanoo.

Vieressä istuva Galle näyttää olevan samaa mieltä.

Rio Gandara / HS
Laura Friman on kirjoittanut kirjan Jare Brandista (kesk.) ja Ville Gallesta
Laura Friman on kirjoittanut kirjan Jare Brandista (kesk.) ja Ville Gallesta

Paljon puhutun tarinan kertomisen kirja aloittaa toukokuusta 2011, JVG:n uran kiistatta merkittävimmistä käänteestä. Tuolloin Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden, ja JVG:n kappale Häissä oli Suomessa virallinen kisabiisi. Muutamassa viikossa JVG nousi suurelle yleisölle tuntemattomasta yhtyeestä hittibändiksi, jonka kappaletta täyteen ahdettu Kauppatori laulaa ulkoa.

JVG voi kiittää suosionsa alusta osittain loistavaa sattumaa. Kirja pistää miettimään, kuinka kauan JVG:llä olisi kestänyt saavuttaa samanlainen kansansuosio, jos Suomi olisi tippunut MM-kisoissa jo puolivälierissä. Vastausta siihen on mahdotonta antaa.

Nykyisen suosion takana on kuitenkin paljon enemmän kuin yhdet MM-kisat. JVG on myös joutunut tekemään reilusti töitä suosionsa säilyttämiseksi. Vaikeudet JVG.fi-albumin aikana ja sen jälkeen osoittavat, ettei yhtyeen suosio ollut itsestäänselvyys.

Brand ja Galle selvisivät vaikeuksista, löysivät uuden suunnan, perustivat oman PME Records -levy-yhtiön ja nousivat lopulta areenaluokan artisteiksi. Tämä on kaikessa ytimekkyydessään JVG:n tarina, jonka kirja myös kertoo. Alussa kerrotaan myös, miten kahdesta toisilleen tuntemattomasta nuoresta miehestä tuli uusi yhtye.

Samalla kirja toki tarjoilee herkullisia yksityiskohtia yhtyeen historian varrelta. Esimerkiksi tällaisia:

Yhtyeen ensimmäisen, vain Youtubesta löytyvän, Koutsi soittaa -singlen biitti on varastettu Gallen ostaman sinkun b-puolelta.

JVG:n yhteistyö The Crashista tunnetun Teemu Brunilan kanssa alkoi viime vuonna lähes sattumalta. Nyt Brunila on laulanut kolmella bändin hittikappaleella. Ruisrockissa hän nousi jo lavalle JVG:n kanssa, muttei suostunut vieläkään laulamaan livenä.

Kirjassa saadaan vahvistus myös sille, että VilleGallen Vain elämää -ohjelmassa versioiman Lähtisitkö-kappaleen uudet sanat kertovat Gallen ja Haloo Helsinki! -yhtyeen solistin Ellin suhteesta. Brandin suhde nykyisen avovaimonsa kanssa puolestaan alkoi Karjala takaisin -kappaleen musiikkivideon kuvauksissa.

Käy myös selväksi, että rap-tähden elämä ei ole Suomessakaan pelkkää herkkua. Pahimmillaan fanit piirittävät niin pahasti, että omaa rauhaa ei saa edes piiloutumalla syvälle huppariin. Kun ei jaksa joka hetki hymyillä ja poseerata yhteiskuvissa, saa kuulla olevansa kusipää.

Kirjakustantamon tiloissa Brand ja Galle toki korostavat, että suurimman osan ajasta faneista ei ole mitään pahaa sanottavaa.

Rio Gandara / HS
Ville Galle (vas.) ja Jare Brand.
Ville Galle (vas.) ja Jare Brand.

”Se riippuu paljon omasta fiiliksestä ja siitä, millä tavalla toinen tulee siihen tilanteeseen. Vanhemman jengin on välillä vaikeaa tajuta, että nyt ei ole sopiva hetki”, Brand sanoo.

”Alkuaikoina mun numero löytyi jostain netistä, ja oli sellaisia päiviä, että fanit soittelivat tauotta. Joskus oli kivaa jutella, mutta kyllä se myös alkoi ärsyttää,” Galle jatkaa.

Joskus ärsyttää myös toisen osapuolen naama. JVG:n keskinäisestä yhteistyöstä on aina puhuttu pelkästään hyvää. Kirjassa kerrotaan, kuinka pitkän kevätkeikkarupeaman keskellä Galle toteaa, että nyt voisi tarvita myös hetken ilman toista osapuolta. Mistään ison tauon tarpeesta ei silti ole kyse, sellaiseen kaksikko ei usko.

”Keväällä tehtiin todella paljon keikkaa. Nyt ollaan syksyksi jo vähän rauhoitettu sitä. Mutta kyllä aina pitkän pelikaudenkin jälkeen tulee sellainen olo, että nyt ei halua hetkeen nähdä niitä pelikavereita”, Brand sanoo.

Ennen kaikkea Etenee jättää miettimään JVG:n tulevaisuutta. Siihen kirja ei anna selvää vastausta. Viimeisellä sivulla oleva ”Vastahan tässä ollaan päästä alkuun” -toteamus on varsin ympäripyöreä.

Viitteitä toki annetaan. Spotify-suosion sijaan kaksikolle on nyt oleellisempaa, että kappaleista tulisi ajattomampia klassikoita. Räppäämisen lisäksi kiinnostaisi alkaa laulaa enemmän kappaleilla. Loppuunmyydyistä areenoista on ”vielä pari askelta huipulle”.

JVG:n suosiossa on oleellista se, että heitä vastaan ei ole missään vaiheessa syntynyt esimerkiksi Cheekiin verrattavaa nettivihaa. Ei, vaikka nyt heidän festarikeikoillaan on jo vähintään yhtä paljon yleisöä kuin Cheekillä. Ei, vaikka he ovat nousseet suosioon vielä nopeammin kuin Cheek.

JVG:n arvelee, että heidän säästymisensä suurelta nettivihalta johtuu siitä, että he ovat ”kansanmiehiä”. Se on ovela ilmaisu sille, että JVG onnistuu miellyttämään suuren yleisön lisäksi myös monia kriitikoita, koska he ovat aloittaneet uransa pienellä Monsp-levy-yhtiöllä ja tehneet yhteistyötä monien pienten piirien räppäreiden kanssa.

Yksiselitteistä vastausta tulevaisuudelleen Brand ja Galle eivät kerro nyt Siltalan tiloissakaan.

”Tähän asti ollaan menty koko ajan ylöspäin. Kun lakipiste on saavutettu, tavoitteena on sen jälkeen pysyä siellä.”

Se on luultavasti kovin tavoite, mitä suomalaisessa musiikkikentässä artisti voi itselleen asettaa.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat