Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Mitä tapahtuu kun jazzlaulaja ja musikaalitähti pannaan kipinöimään samalle lavalle – siitä syntyy standardi

Kulttuuri
 
Ville Männikkö
Kuva: Ville Männikkö

Nyt on tavoite korkealla: luoda uusia suomalaisia klassikkokappaleita jazzstandardien hengessä.

Siis sellaisia klassikkoja kuin esimerkiksi Suklaasydän, Paratiisi, Toiset meistä tai Kun silmäni mä auki saan, luettelevat laulajat Aili Ikonen, Maria Ylipää ja sanoittaja Heimo Hatakka omia suosikkejaan.

Mutta millaisia voisivat olla uudet standardit – se kuullaan keskiviikkona Helsingin Savoy-teatterissa.

Kyseessä on oikeastaan säveltäjä-sovittaja Jussi Lampelan monen vuoden haave. Sitä toteuttamaan hän on saanut mukaansa yhdeksänhenkisen Nonet-yhtyeen ja solisteiksi suomalaisten jazzlaulajien kärkinimen Aili Ikosen sekä näyttelijä-laulaja Maria Ylipään, joka muistetaan muun muassa Kristina från Duvemåla -musikaalista.

Lampela kertoo jahdanneensa nimenomaan näitä kahta: ”Kyseessä on kaksi erilaista laulajaa, kaksi erilaista tarinankertojaa. Se synnyttää hyvää kipinöintiä lavalla.”

Tämä porukka uskoo myös, että laulujazz on nousussa, joten aika on kypsä uusille standardeille.

Kunnianhimon puutteesta ei heitä voi syyttää. Yleensä jazzmuusikot nimittävät standardeiksi kappaleita, jotka kaikki osaavat, joten niitä voidaan soittaa jameissa millaisella kokoonpanolla hyvänsä.

Standardin käsite sai alkunsa New Yorkin musiikinkustantajien 1900-luvun alun tuotannosta, jota kutsutaan nimellä Tin Pan Alleyksi – nimi viittaa Manhattanin 28. kadun osaan, jossa sijaitsi useita musiikkikustantamoita. Aikakauden kirkkaimpina timantteina Lampela mainitsee Cole Porterin klassikkokappaleet.

Mutta mikä on se resepti, jolla uusia standardeja luodaan?

Lampelan mukaan standardia ei oikeastaan voi tietoisesti tehdä. Ajan myötä jotkut kappaleet vaan nousevat siihen asemaan. Kestääkseen aikaa kappale ei kuitenkaan saisi olla trendikäs, vaan päinvastoin, sen tulisi olla riisuttu kaikesta aikaan sidotusta.

Vanhat standardit voivat myös inspiroida uusia. Yksi Hatakan tunnetuimmista sanoituksista on Anna Puun Kaunis päivä. Se on syntynyt Some Day my Prince will Come -standardin innoittamana.

Aili Ikosen mielestä standardissa tunnelma voi olla samaan aikaan sekä kevyt että syvälle luotaava. ”Jazzstandardeissa on usein vahvoja melodioita.”

Sellainen on esimerkiksi Savoyssa kuultavassa kappaleessa Surun syli, jonka juuri Ikonen ja Ylipää halusivat mukaan konserttiohjelmaan. ”Ohjelmistossa on paljon kevyitä ja positiivisia lauluja. Tämä velloo surussa”, Ikonen kertoo.

Hän kertoo lähestyvänsä uutta sävelmää tutkimalla ensin musiikkia ja sitten tekstiä. Scat-laulu eli improvisoidut soolot nousevat Ikosen mukaan biisin tunnelmasta sekä sen hetkisestä fiiliksestä. ”On tärkeää löytää kappaleeseen jokin oma kulma ja mistäpä sen löytäisi, ellei itsestään”, Ikonen hymyilee.

Maria Ylipäälle tärkeintä laulussa on teksti. ”Lähestyn laulua näyttelijänä. Jokainen biisi on kuin kohtaus tai pieni draama, jota tulkitsen muistojeni ja elämänkokemukseni kautta. Kohtaus, joka on minulle totta juuri siinä tilanteessa, laulaessani.”

Hän sanoo kuitenkin, että ei halua pureskella tulkintaansa liian valmiiksi, sillä viime kädessä kuulija on se, joka synnyttää standardin.

”Hän eläytyy kappaleeseen omien kokemustensa kautta”, Ylipää sanoo.

Jussi Lampela Nonet solisteinaan Maria Ylipää ja Aili Ikonen 14. syyskuuta Savoy-teatterissa kello 19.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat