Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Euroopan kiinnostavimpiin kuuluva elokuvaohjaaja pureutuu lapsuuden pelkoihin

Ranskalainen Lucile Hadžihalilović vierailee parhaillaan R&A-festivaalilla Helsingissä

Kulttuuri
 
Liisa Takala
Lucile Hadžihalilović työskentelee mielellään lasten kanssa.
Lucile Hadžihalilović työskentelee mielellään lasten kanssa. Kuva: Liisa Takala

”Evolution saattaa olla pelottavampi miehille kuin naisille. Miehet sanovat niin useammin kuin naiset, jotka taas tuntuvat ymmärtävän sitä paremmin”, Lucile Hadžihalilović sanoo.

Hadžihalilović vierailee Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla Evolution-elokuvansa kanssa. Kauniissa ja salaperäisessä elokuvassa eristyneellä saarella elää yhteisö, jossa on vain naisia ja poikia.

Artikkeliin liittyvät

Naiset ovat kumman viileitä äitihahmoja, joilla on kiero symbioosi poikien kanssa. Päähenkilö Nicolas ( Max Brebant ) tykkää piirtää ja hänen mielikuvituksensa hyrrää vähän vilkkaammin kuin muiden poikien. Hän yrittää kurkistella kulissien taakse.

Kuten kaikki pojat, Nicolaskin viedään sairaalaan, jossa kummalliset toimenpiteet tosiaan saattavat kauhistaa miehiä herkemmin kuin naisia. Hadžihalilović sanoo, että Nicolas edustaa oikeastaan häntä itseään.

”Siinä on kysymys lapsen peloista murrosiän kynnyksellä. Minulta leikattiin umpisuoli, kun olin kymmenvuotias. Vatsaan liittyvä leikkaus pelotti aikana, jolloin omaan ruumiiseen liittyvät jutut, tulossa olevat kuukautiset ja kysymykset raskaudesta huolettivat muutenkin.”

Hadžihalilovićin vanhemmat olivat lääkäreitä. Hän huomauttaa, että sairaala tarjoaa muutenkin kiinnostavasti ristiriitaisen ympäristön. Siellä huolehditaan ja parannetaan, mutta siihen liittyy myös tuskaa ja pelkoa.

Evolutionin tarina menee lähelle David Cronenbergin varhaisten elokuvien lääketieteellistä kauhua, mutta sukupuoliroolit on käännetty ylösalaisin. Rytmi ja tunnelma ovat lähempänä Andrei Tarkovskia.

Evolution (2015) on ranskalaisen Hadžihalilovićin toinen pitkä elokuva. Edellinen Innocence sai ensi-iltansa 2004. Väli venyi, koska rahoitusta oli vaikea hankkia. Jo kahdella elokuvalla Hadžihalilović on Euroopan kiinnostavimpia ohjaajia.

Innocencella ja Evolutionilla on paljon yhteistä. Molemmat alkavat vedestä. ”Se on fyysinen mutta abstrakti elementti ja erittäin visuaalinen”, Hadžihalilović perustelee.

Molemmat elokuvat kuvaavat lapsia oudoissa suljetuissa ympäristöissä, joita naiset hallitsevat.

”Kaikista elämänvaiheista lapsuus on se, jossa ihminen tuntee vahvimmin. Silloin maailma on mysteeri. Toisaalta lasten maailma tuntuu suljetulta, koska heitä suojellaan”, Hadžihalilović erittelee.

Innocencessa pikkutytöt saapuivat arkuissa metsän ja muurien ympäröimään kouluun, jota kävivät, kunnes luonteestaan riippuen joutuivat tai pääsivät teineinä ulkomaailmaan.

Hadžihalilović sanoo halunneensa näyttää ryhmän tyttöjä yhdessä, koska sellaista ei nähdä elokuvissa usein. Hänen elokuvissaan lapsia vilisee.

”Lasten kanssa työskenteleminen on kivaa, koska he tykkäävät leikkiä ja esittää. He eivät koskaan kysele henkilöhahmoistaan tai tarinasta. Heitä kiinnostaa lähinnä oma kokemuksensa elokuvan tekemisestä. Se tuntuu tuoreelta.”

Evolution on salaperäisempi kuin Innocence. ”Ja pelottavampi”, Hadžihalilović muistuttaa. Se ei ole kauhuelokuva, vaikka tunnelma käy lajityypin partaalla. Hadžihalilović piti kauhuleffoista varsinkin nuorena.

Dario Argenton elokuvat olivat niin kauniita ja pelottavia. Se unenomainen yhdistelmä viipyi mielessäni kauan. Ja Manaaja oli nuoruuteni vahvin elokuvakokemus. Jaoin todella sen riivatun tytön pelot.”

Hadžihalilović pitää yhä elokuvista, joissa katsoja voi tuntea olevansa eksyksissä. Hän mainitsee esimerkeiksi Tarkovskin Stalkerin ja thaimaalaisen Apichatpong Weerasethakulin Tropical Maladyn. ”Stalker on hyvin arvoituksellinen ja Tropical Malady kuin sokkelo.”

Hadžihalilović syntyi Ranskassa vuonna 1961, mutta kasvoi Marokossa 17-vuotiaaksi. Nimi on isän bosnialaisten juurien peruja. Hän arvelee, että kasvuympäristö heijastuu hänen elokuviensa omalaatuisissa maailmoissa.

”Totta kai olin Marokossa ulkomaalainen. Kävin Casablancassa ranskalaista koulua, jossa tytöt ja pojat opiskelivat yhdessä. Mutta näin, että siellä sukupuolet oli erotettu jyrkemmin kuin Euroopassa, ja ymmärsin, että tytöillä ei ollut samoja mahdollisuuksia kuin pojilla.”

Ranskassa hän opiskeli ensin taidehistoriaa, mutta löysi sitten elokuvakoulun. Aivan kotoisaksi hän ei ole tuntenut oloaan synnyinmaassaankaan.

”En ole ihan löytänyt paikkaani tosimaailmassa. Siksi minulla on ongelmia realismin kanssa. En oikein osaa kuvitella arkista tarinaa Pariisiin. Ehkä voisin tehdä siellä vampyyri- tai tieteisleffan.”

Lucile Hadžihalilović esittelee Evolutionin Savoyn näytöksessä la klo 16.15. Se esitetään myös Kinopalatsi 1:ssä ti klo 14.15 ja to klo 21.15.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat