Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Trollaajien paljastaja – Venäjän verkkohäirintää tutkinut Jessikka Aro sai peräänsä lokaajia, pilkkaajia ja uhkaajia

Jessikka Aro kirjoittaa nyt aiheesta kirjaa ja ihmettelee, miksi aggressiivista propagandaa ei pidetä Suomessa uhkana turvallisuudelle.

Kulttuuri
 
Jessikka Aro, pitääkö Venäjää pelätä?
Jessikka Aro, pitääkö Venäjää pelätä?
Venäjän verkkotrolleja tutkinut toimittaja Jessikka Aro kertoo, pitääkö isoa naapuriamme pelätä Suomessa ja voiko trolleja vastaan taistella. Toimittaja: Suvi Ahola, kuvaus: Kaisa Rautaheimo, leikkaus: Kristiina Marttinen.
Kuka?

Jessikka Aro

 Suomalainen toimittaja, s. 1980.

 Työskennellyt ulkomaan- ja kotimaantoimittajana Etelä-Suomen Sanomissa, Helsingin Sanomissa, Journalisti-lehdessä ja Yleisradiossa.

 Sai 2015 Bonnierin Suuren journalistipalkinnon Vuoden juttu -kategoriassa juttusarjastaan Venäjän trollit Suomessa.

 Tällä hetkellä palkattomalla vapaalla Yleisradion sosiaalisen median ja verkon Kioski-toimituksesta.

 Tutkii Venäjän informaatiosodankäyntiä ja kirjoittaa kirjaa siitä.

Videolla vääntelehtii vaaleaan peruukkiin ja tähtilipun väreihin sonnustautunut nainen. Taustalla lauletaan venäläistä diskohumppaa pilkkasanoilla: Voi Jessi, Jessi Aro, sua trollit vainoaa... Kai sinut huomannut on myöskin iso trolli Putin? Tai muuten olet turhaan luonut Bondin tytön roolin.

Nainen näyttää liikkuvan Yleisradion taukotilassa, välillä ollaan ase kädessä Punaisella torilla. Hän jakelee paperille printattuja Naton ja Yhdysvaltain lippuja, ja ympärillä heiluu pieniä joulutonttuja.

Video ilmestyi Youtube-sivustolle helmikuussa 2016, kun Yleisradion toimittaja Jessikka Aro oli asetettu Bonnierin suuren journalistipalkinnon ehdokkaaksi. Vuoden juttu -kategoriassa oli ehdolla Yle Kioskiin eli sosiaalisen median uutispalveluun tehty artikkelisarja Venäjän verkkopropagandasta ja yrityksistä vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen myös Suomessa.

Samaan aikaan pilkkavideon kanssa verkkoon alkoi ilmestyä muutakin negatiivista Arosta. Huhuja ja valheita uutisina levittävä MV-lehti kaivoi esiin hänen parikymmenvuotiaana saamansa sakkotuomion amfetamiinin käytöstä ja julkaisi sen, samoin Aron vanhoja lomakuvia.

Nytkin, kun Google-hakukoneeseen laittaa asiasanaksi Jessikka Aron, ensimmäiset artikkelit käsittelevät ”kovien ja erittäin vaarallisten huumeiden päivittäiskäyttöä ja levittämistä” ja ”tuomittua huumerikollista”.

Vasta niiden jälkeen tulevat Wikipedia-artikkeli ja tieto siitä, että Aro myös voitti Bonnier-journalistipalkinnon.

Sitä perusteltiin mm. niin, että hänen uutisartikkelinsa ovat ”auttaneet ihmisiä tutkimaan propagandan levittäjiä omissa maissaan”.

Pilkkavideo ei sinänsä yllättänyt Jessikka Aroa, 35.

”Elämä muuttui jo syksyllä 2014, kun aloin hankkia materiaalia Venäjän verkkopropagandasta ja disinformaatiosta. Ukrainan kriisi ja Krimin valtaaminen olivat tuoneet yleiseen keskusteluun termit trollaaminen ja infosota, ja halusin tutkia aihetta.”

Aro tiesi aiheistaan jotain etukäteenkin. Opiskeluaikana hän oli työskennellyt Petroskoissa Karjalan Sanomissa ja viettänyt puoli vuotta vaihdossa Moskovan yliopiston journalistisessa tiedekunnassa.

”Jo Petroskoissa kävi ilmi, että toimittajan työhön ei Venäjällä välttämättä kuulu asioiden kyseenalaistaminen tai kritisointi. Moskovassa törmäsin itse siihen, miten viranomaiset peittelevät tai jakavat väärää tietoa, kun jotain ikävää tapahtuu. Arvostetun yliopistoni asuntolassa sytytettiin kuolonuhreja vaatinut tulipalo, ja hätätilaministeriö valehteli sekä evakuoinnista että loukkaantuneiden määrästä.”

Kaisa Rautaheimo / HS
Toimittaja Jessikka Arosta on levitetty verkossa valheita ja paljastuksia. Syynä on se, että hän kirjoitti Venäjän verkkohäirinnästä.
Toimittaja Jessikka Arosta on levitetty verkossa valheita ja paljastuksia. Syynä on se, että hän kirjoitti Venäjän verkkohäirinnästä.

Myöhemmillä työmatkoilla ulkomaantoimittajana Aro tutustui enemmän sekä Venäjän mediaan että kriittisiin toimittajiin.

”Venäjän tutkivat journalistit ovat ammatillisia esikuviani”, hän sanoo. ”Haastattelin päätoimittaja Mihail Beketovia, joka oli uhkailusta huolimatta kirjoittanut korruptiosta. Ensin häneltä tapettiin koira, sitten mies hakattiin niin, että hän sai aivovaurion, ja sormia piti amputoida. Tunnen myös murhatun Anna Politkovskajan työtovereita ja tutkivan sanomalehden Novaja Gazetan toimittajia.”

Syksyllä 2014 Aro julkaisi Ylen nettisivuilla kyselyn, johon hän pyysi ihmisiä kertomaan omista trollauskokemuksistaan.

”Venäjän trolliarmeija eli nimettömät verkkohäiriköt levittävät propagandaa ja terrorisoivat keskusteluja nettifoorumeilla sekä sosiaalisessa mediassa”, Aro kirjoitti. ”Trollit levittävät Kremlin viestejä Venäjän toimista Ukrainassa esimerkiksi Twitterissä ja Facebookissa sekä pyrkivät muokkaamaan mielipiteitä.”

Hänen haastattelemansa Andrei Illarionov, presidentti Vladimir Putinin entinen neuvonantaja, arvioi, että Venäjä oli käynnistänyt informaatiosodan Suomessa ja monessa muussa maassa vääristääkseen faktoja Ukrainan sodasta ja osoittaakseen valtaansa.

Seurauksia joukkoistuksesta tuli heti.

Muutama kommunisti suutahti, ja sitten aktivoitui Johan Bäckman, suomalainen yhteiskuntatieteilijä, joka esiintyy usein Venäjän tiedotusvälineissä paitsi Suomi-asiantuntijana myös Putinin kannattajana.

”Bäckman levitti useille venäläisille verkkosivustoille virhetietoa, että olen Yhdysvaltojen ja Baltian maiden tiedustelupalvelujen avustaja ja kerään tietokantaa suomalaisista, tarkoituksena lähettää se Yhdysvaltoihin. Mukana olivat minun yhteystietoni”, Aro kertoo. ”Aloin heti saada viestejä ja puhelinsoittoja, uhkaaviakin.”

Sitten tulivat verkon pilkkajutut ja nuoruuden repostelu. Arosta ja Yleisradiosta tehtiin myös sarja kirjelmiä Eduskunnan oikeusasiamiehelle. Ne todettiin aikanaan aiheettomiksi.

”En osannut lainkaan odottaa näin laajaa, kansainvälistä ja väkivaltaista parjauskampanjaa”, Aro sanoo.

Lokaamisella on termikin: luonnemurha. Eikä Aro suinkaan ole ainoa henkilökohtaisen häirinnän kohteeksi Suomessa joutunut – samaa voi kokea oikeastaan kuka tahansa, joka kritisoi Venäjän hallintoa ja politiikkaa ja kertoo siitä epämiellyttäviä faktoja.

Aro luettelee nimiä: ”Kirjailija Sofi Oksanen, Infosota-kirjan kirjoittanut sotatieteen tutkija Saara Jantunen, kääntäjä Jukka Mallinen, toimittaja Arja Paananen, sotilasstrategian asiantuntija Torsti Siren, europarlamentaarikko Heidi Hautala, verkkoaktivisti Mikael Storsjö. Myös kyberturvallisuusprofessori Jarmo Limnelliä ja ex-puolustusministeri Carl Haglundia on trollattu. Tarkoituksena on väsyttää kriitikot kiusaamalla ja pelottelemalla.”

Vielä tätäkin vaarallisempaa Aron mukaan on kuitenkin se, mihin verkkoon levitetty perätön tieto voi johtaa. ”Pahimmillaan valheet manipuloivat ihmisten tunteita, kiihottavat heitä vihaamaan minua ja saattavat lietsoa joitakuita vihatekoihin.”

Tälläkin on oma terminsä: maalittaminen.

”Minut on maalitettu julkaisemalla verkossa yhteystietoni ja väittämällä, että olen moraaliton, epäisänmaallinen rikollinen, joka työskentelee vieraiden valtojen hyväksi”, Aro sanoo.

Muuallakin on tehty näin, vielä pelottavammin seurauksin.

Yhdysvalloissa kongressiedustaja Gabrielle Giffordsia (ja yli kymmentä muuta) ammuttiin yleisötilaisuudessa 2011 sen jälkeen kun äärikonservatiivisen teekutsuliikkeen johtohahmo Sarah Palin oli merkinnyt kotisivullaan hänen vaalipiirinsä kiväärin tähtäimen kuvalla.

Britanniassa ammuttiin tänä keväänä poliitikko Jo Cox, joka tunnettiin sallivan pakolaispolitiikan kannattajana. Hänenkin ampujansa taustalla oli äärioikeistolaista muukalaisvihaa.

Aron mukaan Suomessa katsotaan sormien läpi sitä, miten monet propagandistit ovat jo vuosia toimineet avoimesti ja systemaattisesti julkisen keskustelun vääristämiseksi, tarkoituksenaan yhteiskunnallisen toimintaympäristön muuttaminen omalle politiikalle edulliseksi.

Lainsäädännön ja viranomaisten toiminnan sanotaan riittävän, eivätkä poliitikotkaan korota ääntään, vaikka maassa toimii avoimen rasistisia ja uusnatsistisia liikkeitä sekä Venäjä-ekstremistejä.

Järjestelmällinen valheiden levitys ja ihmisten manipulointi on Aron mielestä kuitenkin selkeä kansallinen turvallisuusuhka, jonka poistamiseksi kaikkien pitää aktivoitua ja jämäköityä: lainsäätäjien, viranomaisten, tiedotusvälineiden.

”Aggressiivinen vihapuhe pitää kitkeä pois. Se uhkaa sananvapautta ja demokratiaa ja agitoi jopa väkivaltaan. Laiton uhkaaminen, vainoaminen, kunnianloukkaus ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan ovat kaikki lainvastaisia. Silti esimerkiksi jotkut perussuomalaiset poliitikotkin levittävät vihapuhetta.”

Se on hänestä sietämätöntä.

”Monessa muussa maassa väkivaltaiset ääriainekset pidetään kurissa, mutta minä en saa Suomessa tehdä työtäni toimittajana rauhassa, ilman että perässä on somestalkkaajia ja vihakuvaajia. Kun kerron ulkomailla kokemuksistani, ihmiset kauhistelevat, miten tällaisen annetaan tapahtua Suomessa.”

Suomen poliisille Aro antaa kuitenkin tunnustusta. ”Netin vihakirjoittelijoita, rasistista propagandaa levittävää MV-lehteä ja poliittisia nettikiusaajia tutkitaan entistä aktiivisemmin.”

Trolli-artikkelien ansiosta Aro matkustaa nyt taajaan. Kohun jälkeen hänellä on kovaa kysyntää ympäri maailmaa turvallisuuspolitiikan ja journalismin seminaareissa. Hän on kiertänyt ministeriöitä, mediataloja, kustantamoja ja yliopistoja, puhunut turvallisuusasiantuntijoiden ja diplomaattien kanssa.

”Pitkään vastasin kaikkeen kyllä, koska somelietsonnasta ja trollaamisesta on kova tiedon tarve. Puhekeikkoja oli kolmekin viikossa. Nykyään harkitsen tarkkaan, mihin aikaani käytän.”

Syy on se, että Aro kirjoittaa kokemuksistaan kirjaa. Sitä varten hän keräsi kansainvälisellä joukkorahoituksella yli 30 000 dollaria ja on nyt palkattomalla vapaalla Yleisradiosta.

”Kirja kertoo paljolti itseni kaltaisista henkilöistä, jotka ovat joutuneet häiriköinnin, trollauksen ja hakkeroinnin kohteeksi Venäjän poliittista johtoa ärsytettyään. Kun olen kertonut omista kokemuksistani julkisesti, monet toimittajat, tutkijat ja kansalaisaktivistit ovat kertoneet joutuneensa vastaavaan tai pahempaan höykytykseen”, hän kertoo.

”Heitä on eri puolilta Eurooppaa ja myös Yhdysvalloista, eli brutaalit ja likaiset keinot eivät rajoitu Suomeen. Venäjä on esimerkiksi tehnyt Interpolille valeilmiantoja ihmisistä, jotka ovat kritisoineet sen politiikkaa. Maan tiedustelupalveluihin kytkeytyvät ovat myös fyysisesti häiriköineet Venäjän vastustajiksi maalitettuja. Kirjassani tutkin näitä tapauksia”

Arolla ei ole vielä kirjalleen kustantajaa – ehdokkaita on monta. Keskusteluja käydään usean kotimaisen kustannustalon ja kansainvälisen agentin kanssa, ovathan Vladimir Putin’s Troll Empire -kirjan markkinat paljon Suomea laajemmat. Tekijäkin on jo monessa kansainvälisessä mediassa esitelty.

Ammatillisen tulevaisuutensa Jessikka Aro näkee jotakuinkin samanlaisena kuin tähän asti: Yleisradion toimittajana, jonka suurin intohimo on tehdä journalismia nimenomaan verkkoon ja sosiaaliseen mediaan.

”Halusin jo pienenä toimittajaksi, kun kuljin tätini, Itä-Savo-lehden kulttuuritoimittajan, matkassa juttukeikoilla. Olen aina ollut kiinnostunut ekstremisteistä, samoin Venäjästä, jonka ihmisoikeustilanne käy aina vain järkyttävämmäksi. Niistä ja niiden levittämästä propagandasta pitää edelleen kirjoittaa.”

”Mustamaalaajani sanovat, että olen tehnyt itsestäni uhrin. Itse en pidä itseäni uhrina vaan hiljentämis- ja häpäisy-yritysten kohteena. Uhri uupuu ja vetäytyy, mutta kohde jatkaa työtään.”

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat