Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Perjantaina kuollut Edward Albee oli amerikkalaisen teatterin pelastaja, jonka kohdalle Nobel-palkinto ei ehtinyt osua

Kulttuuri
 
Jukka Petäjä Helsingin Sanomat
Kirjoittaja on HS:n kulttuuritoimituksen tuottaja.
Jeff Christensen / Reuters
Edward Albee sai elämäntyöstään Tony-palkinnon vuonna 2005.
Edward Albee sai elämäntyöstään Tony-palkinnon vuonna 2005. Kuva: Jeff Christensen / Reuters

Jos hunnien hirmuhallitsija Attila eläisi nykyään, hän toimisi teatterikriitikkona, siksi paljon kauhua, tuhoa ja hävitystä tämän päivän Attila saa nimittäin aikaiseksi teatterin kentällä. Näin happamasti totesi toissa päivänä perjantaina kotonaan Montaukissa Long Islandilla kuollut yhdysvaltalainen näytelmäkirjailija Edward Albee vuonna 1988, jolloin hän vielä poti näytelmänsä The Man Who Had Three Arms (1983) saamaa nihkeää vastaanottoa.

Kuuluisuuden mekanismeja ruotiva kaksinäytöksinen näytelmä poistui Broadwayn ohjelmistosta vain kuudentoista esityskerran jälkeen. Yleisö buuasi näytelmälle.

Vihaksi äityneen ärtymyksen ymmärtää, koska näytelmissään itsepetoksen ja todellisuuden välistä kuilua raadollisesti analysoinut Edward Albee oli tottunut menestykseen, suosioon ja palkintoihin. Hän nappasi urallaan kolmasti Pulitzer-palkinnon vuosina 1967, 1975 ja 1994 ja teatterialan Oscarina pidetyn Tony-palkinnon kahdesti – lisäksi hänelle myönnettiin Tony-palkinto elämäntyöstä vuonna 2005.

Yksi jäi kuitenkin saamatta. Kirjallisuuden Nobelin palkinto ei ehtinyt osua nyt 88-vuotiaana kuolleen Albeen kohdalle. Todennäköisyys palkinnon saamisesta pieneni oleellisesti sen jälkeen, kun englantilainen näytelmäkirjailija Harold Pinter nappasi Nobelin palkinnon vuonna 2005.

Virginiassa 12. maaliskuuta 1928 syntynyt Edward Albee oli monessa mielessä amerikkalaisen teatterin pelastaja ja oman sukupolvensa johtava näytelmäkirjailija, joka nousi parrasvaloihin siinä vaiheessa, kun pimeys uhkasi laskeutua näytelmäkirjallisuuden näyttämölle.

Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1936 saanut Eugene O’Neill oli kuollut, Arthur Millerin ja Tennessee Williamsin ura oli kääntynyt vääjäämättä laskuun. Se avasi sopivan sauman uudelle äänelle, lopulta kolmisenkymmentä näytelmää kirjoittaneelle Albeelle. Heti olemassaolon pohjatonta terroria luotaava esikoisnäytelmä The Zoo Story, Eläintarhatarina (1958) räjäytti pankin Berliinissä vuonna 1959.

Se avasi Berliinin teatteripäivät. Toinen avajaispäivän ohjelmistoon valittu esitys oli Samuel Beckettin näytelmä Krapp’s Last Tape, Viimeinen ääninauha.

Harva näytelmäkirjailija on yhtä laajalti tunnettu kuin Albee. Parhaiten suuri yleisö muistaa hänen menestysnäytelmänsä Kuka pelkää Virginia Woolfia? Siinä pääpari George ja Martha – Mike Nicholsin elokuvaversiossa Richard Burton ja ja Elizabeth Taylor – repivät toisensa kappaleiksi valheiden, itsepetoksen ja pettymysten rumputulessa.

Jo yksin tämä raadollinen näytelmä nostaa Edward Albeen kuolemattomien kirjailijoiden joukkoon. Siitä hänelle ei tosin myönnetty Pulitzer-palkintoa, vaikka se olikin ehdolla palkinnon saajaksi. Näytelmän avointa seksuaalisuuta kavahtanut tuomaristo ei suostunut palkitsemaan sitä ja päätti olla jakamatta parhaan näytelmän Pulitzer-palkintoa lainkaan vuonna 1963.

Hyvitys tuli vuonna 1966 näytelmällä A Delicate Balance, Tasapainoilua, joka on hirtehinen komedia perheen sisäistä ongelmista ja syrjään lakaistuista pelon ja epäonnen tunteista. Edward Albee oli itse adoptiolapsi, joka ei koskaan saanut tietää, kuka hänen biologinen isänsä oli. Hänet adoptoitiin kolmen viikon ikäisenä.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat