Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Emma Clinen hittiromaani mukailee tarinaa Amerikan kuuluisimmista kulttimurhista – ja on samalla loistava tyttöyden kuvaus

Parikymppisen kirjailijalupauksen debyyttiromaani ”Tytöt” sijoittuu 1960-luvun lopun Kaliforniaan, jossa 14-vuotias Evie hyppää hippikultin mustaan bussiin

Kulttuuri
 
Kaisa Rautaheimo / HS
Amerikkalaiskirjailija Emma Cline kertoo, ettei hän tajunnut etukäteen, kuinka paljon kirjailija joutuu puhumaan kirjastaan.
Amerikkalaiskirjailija Emma Cline kertoo, ettei hän tajunnut etukäteen, kuinka paljon kirjailija joutuu puhumaan kirjastaan. Kuva: Kaisa Rautaheimo / HS
Kuka?

Emma Cline

 27-vuotias. Asuu New Yorkissa.

 Kasvoi Kalifornian Sonomassa. Vanhemmat pitävät Cline Cellars -viinitarhaa.

 Opiskellut kuvataidetta ja luovaa kirjoittamista. Maisterintutkinto Columbia-yliopistosta.

 On kokeillut siipiään myös lapsinäyttelijänä.

 Ennen Tytöt-romaania julkaissut muutaman novellin kirjallisuuslehdissä.

Kaliforniassa moni on sitä mieltä, että huoleton, idealistinen 1960-luku loppui jo elokuussa 1969. Silloin Charles Mansonin ”perheeksi” kutsutun kultin jäsenet murhasivat Los Angelesissa näyttelijä Sharon Taten ja seitsemän muuta. Media lietsoi pelkoa, ja ihmiset ottivat tavaksi lukita ovensa. Rakkauden kesä oli ohi.

Amerikkalaisen Emma Clinen, 27, debyyttiromaani Tytöt sijoittuu juuri tuohon kesään.

Auringon paahtama Pohjois-Kalifornia uima-altaineen tarjoaa miljöön, jossa 14-vuotias Evie Boyd – pitkästynyt, pettynyt vanhempiinsa, riidoissa parhaan ystävänsä kanssa ja ihastuksen kohteensa hylkäämä – nousee hippikultin mustaksi maalattuun koulubussiin.

Tytöt-romaani ilmestyi Suomeksi Otavan kustantamana.
Tytöt-romaani ilmestyi Suomeksi Otavan kustantamana.

Romaanista tuli puheenaihe jo ennen ilmestymistään. Maailman suurimpiin kuuluva Random House -kustantamo solmi Clinen kanssa tarjouskilvan päätteeksi huiman kahden miljoonan dollarin kustannussopimuksen kolmesta kirjasta, joista Tytöt on ensimmäinen.

Kesäkuussa alkukielellä ilmestynyt romaani on kerännyt kehuvia arvioita.

Maanantaiaamuna hittikirjailija on nukkunut pommiin, sillä hänen kellonsa on vielä Kööpenhaminan ajassa. Suomi on kolmeviikkoisen Euroopan-kiertueen puolessavälissä.

Kustantamon kelmeä neuvotteluhuone on kaukana Clinen kuvaamasta nostalgisesti ja pahaenteisesti kimmeltävästä 1960-luvun Kaliforniasta. Aloitetaan kuitenkin sieltä.

”Tuntuu, että Kalifornia kärsii edelleen 60-luvun aiheuttamasta krapulasta”, Cline sanoo.

Vaikka Cline on nuori, aihepiiri on hänelle tuttu. Hän on kotoisin Sonomasta, Kalifornian viinialueelta. Myös Sonoma veti 60-luvulla puoleensa hippejä, jotka halusivat elää omavaraisesti ”oudoissa pienissä kommuuneissa”. Cline kävi koulunsa heidän lastensa kanssa.

Ihmiset ovat muuttaneet Kaliforniaan villin lännen ajoista asti luodakseen itsensä uudelleen, löytääkseen paremman tavan elää. Sen takia kalifornialaiset ovat kummallista porukkaa, Cline sanoo ja naurahtaa.

”Jopa Piilaakso on mielestäni lähtöisin 60-lukulaisesta idealismista, mutta sekoitettuna kaupallisuuteen todella oudolla tavalla”, Cline sanoo.

Mutta siinä missä Tytöt on Kalifornia-romaani ja kommuuniromaani, se on myös romaani tyttöydestä.

Cline tuntee tyttöjen sielunelämän. Hän on lähtöisin seitsenlapsisesta perheestä (”ei kultista”, hän lisää).

”Parhaimmillaan meillä oli kotona viisi teini-ikäistä tyttöä”, Cline kertoo. ”Se oli todellinen naiseuden kasvihuone.”

Juuri se psykologinen silmä, jolla Cline kirjoittaa päähenkilöstään Eviestä, nostaa romaanin hienojen tyttöromaanien kaanoniin.

Aikaisemmin Evie on ollut helppo tytär, ”elänyt elämäänsä kitkatta, yhtä siistinä ja omavaraisena kuin kalat, jotka puhdistavat oman altaansa”.

Mutta nyt Evie on tyttöyden ja naiseuden rajalla, eikä naiseksi kasveta itsestään. Se vaatii kovaa työtä: Evien on etsittävä itselleen uusi tapa olla, kokeiltava erilaisia identiteettejä.

Evie analysoi isänsä uuden tyttöystävän Tamarin ulkonäköä ja viehätysvoimaa. Puistossa hän tarkkailee nälkiintyneitä mutta itsenäisiä hippityttöjä, likaisia, kauniita ja jotenkin vaarallisia, ”piittaamattomia kuin vedenpintaa halkovat hait”.

Bettmann
Manson-murhista epäillyt Susan Atkins, Patricia Krenwinkel ja Leslie Van Houten matkalla oikeussaliin vuonna 1970. Susan Atkinsin hahmo muistuttaa huomattavasti Tytöt-romaanin Suzannea.
Manson-murhista epäillyt Susan Atkins, Patricia Krenwinkel ja Leslie Van Houten matkalla oikeussaliin vuonna 1970. Susan Atkinsin hahmo muistuttaa huomattavasti Tytöt-romaanin Suzannea.

Erityisesti häntä kiehtoo roskiksista ruokaa dyykkaava mustahiuksinen Suzanne. Hänen perässään Evie nousee mustaan bussiin eikä nouse sieltä pois edes silloin, kun häntä kutsutaan kikatellen seuraavaksi ”uhrilahjaksi”.

”Tyttöraasut. Maailma lihottaa heidät lupauksilla rakkaudesta. Miten kovasti he sitä kaipaavatkaan ja miten vähän heistä suurin osa sitä koskaan saa”, Cline kirjoittaa romaanissaan.

Millaiseksi siis pitäisi kasvaa, ja miten se saavutetaan?

Niin kuin moni tyttö edelleen, Eviekin uskoo, että jos hän suorittaa kaikki rituaalit – ”pesee kasvot kylmällä vedellä, harjaa hiukset sähköiseen vimmaan villisianharjaksisella harjalla ennen nukkumaanmenoa” – saa kipeästi puuttuvaa itsevarmuutta ja voi astella oikeaan aikuisen elämäänsä hiukset hulmuten kuin sampoomainoksessa.

Cline kertoo lukeneensa romaania varten omia teinipäiväkirjojaan.

”Aikuisena unohtaa helposti teini-ikäisen tunne-elämän voimakkuuden. Kaikesta tulee kysymys elämästä ja kuolemasta.”

Amerikkalaisille lukijoille osa Tytöt-romaanin viehätystä on ollut sen kieli. New York Timesin mukaan Clinen lauseet ovat paikoitellen niin taitavasti työstettyjä, että ”niitä voisi käyttää koruina”.

Romaanin kieli on lastattu mielikuvia herättelevillä yksityiskohdilla ja kielikuvilla jopa uupumukseen asti. Uima-altaassa kelluessa säärikarvoihin takertuu ”levää kuin metallilastuja magneettiin” ja Russellin kosketus saa Evien ajatukset hidastumaan ”leijuvien lumihiutaleiden vauhtiin”. Nuotiojuhlissa Suzanne on aineissa, ja hänen pupillinsa ”näyttivät ahmivan iiriksen kokonaan, kaulaa kirjova punoitus oli kuin psykedeelinen viktoriaaninen kaulus”. Suomentaja Kaijamari Sivill ei pääse helpolla.

”Halusin luoda voimakkaan tunnelman”, sanoo Cline. ”Lukijana nautin romaaneista, joissa kielellä on oma logiikkansa.”

”Tiesin myös, että halusin kirjoittaa hahmosta, joka keskittyy asioiden pintaan. Minulle kirja käsittelee sitä mätää, joka löytyy näennäisesti viattomien tai turvallisten asioiden alta”, hän jatkaa.

Mutta Tytöt tuskin saisi osakseen yhtä paljon huomiota ilman kalifornialaisen kulttielämän kuvausta. Rakkauden, pop-musiikin, pitkien hiusten ja vaaran yhdistelmä kutkuttaa kollektiivista mielikuvitusta yhä niin Amerikassa kuin kaukana Suomessakin.

Tytöt-romaanin aloittaa ja lopettaa keski-ikäinen Evie, jonka elämässä ei ole ehkä koskaan tapahtunut mitään kulttikesää merkittävämpää.

Cline kertoo löytäneensä verkon keskustelupalstoja selaillessaan ihmisiä, jotka kertovat olleensa mukana Mansonin perheen kommuunissa, vaikka vain hetken ajan.

Kirjailijana Clinea kiinnostaa se, miten tuon kaltaisesta asiasta kerrotaan myöhemmin, ja millainen merkitys sillä on ihmisen identiteetille. He haluavat tulla nähdyiksi, osana jotain suurempaa.

Clinelle itselleen tarina Mansonin seuraajien tekemistä raaoista murhista on aina ollut läsnä.

”Vanhempani muistavat murhat käännekohtana heidän nuoruudessaan”, Cline kertoo. Ihmiset menettivät turvallisuuden tunteen. Yksi aikakausi loppui.

Charles Manson haaveili rock-tähteydestä ja keräsi ympärilleen kultin. Sen jäsenet päätyivät murhaamaan lukuisia viattomia ihmisiä Los Angelesissa vuonna 1969.
Charles Manson haaveili rock-tähteydestä ja keräsi ympärilleen kultin. Sen jäsenet päätyivät murhaamaan lukuisia viattomia ihmisiä Los Angelesissa vuonna 1969.

Tytöt-romaanin Russell on selvä Manson-hahmo, karismaattinen, rock-tähteydestä haaveileva johtaja, joka kerää ympärilleen tavalla tai toisella rikki olevia nuoria naisia ja miehiä. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä huonommin kultti pysyy hänen näpeissään.

Cline kertoo lukeneensa kirjaa varten vanhoja kommuunien uutiskirjeitä ja bändärimuistelmia. Niistä hän kaivoi yksityiskohtia kommuuniarjesta. Sellaiset yksityiskohdat puuttuvat usein rikosnarratiiveista, vaikka tuovat toden tuntua.

Ja Cline kuvaa kultin arkea ränsistyneellä maatilalla suorastaan inhorealistisesti: likaa, hajuja, juhla-aterian harmaaksi mössöksi keitettyjä vihanneksia sipulikeittopusseilla ja ketsupilla maustettuna. Se on vastalääkettä glamourille, joka hippikultteihin helposti yhdistetään.

”Halusin vastustaa houkutusta kokeilla sellaista elämää itse”, Cline sanoo ja naurahtaa. ”Ja pohtia sitä, miksi romantisoin sitä aikakautta.”

Juuri enempää Cline ei halua omista mieltymyksistään kertoa. Hän haluaa pitää keskustelun tiukasti kirjassa.

(”Kukaan ei kerro sinulle kun kirjoitat kirjaa, että siihen kuuluu tällainen julkinen aspekti”, Cline huokaa.)

Sen hän kertoo, että Tytöt syntyi parin vuoden aikana ystävän puutarhavajassa Brooklynissä, jossa hän asui viimeistellessään tutkintoaan. Etäisyys Kaliforniasta auttoi kirjoittamaan loputtoman pitkistä kesäpäivistä, joina jalkakäytävät hehkuvat ja kuusamat tuoksuvat.

Nyt Cline on onnistunut muuttamaan puutarhavajasta aivan oikeaan asuntoon, korttelin päähän.

Silti Kalifornia houkuttelee vielä. Siellä on rennompaa, kun taas New Yorkissa työ ohjaa elämää.

”Luulen, etten oikein osaa New Yorkia”, Cline tunnustaa.

Mutta Cline on päässyt uuden kirjan jäljille. Hän ei uskalla kertoa siitä, sillä se on vielä alkuvaiheessa. 1960-luvulle se ei sijoitu.

”On vapauttavaa ajatella, että tämä kokemus ensimmäisen kirjani kanssa on ollut totaalinen onnenkantamoinen, eikä näin ei voi käydä koskaan uudestaan”, Cline sanoo.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat