Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Disney veti myynnistä lasten naamiaisasun, jota pidettiin loukkaavana – ”Yhtä hyvin esi-isämme kuva voitaisiin laittaa suihkuverhoon tai olutpulloon”

”Yhtä hyvin esi-isämme kuva voitaisiin laittaa suihkuverhoon tai olutpulloon”, sanoo Uuden-Seelannin Maori-puolueen johtaja.

Kulttuuri
 
Disney
Disney-yhtiön uusimmassa, Tyynenmeren saarille sijoittuvassa Moana-animaatiossa seikkailevat pääosissa Maui-jumala sekä teini-ikäinen Moana-prinsessa.
Disney-yhtiön uusimmassa, Tyynenmeren saarille sijoittuvassa Moana-animaatiossa seikkailevat pääosissa Maui-jumala sekä teini-ikäinen Moana-prinsessa. Kuva: Disney

Disney-yhtiön uutuusanimaatio Moana on herättänyt raivoisaa palautetta jo hyvän aikaa ennen päätymistään valkokankaille, kertoo Guardian.

Kritiikkiä kulttuurisesta omimisesta ja stereotyyppisestä polynesialaismiehen kuvauksesta alkoi kuulua kesällä, kun animaatiosta julkistettiin enemmän tietoa, ja nyt, hetki ennen marraskuista ensi-iltaa, kritiikki vain laajenee.

Moana-niminen musikaalianimaatio kertoo polynesialaisesta teiniprinsessa Moanasta, joka seikkailee Tyynellämerellä puolijumala Mauin kanssa. Kaksikko etsii tarunhohtoista saarta.

Elokuva tulee Yhdysvalloissa ensi-iltaan kiitospäivänä, ja siitä on toivottu jopa Frozenin kaltaista menestystarinaa.

Euroopassa elokuvan nimeksi on annettu Vaiana. Sen Suomen-ensi-ilta on ensi helmikuussa.

Maui-jumala esiintyy Tyynenmeren saarten suullisessa perinteessä sankarihahmona, joka loi Tyynenmeren saaret nostamalla ne merestä. Monet saarten asukkaat pitävät syvästi kunnioitettua jumalaa esi-isänään.

Tämän vuoksi varsinkin juuri saarilla on loukkaannuttu verisesti elokuvan Maui-hahmon levittämästä stereotyyppisestä mieskuvasta. Ihmisiä on närästänyt hahmon suuri koko.

Asiaa kommentoi esimerkiksi Uuden-Seelannin pääministeri, jonka mukaan se, että Maui-jumala kuvataan noin lihavana ”ei ole hyväksyttävää.”

Vuonna 2014 tehdyn tutkimuksen mukaan lihavuus on todellinen ongelma Tyynenmeren saarilla. WHO:n tutkimuksesta ilmeni, että yhdeksän kymmenestä lihavimmasta kansasta tulee Tyynenmeren saarilta.

Monien mielestä elokuvan Mauin kaltainen ”läski” ei kuitenkaan kuvaa oikealla tavalla jumalhahmoa, joka on Tyynenmeren tarustossa synonyymi voimalle.

”Kyseessä on vain tyypillinen amerikkalaisten stereotypia”, kommentoi Will Ilolahia Tyynenmeren alueen mediajärjestöstä.

Disney-yhtiö on pysytellyt asiassa hiljaa, mutta viimeistään lasten Maui-naamiaisasusta herännyt raivoisa kritiikki pakotti sen toimimaan, kertovat Guardian ja uutistoimisto AP.

Disney oli lanseerannut naamiaisasun pian alkavaa Halloween-juhlintaa silmällä pitäen.

Maui-asuun kuului pitkähihainen ruskea paita ja housut, muovisista puunlehdistä tehty hame ja ”hain hampaista” tehty kaulakoru. Ihoa imitoivaan ruskeaan kankaaseen oli painettu kuvioita, jotka saivat aikaan vaikutelman, että asun kantajan iho olisi kauttaaltaan tatuoitu.

Pehmustetut kädet ja jalat tekevät sinusta ison, kuului asun mainoslause.

Disney veti Maui-naamiaisasunsa pois kaupoista.
Disney veti Maui-naamiaisasunsa pois kaupoista.

Yhtiö on nyt vetänyt asun pois kaupoista, pahoittelujen kera.

Moanan takana oleva työryhmä on huolehtinut siitä, että elokuva kunnioittaa Tyynenmeren kulttuureja, joista koko elokuva on saanut vaikutteensa. Pahoittelemme, että Maui-asu on loukannut joitakuita”, yhtiö kirjoitti tiedotteessaan.

”Pyydämme vilpittömästi anteeksi ja vedämme asun pois kaupoista ja nettikaupastamme.”

Asu ehti kerätä kritiikkiä ympäri maailmaa, mutta erityisesti asiaan ottivat kantaa Tyynenmeren saarten asukkaat itse.

Esimerkiksi Uuden-Seelannin Maori-puolueen johtaja ja maan parlamentin jäsen Marama Fox syytti Disney-yhtiötä kulttuurisesta omimisesta. Foxin mukaan tapaus oli hyvä esimerkki siitä, kuinka toisen kulttuurin kulttuurista pääomaa hyväksi käyttämällä yritetään hyötyä taloudellisesti.

”Yhtä hyvin esi-isämme kuva voitaisiin laittaa suihkuverhoon tai olutpulloon”, Fox sanoi The Australian -lehden mukaan.

Asua on verrattu myös siihen, kuinka entisaikoina valkoiset amerikkalaisnäyttelijät meikkasivat kasvonsa mustiksi ja esittivät näin mustaihoisia. Blackface-kasvomeikki ymmärretään nykyään rasistiseksi.

Moana-kohun myötä blackface-termi on saanut uuden version nimellä ”polyface”.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Disney-animaatioiden hahmot saavat kritiikkiä samoista syistä: kulttuurisesta omimisesta ja kansallisten stereotypioiden levittämisestä.

Näin on käynyt esimerkiksi Pocahontasille, Mulanille ja Jasminelle, eri etnisistä taustoista tuleville Disney-prinsessoille, jotka yhtiö loi monipuolistaakseen animaatioidensa perinteistä valkoihoista naiskuvaa.

Esimerkiksi Pocahontas-elokuvan kritisoitiin kuvaavan Amerikan alkuperäiskansoja villi-ihmisinä, joille valkoiseen rotuun sulauttaminen oli pelkästään hyväksi.

Kulttuurisesta omimisesta on viime aikoina puhuttu muuallakin kuin Disneyn piirissä, esimerkiksi kirjallisuudessa.

Viimeksi viime viikolla kirjailija Lionel Shriver puolusti voimakkaasti kirjailijan oikeutta oikeutta heittäytyä vieraan kulttuurin edustajan nahkoihin.

Suomessa samasta aiheesta on puhuttu varsinkin Laura Lindstedtin Finlandia-palkitun Oneiron-romaanin kohdalla. Myös Oneironia syytettiin kulttuurisesta omimisesta.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat