-
Kaupungissa järjestetään yhä enemmän festivaaleja, joista jokaisella on oma yleisönsä. Ilmaiskekkerit yhdistävät kaikkia kaupunkilaisia. Festarikokemus ei edellytä junamatkaa ja telttaa. Helsingissä järjestetään yhä enemmän festivaaleja,...
-
Paluulevyllään kohinaa aiheuttanut vaihtoehtorock-yhtye My Bloody Valentine esiintyy elokuussa Flow-festivaalilla. Lisäksi Flow’n ohjelmistoon on lisätty kanadalainen elektroartisti Grimes.
-
-
Elokuussa järjestettävällä Flow-festivaalilla esiintyy myös Bat For Lashes -taiteilijanimellä esiintyvä Natasha Khan. Ohjelmistoon on lisätty myös kokeellista poppia soittava Julia Holter sekä skottituottaja ja -dj Hudson Mohawke.
-
Elokuussa festivaaleilla nähdään aiemmin ilmoitettujen tähtien kuten The Knifen, Kraftwerkin ja Azealia Banksin ohella myös dreampopduo Beach House ja musiikkinsa lisäksi oudosta nimestä tunnettu postrock-bändi Godspeed You! Black Emperor.
-
Saksalainen elektronisen musiikin legenda Kraftwerk saapuu jälleen Flow-festareille. Edellisen kerran yhtye soitti Suvilahdessa vuonna 2009. Kraftwerk käyttää uudessa show’ssaan 3D-tekniikkaa, joten festivaali on varautunut jakamaan vieraille 20 000 paria 3D-laseja.
-
Suvilahden festari tarjoaa taas monipuolisen ohjelmiston. Helsingin Flow-festivaali jatkaa ensi kesänä monipuoliseksi kasvaneella linjallaan: kesän ensimmäisten pääesiintyjien joukossa ovat niin tummanpuhuva pitkän linjan rockyhtye...
-
Ensi elokuussa järjestettävän, kymmenennen Flow Festivalin ensimmäiset esiintyjät ovat varmistuneet. Festivaaliviikonlopun ohjelmistossa nähdään Nick Cave & The Bad Seeds, Azealia Banks, Solange sekä Mykki Blanco.
-
Arvio
Tämä olisi voinut olla haastava kokemus. Björk. Taidepopin grand damen, pitkän linjan oikukkaan musiikin tekijän uusi Biophilia-multimediashow olisi voinut olla hankalakin. Mutta kokemus oli ihana. Biophilia on levyllä helposti aukeavaa, mutta hienostunutta musiikkia, livenä se on...