-
Perinteiseen tapaan kansallisrunoilijan nimikkopäivänä – tänään – jaettavan Runeberg-palkinnon on saanut Katja Kettu romaanista Kätilö (WSOY). Se kuvaa suomalaisen kätilön ja saksalaisen natsiupseerin suhdetta Lapin sodan alla ja sen aikana."Mahdottomissa oloissa syntyy mahdoton...
-
Gummeruksen perinteinen Kaarlen palkinto myönnetään tänä vuonna kirjailija Pekka Hiltuselle hänen esikoisteoksestaan Vilpittömästi sinun. Palkinnon arvo on 5 000 euroa.Kirjailija Joonas Konstigille puolestaan myönnetään Kalle Päätalo -palkinto tunnustuksena romaanista Kaikki on sanottu.
-
-
Kirjallisuus- ja kulttuuriyhdistys Nuoren Voiman Liitto valitsi uudeksi puheenjohtajakseen Aina Bergrothin.Filosofian maisteri ja kirjailija Bergroth, 36, toimii Kansallisteatterin kirjallisena neuvonantajana.Vuonna 1921 perustettu Nuoren Voiman Liitto järjestää muun muassa Runokuu-festivaalia.
-
Suomen Taideyhdistys on myöntänyt vuoden 2011 kirjallisuuspalkinnon FT Riitta Ojanperälle hänen väitöskirjastaan Kriitikko Einari J. Vehmas ja moderni taide (KKA, 2010). Palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa.Kirjan aihepiiri on taidekritiikki, jota on toistaiseksi akateemisessa tutkimuksessa käsitelty vähän.
-
Riku Korhosen seuraava romaani Nuku lähelläni ilmestyy ensi syksynä WSOY:ltä. Kustantajan mukaan Nuku lähelläni on eurooppalaiseen finanssikeskukseen sijoittuva rakkausromaani, jossa suomalainen Teemu selvittelee poikkeuksellisissa oloissa menehtyneen veljensä elämää ja kohtaloa.
-
Kirjablogistit ovat äänestäneet Katja Ketun romaanin Kätilö vuoden 2011 parhaaksi kotimaiseksi kaunokirjaksi. Blogistanian Finlandia -nettiäänestyksessä sai ääniä kaikkiaan 44 kirjaa.Kärkisijoille yltivät myös Tuomas Kyrön Kerjäläinen ja jänis, Katja Kaukosen Odelma, Miika Nousiaisen...
-
Britannian Surreyssa kiistellään siitä, mitä kirjailija Sir Arthur Conan Doylen kotitalolle saa tehdä.Rakennus, jonka Conan Doyle rakennutti 1897 itselleen ja perheelleen ja jossa hän kirjoitti Baskervillen koiran ja muita Sherlock Holmes -tarinoita, toimi pitkään hotellina. Vuonna...
-
Vuoden 2012 Savonia-palkinnon on voittanut Marko Kilpi rikosromaanilla Elävien kirjoihin (Gummerus). Perustelujen mukaan se kuvaa poliisin työn sekä yhteiskunnasta syrjäytyneiden kovaa arkea: "Kuvaus ei jää vain näyttämisen tasolle, vaan teoksen kertoja panee lukijan pohtimaan myös...