Uutiset 24h
Jani Kaaro
Kristian
+16°2 m/spohjoinen
+15°3 m/spohjoinen
+13°2 m/spohjoinen
+12°2 m/spohjoinen
+11°2 m/spohjoinen
Kanadalainen kaivosyhtiö First Quantum Minerals aloittaa kesäkuussa kaivostoiminnan Sodankylän...
Valtio palkitsi runsaskätisesti niitä toimitusjohtajia, jotka luotsaavat valtion yhtiöitä pörssin ulkopuolella.
Nuoren Eero Vainion valinta Sdp:n kolmanneksi varapuheenjohtajaksi räjäytti kokoussalin perjantaina...
Ikäihmisten kotona pärjäämiseen tähtäävä kotihoito on järjestetty Helsingissä tehottomasti, paljastaa Helsingin kaupungin tilaama raportti.
Ruotsin euroviisupomo ennakoi voittoa Loreenille
Viisukaupungissa kiinniotettuja vapautettiin
Yle: Presidentti Niinistö kannattaa eutanasiaa
Tuomikapituli kuulee kirkkoherraa blogikirjoituksesta
Trumpetisti Verneri Pohjola on säveltänyt iltasoiton Espoon keskukselle. Kaksiminuuttinen trumpettiteos soitetaan joka ilta läpi kesän Espoontorin tornista. Soitot alkavat perjantaina 1. kesäkuuta iltakahdeksalta."Miltä se kuulostaa tornista, sitä ei pysty mitenkään ennakoimaan,...
Kotimaisen musiikin asema on säilynyt vahvana äänitemyynnissä ja elävän musiikin tapahtumissa, mutta tv-lähetyksissä osuus jää huomattavan pieneksi, selviää Tekijänoikeustoimisto Teoston tänään julkistamasta tutkimuksesta.Yleisradion kanavilla kotimaisen musiikin osuus jää 19 prosenttiin...
Tanssipaikoilla soitettu elävä musiikki on edelleen paljolti kotimaista: peräti 81 prosenttia tanssibändien soittamasta musiikista oli 2010 suomalaisten säveltäjien tekemää.Ykköstilaa pitää yhä hallussaan Rauli Somerjoen säveltämä ja Somerjoen Arja Tiaisen kanssa sanoittama Paratiisi-laulu vuodelta 1974.
Ranskalainen laulaja Charlotte Gainsbourg esiintyy Helsingin Garden Party -tapahtumassa kesäkuun lopulla. Garden Party järjestetään Helsingin Hietaniemen uimarannan viereisellä kentällä 29. kesäkuuta.Charlotte Gainsbourg on Serge Gainsbourgin ja Jane Birkinin tytär. Hän levytti ensimmäisen...
Värttinä-yhtyeen Utu-albumi on noussut toukokuun World Music Charts Europen listan kärkeen. Utu ilmestyi helmikuussa.Edellisen kerran suomalaisartisti oli Euroopan maailmanmusiikkilistan ykkösenä lokakuussa 2010. Tuolloin Piirpauke nousi ykkössijalle Koli-levyllään. Sekä Värttinän...
Nelosen The Voice Of Finland -kilpailu saa jatkoa ensi vuonna. Hollantilaisformaattiin perustuvan laulukilpailuohjelman toinen kausi pääsee vauhtiin todennäköisesti jo vuoden alkupuolella.Ensimmäinen The Voice Of Finland -kisa päättyi perjantaina Mikko Sipolan voittoon. Toiseksi sijoittui Saara Aalto.
Harmonikkataiteilija Kimmo Pohjonen konsertoi äitienpäivänä 13. toukokuuta Espan lavalla yhdessä romanikatusoittajien kanssa noin kello 17–18.Ensimmäiset harjoitukset pidettiin maanantaina illansuussa romanien päiväkeskuksessa Hirundossa Helsingin Sörnäisissä."Mahtavaa", Pohjonen kuvasi harjoituksia.
Grammy-palkittu jazzin taitaja Herbie Hancock pistäytyy konsertoimassa Suomessa. Amerikkalainen Hancock musisoi The Imagine Projectinsa tiimoilta Helsingin Musiikkitalossa 17. heinäkuuta.The Imagine Project on kansainvälinen levytys- ja filmiprojekti, jossa Hancock tekee yhteistyötä...