Valikko
Kulttuuri

HS-raadin vastaukset kysymykseen: Pitäisikö Suomessa sallia eutanasia?

Suomessa käynnistyi vilkas keskustelu eutanasiasta, kun vihreiden puoluekokous hyväksyi armokuoleman puolueen periaateohjelmaan sunnuntaina Lappeenrannassa.

Tilaajille

Suomessa käynnistyi vilkas keskustelu eutanasiasta, kun vihreiden puoluekokous hyväksyi armokuoleman puolueen periaateohjelmaan sunnuntaina Lappeenrannassa. Keskustelua on käyty eutanasian puolesta ja sitä vastaan lehtien palstoilla, mielipidekeskusteluissa ja blogeissa.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini suuttui rajusti vihreiden kannanotosta. Soini syytti blogissaan vihreiden leikkivän elämän ja kuoleman herraa.

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) ja sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok.) eivät hyväksy eutanasiaa. Kielteisellä kannalla on myös Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala.

Entinen vasemmistoliiton kansanedustaja Esko Seppänen seurasi syöpään sairastuneen poikansa elämän loppuvaiheita ja huomasi, että kaikkia kipuja ei voi hallita kivunlievityksellä. Hän pitää eutanasiaa pienen ihmisryhmän arvokkaana ja armollisena kuolemana. Seppäsen mielestä Päivi Räsäsen ja Timo Soinin lausunnot tuottavat turhaan pelkoja ja turvattomuutta esimerkiksi vammaisille, jotka luulevat, että keskustelu koskee heitä.

Myös entinen ministeri Iiro Viinanen ihmettelee Ilta-Sanomien haastattelussa, miksi raastavia tuskia kärsivä ihminen ei voi itse päättää kuolemastaan. Hänen mielestään kielto on ahdasmielinen näkemys.

Suomessa aktiivinen eutanasia on rikos, josta voi seurata jopa kahdeksan vuotta vankeutta. Toisen ihmisen itsemurhaan auttaminen ei ole rangaistavaa.

Eutanasian sallivat Alankomaat, Belgia, Luxemburg ja jotkut Yhdysvaltojen osavaltiot.

Pitäisikö Suomessa sallia eutanasia?

KYLLÄ:

Mikko S Lehtonen:

Ihmiselämä on kosmisessa mittakaavassa niin lyhyt, että tarpeettomien kärsimysten puolustaminen "elämän" ja sen "pyhyyden" nimissä on pateettista ja naurettavaa.

Johanna Sinisalo:

Käydyssä julkisessa keskustelussa on näköjään luisuttu välillä ajattelemaan, että "eutanasia" tarkoittaisi huonokuntoisen tai kärsivän potilaan surmaamista yksipuolisella päätöksellä. Näinhän asia ei missään tapauksessa ole. Jos oikeustoimikelpoinen henkilö todistettavasti vakain tuumin ja harkiten toivoo kuolinapua, en näe ainoatakaan syytä olla sitä hänelle antamatta. Aivan toisten ihmisten uskonnolliset mielipiteet eivät ole ainakaan missään tapauksessa syy evätä apu.

Atso Almila:

Oman tahdon mukaan, tietysti. Ei kuitenkaan minään "elämä on vähän tylsää" poistumiskeinona. Eikä kenenkään muun, esim. jonkin kollegion tekemän päätöksen kautta. Voitaisiinko jo alkaa puhua tärkeämmistä asioista?

Tiina Pystynen:

Kun pakottaa toisen ihmisen kärsimään kohtuutonta kipua, sitä on tapana kutsua kidutukseksi, eikä kidutus missään muodossa voi olla sallittua.

Pitää kuitenkin muistaa, että vakavasti sairastunut voi kokea elämänsä mielekkääksi ja elämisen arvoiseksi kärsimyksestä huolimatta. Ajatus avuttomuudesta ja sairaudesta on terveelle pelottava, mutta jos sairastuu, huomaa että avuntarve ja sairaus voivat olla arvokkaita kokemuksia – osa elämää.

Ami Hasan:

Totta kai pitäisi, jos lääkärien mielestä toivoa ei ole ja potilaan tuskat ovat kovat. Ei kai näitä sentään kukaan oman harkintansa mukaan ryhdy kotona elämänhaluiselle mummolle tekemään.

Aihe koskee promillen tuhannesosaa Suomen väestöstä, eli kourallista tuskissaan kituvaa ja kuolemaa odottavaa ihmispoloa ja näiden omaisia, mutta joka poliitikolla on asiaan jyrkkä kanta. Suosittelen empatiaa ja inhimillisyyttä populismin ja poliittisten pisteiden kalastelun sijaan.

Claes Andersson:

Armokuoleman salliminen edellyttää tarkkoja sääntöjä ja täsmällisiä ehtoja; kyseessä täytyy olla parantumattomasti sairas ihminen joka pitkän ja perusteellisen harkinnan jälkeen (ei hetken toivottomuuden vallassa) haluaa lopettaa elämänsä. Kyseessä täytyy olla sairaus, jota ei voida parantaa, kuten levinnyt syöpä, joku etenevä lihas-hermo-rappeutuma tms. Esimerkiksi syvä depressio ei voi kuulua näihin sairauksiin. Täysi varmuus pitää myös olla siitä, että armokuolemaa haluava on päätöksessään täydessä ymmärryksessä eikä ole minkään lääkkeiden tai keskushermostoon vaikuttavien aineiden vaikutuksen alaisena. Täytyy myös olla täysi varmuus siitä, ettei kukaan omainen tai muu henkilö yritä vaikuttaa hänen päätökseensä.

Alf Rehn:

Jos puhutaan ihmisistä jotka itse pystyvät päättämään asioistaan, en näe miksi juuri tätä ratkaisua – avustettua itsemurhaa – tulisi erikseen kieltää. Mitä tulee tilanteisiin jossa ulkopuolinen "kokee" tai "uskoo" että henkilö ei halua enää elää (esim. tapauksissa jossa potilas ei enää kyse kommunikoimaan tahtoaan) näen eutanasian ongelmallisena, mutta minusta ihmisellä tulisi olla oikeus päättää itse valinnoistaan, jopa siitä viimeisestä.

Kirsi Virtanen:

Suhtaudumme kuolemaan varsin oudosti: me voimme ja haluamme määrätä muiden kuolemista sodissa ja kuolemantuomioissa – mutta omasta kuolemastaan ihmisellä ei sitten olisikaan oikeutta päättää?

Eutanasian pitäisi kuulua ihmisoikeuksiin.

Ville Ranta:

Jos muotoilee Timo Soinin tapaan, niin elämästä ja kuolemasta päättäminen on hirmuinen asia. Mutta että pitäisikö ihmisen siihen kyetä? Kyllä. Koska sitä tehdään jo nyt. Eutanasia ei tarkoita mitään muuta kuin sitä, että kuolevaa ihmistä ei pakoteta elämään, kun tämä ei enää halua elää. Kun ihminen taistelee elämän ja kuoleman välissä, lääketiede on jo nyt ratkaisevassa roolissa lukemattomin eri tavoin. Eutanasia on vaikea ja pelottava asia, mutta ihmisen ei minusta tarvitse kestää kaikkia mahdollisia kärsimyksiä ennen kuolemaansa.

Katja Boxberg:

Kroonikko-osastolla apulaisena työskennelleenä olen ehdottomasti sitä mieltä, että parantumattomasti sairaan pitäisi saada itse päättää kuolemastaan.

Pauli Aalto-Setälä:

Passiivinen eutanasia on jo olemassa, mutta piilossa. Kuten moni muukin ristiriitainen, kuolemaan liittyvä kysymys.

Parantumattomasti sairaalla on oikeus kuolla arvokkaasti.

Markku Valkonen:

Olisi pelottavaa saada Päivi Räsänen viimeisten hetkieni saattohoitajaksi.

Matti Apunen:

Ihmisellä pitää olla mahdollisuus vaikuttaa oman lähtönsä yksityiskohtiin, kuten kestämättömään krooniseen kipuun tai arvokkuuden kokemukseen.

Saara Cantell:

Inhimilliseen elämään pitää kuulua myös oikeus inhimilliseen kuolemaan.

Kaari Utrio:

Mikäli kärsivä ihminen pyytää päästä eroon elämästä, se armo hänelle osoitettakoon. Kristityt eivät tietenkään tällaista pyyntöä koskaan esitä, joten asia ei kuulu heille (vaikka muistan kristinuskossa puhuttavan jotakin armosta). Ketään lääkäriä ei saa kuitenkaan painostaa, saati pakottaa, osallistumaan elämän lopettamiseen.

Leena Lehtolainen:

On tilanteita, joissa eutanasia pitäisi mielestäni sallia, vaikkapa ALS-potilaalle, jolle vaihtoehtona olisi tukehtuminen kuoliaaksi. Eutanasialainsäädännön laatiminen on kuitenkin todella vaativaa, eikä asiaa pidä edistää hätiköiden. Ensin täytyy määrittää, mistä puhumme, kun puhumme eutanasiasta. Joidenkin poliittisten johtajien julkisuudessa esitetyt mielipiteet eivät koske eutanasiaa. Yhtäkään lääkäriä ei saa pakottaa tekemään sitä, ja on muistettava, ettei eutanasia ole lääketieteellinen vaan eettinen valinta, eikä siitä voi päättää kukaan muu kuin kohde itse, hänkin täysissä sielunvoimissaan. Samaan aikaan kivunlievitykseen ja kuolevien kaikin puolin inhimillisiin oloihin on käytettävä entistä enemmän voimavaroja. Eutanasia on yksi mahdollisuus hyvään kuolemaan, mutta ei läheskään ainut.

Janne Saarikoski:

Useimmat meistä kannattavat elämää ja vastustavat kuolemaa. Silti kuolemaansa ei vältä kukaan. Väitetään, että elämä on pyhä ja että kuolemaa ei siksi tule jouduttaa. Mutta paljon toisaalta tehdään sen jouduttamiseksi. On kaikenmoista pommia, rakettia ja ohjusta, ihmiskunnan lahjakkaimpien insinöörien tuotoksia. Ne suojelevat elämää, niin sanotaan. On myös hengityskoneita, troppeja ja piikkejä, ja niistäkin väitetään, että ne suojelevat elämää. Epäilen tätä.

Pommeilla ja lääketieteellä on se yhteinen ominaisuus, että pikemminkin kuin elämää, ne suojelevat ihmisen toivoa saada elämää suurempia voimia.

Oikea elämä ei ole mikään pyhä ja koskematon, ihana ja suojeltava asia. Se ei ole myöskään kammottavaa kärsimystä, josta tulisi päästä pois myrkkyä juomalla. Elämää on kaikenlaista, ja sama ihminen, joka tänään ihailee elämän pyhyyttä, toivoo huomenna kuolevansa tuskissaan.

Kaikkein vähiten tiedämme siitä, mitä on toisten ihmisten elämä. Jos ihmisellä pitää olla vapaus elää kuten hän haluaa, uskoisin, että hänellä pitäisi olla vapaus myös kuolla siten kuin hän haluaa.

Ulla-Maija Kivikuru:

Kysymys on vaikea, ja se ajaa eettisiin pohdintoihin: onko yhteiskunta niin terve, että se pystyy oikedenmukaisiin ratkaisuihin vaikean asian edessä? Usein omat kokemukset läheisten viime vaiheista tai ammattikoulutus (lääkäreillä) vaikuttavat kannanottoon, puolesta tai vastaan. Keskustelua on käytävä, ja siinä on aidosti pohdittava eikä julistettava, unohtamatta saattohoidon ja kivunpoiston kehittämisen merkitystä.

Ville Tietäväinen:

Lääkärinvalassa vaaditaan kunnioittamaan elämää, parantamaan ja lievittämään kärsimyksiä. Elämän kunnioittamista on myös parantumismahdollisuuden menettäneen terminaalipotilaan kuolintoiveen kunnioittaminen, kun saattohoidolla ei kyetä lievittämään henkisiä ja fyysisiä kärsimyksiä. Ihmisarvo ei ole rapistuvassa ruumiissa vaan mielessä.

Kalervo Lampela:

Suomessa pitäisi muutenkin sallia muutkin itsemääräämisoikeuden piiriin kuuluvat asiat. Edellyttäen, etteivät ne vaikuta muiden ihmisten itsemääräämisoikeuteen tai hyvinvointiin.

Teivo Teivainen:

Vapaassa yhteiskunnassa ihmisillä tulee olla mahdollisuus vaikuttaa sekä omaa elämäänsä että omaa kuolemaansa koskeviin päätöksiin.

Jaakko Heinimäki:

Eutanasia saattaa joissakin harvoissa yksittäistapauksissa kuulua kuolevan ihmisen hyvään hoitoon. Silloin kun kivut ovat sietämättömät ja edessä on hirvittävä loppu, esimerkiksi tukehtumalla, kuolinavun voisi sallia, mikäli potilas on selkeästi ja toistuvasti sitä toivonut.

Eutanasian vastustajat katsovat, että ihmisen omaan vakaaseen tahtoon perustuvan eutanasian hyväksyminen johtaisi helposti myös tahdonvastaisen eutanasian hyväksymiseen eikä se rajoittuisi ainoastaan kuolevan potilaan fyysisen kärsimyksen poistamiseen. Tällainen uhkakuva on ainakin hollantilaisten seurantatutkimusten mukaan vältetty. Tarkasti määrätyin ehdoin toteutettava eutanasia ei Hollannissa ole ollut rangaistava vuoden 2002 jälkeen.

Antti Alanen:

Vakavampaa kysymystä ei ole. Eliniän odotus kasvaa kaikkialla maailmassa, ja lääketiede kehittyy valtavin harppauksin. Asia on yhä useammalle ajankohtainen. Ihmisellä on oikeus arvokkaaseen elämään ja arvokkaaseen kuolemaan. Jo nyt palliatiivinen hoito ja hoitotahto antavat paljon uusia mahdollisuuksia, kun edessä on tuskallisen sairauden viimeinen vaihe. Eutanasian mahdollisuus tulee niiden lisäksi järjestää, kun tilanne on eettisesti ja oikeudellisesti kiistaton. Käytännön pitää olla äärimmäisen varovainen ja lääkärin ammattietiikkaa kunnioittava. Itsellenikään en toivo pitkää kitumista letkuissa.

Kari Enqvist:

Arvokkaaseen elämään kuuluu myös sen arvokas loppu, ja joskus, harvoissa tapauksissa, se edellyttää eutanasiaa. Eutanasia on äärimmäinen vaihtoehto, jonka edellytykset tulee varmistaa monin tavoin, mutta se on optio, jota ei tule kokonaan hylätä. Kuoleman passiivinen jouduttaminen sallitaan jo nyt. Suomessa lääkärit kirjaavat harva se päivä potilastietoihin sanat "ei elvytetä". En näe tässä suurta moraalista eroa aktiiviseen eutanasiaan.

Kiba Lumberg:

Armeliaisuus on suotavaa, kun kärsimykset ja tuskat ylittyvät monikertaisesti sietokykyjen rajat. Eutanasia pitäisi sallia Suomessa. Kuolinkamppailujen pitkittäminen on kammottavaa.

Olen nähnyt tämän läheltä, kun työskentelin opintojen ohella sairaalassa. Usein lääkkeetkään eivät auta pahimpiin kärsimyksiin. Suomessa ei saa tarpeeksi kipulääkitystä. En tiedä, miksi siinä nuukaillaan. Ne jotka kieltävät armokuoleman, pitävät kärsimyksen kruunua kirkkaampana, mutta elämään kuuluu myös armo.

Kreikkalainen sananlasku sanoo, että rukous suo minulle onnellinen kuolema. Sitä toivon myös muille.

Jarmo Papinniemi:

Ihmisen kärsimys voi joskus olla niin suurta, että on julmaa antaa kärsimyksen jatkua vastoin ihmisen omaa tahtoa. Mutta eutanasian salliminen ei pelkästään vähennä kärsimystä, se myös lisää hämmennystä ja epävarmuutta. Toista mieltä olevien demonisointi ei auta (tätäkään) asiaa, vaan eutanasiasta on käytävä laaja ja avoin keskustelu, ennen kuin ryhdytään varsinaiseen kainsäädäntötyöhön. On selvitettävä tarkoin, minkälaisissa tilanteissa eutanasia hyväksytään; harmaan alueen on syytä jäädä mahdollisimman kapeaksi.

Anne Moilanen:

Ihmisellä pitäisi olla mahdollisuus päästä pois hirvittävästä käsimyksestä ja tuskasta, jos hän niin itse haluaa. Olen seurannut vierestä läheisen pitkittynyttä kuolinkamppailua, enkä voi sen kokemuksen jälkeen muuta mieltä olla.

Katarina Järvinen:

Järkyttävällä tavalla kärsivien kuolemansairaiden ihmisten oman tahdon vastainen elossa pitäminen on sadismia. Mitä arvokasta hitaassa kidutuskuolemassa muka on? Tietyille kristillisille piireille tulee ihmisarvo aina mieleen, kun puhutaan eutanasiasta tai aborteista.

Miksi samat ihmiset eivät ole barrikadeilla vastustamassa sotia, joissa ihmisiä tapetaan järjestelmällisesti ilman halaistua sanaa vihollisen ihmisarvosta?

Martti Koskenniemi:

ai pikemminkin - ei pitäisi kieltää. Kaikkiaan vastakkainasettelu "eutanasia/ei-eutanasiaa" yksinkertaistaa vaikean asian. Olennaista on pyrkimys siihen, että elämä loppuu hyvin. Keinot elämän ylläitämiseen pitää käyttää - mutta ei aiheuttamalla yksilölle sietämätöntä kärsimystä. Tässä asiassa periaatteilla kolistelu on muutoinkin turhanpäiväistä. Esimerkiksi Soinin vihreisiin kohdistama polemiikki - "löytyykö teiltä sitten kuolinapua" - oli typerää ja vastenmielistä.

Riikka Ala-Harja:

Kannatan eutanasiaa, joka tapahtuu tiukassa lääketieteellisessä valvonnassa. Ihminen, joka pystyy päättämään, saa päättää itsestään.

Kesäduuni Hyksin teholla vuonna 1986 vahvisti kantaani. Sen jälkeen lukion uskontotunnilla ohjelmallisesti kärhämöity eutanasia tuntui ainoastaan kohtuulliselta, oikeutetulta ja armorikkaalta.

Annamari Vänskä:

Olin lukion jälkeen yhden kesän töissä geriatrisella osastolla, jossa työtäni oli pukea ja vaihtaa vaippoja dementoituneille vanhuksille, joita kukaan ei käynyt koskaan katsomassa. Sinne vanhukset vain dumpattiin, odottamaan mahdollisesti vuosikausiksi kuolemaa. Tämän kokemuksen jälkeen olen aina ajatellut kahta asiaa: ensinnäkin sitä, että jokaisen suomalaisen kansalaisvelvollisuuteen pitäisi kuulua vanhusten hoitaminen. Jokainen näkisi, miten ja missä nykyisin kuollaan. Toiseksi olen myös ajatellut, että varaan itselleni sellaisen annoksen myrkkyä, että voin tappaa itseni, jos näyttäisi siltä, että oma kohtaloni olisi päätyä vihannekseksi jollekin osastolle. Tässä on vain se ongelma, että saattaisin olla jo niin dementoitunut, etten muistaisikaan ottaa sitä myrkkyä. Tällaisen tilanteen varalle tarvittaisiin siis avustajaa, joka myrkyn antaa. Miksen saisi valita, miten kuolen, kun saan valita, miten elän?

Tuomas Enbuske:

On totta kai ihmisen oma asia päättää myös kuolemastaan.

Jarkko Tontti:

Kuolema ei ole vain jossain tulevaisuudessa jokaista odottava tapahtuma, vaan ihmisenä olemisen kaikkein keskeisin asia. Kuolema, sen vääjäämättömyys, antaa elämälle merkityksen ja mielen. Miksi asia, joka on ihmisen kaikkein omin riistetään hänen päätösvallastaan elämän loppusuoralla?

Jaakko Veijola:

Tämä lausunto toimikoon itseni kohdalla toiveena ja dokumenttina omaisilleni ja läheisilleni.

Paula Tuovinen:

Kannatan eutanasiaa, enkä ymmärrä miten siihen voidaan sotkea pelkoja "vammaisten tappamisesta" tai miten se voidaan tulkita "jumalan tahtoon puuttumisena". Lääketiedehän nimenomaan mitä suuremmassa määrin puuttuu "luojan" antamiin reunaehtoihin pitäessään ihmistä hengissä vaikka väkisin.

Jaakko Aspara:

Kyllä vastustajienkin mieli muuttuisi, kun joutuisivat itse kärsimään sietämättömistä tuskista parantumattomassa sairaudessa tai koomassa. Tai katsomaan oman läheisensä vastaavaa tilannetta. Keskeisenä syynä kantaani on myös se, että en ole vielä törmännyt yhteenkään järkevään perusteluun, miksi eutanasiakielto pitäisi säilyttää. Uskonnolliset perustelut sekä "ei saa kun ei saa" -argumentit eivät kelpaa.

Jari Sarasvuo:

En ole törmännyt yhteenkään järkevään perusteluun pitkittää toivotonta kärsimystä. Sellainen arvottomuus on systeemin sadismia.

Osku Pajamäki:

Olisin valmis hyväksymään sekä passiivisen, että aktiivisen eutanasian. Kannatan ihmisen omaa päätäntävaltaa elämänsä ja kuolemansa suhteen. Eutanasia ei myöskään ole mikään vaihtoehtosairaanhoidolle, vaan yksilöllinen ratkaisu, joka nimenomaan tarvitsee rinnalleen hyvää sairaanhoitoa.

Tommi Uschanov:

Mitä suositumpi jokin kanta on jo valmiiksi, sitä vaikeampaa on enää keksiä omia omaperäisiä argumentteja sen puolesta. Tyydyn lähinnä antamaan oman ääneni sen näkemyksen puolesta, jota Suomen kansan selvä enemmistö tässä asiassa edustaa. Argumentit, jotka voisin tässä esittää, ovat muut esittäneet jo riittävän monta kertaa. Suunnilleen ainoa asia, jota joku muu ei ole vielä sanonut, liittyy Timo Soinin puheisiin "kuoleman kulttuurista". Juuri kukaan niitä kommentoinut ei näytä nimittäin tietävän, että koko ilmaisu "kuoleman kulttuuri" on omaksuttu suoraan katolisen kirkon opista, paavi Johannes Paavali II:n kiertokirjeestä Evangelium vitae vuodelta 1995. Väitetty "perussuomalaisuus" on siis tässä, kuten monissa muissakin asioissa, ulkomaista tuontitavaraa Suomelle ja suomalaisuudelle vieraasta kulttuuripiiristä.

En tiedä, kumpi on mielenkiintoisempaa: se, että suomalaisuuden syvimmän olemuksen puolestapuhujana alinomaa esiintyvä Soini tarjoilee meille sellaisen kirkon oppia, joka ei ole kuulunut suomalaisen kulttuurin suureen valtavirtaan pian 500 vuoteen, vai se, ettei hän puhujanmaineestaan huolimatta näytä tuntevan Suomen poliittista kulttuuria riittävän hyvin ymmärtääkseen, millainen retoriikka täällä uppoa ihmisiin ja millainen ei.

Pauliina Laitinen-Laiho:

Jokaisella kuuluu olla oikeus arvokkaaseen kuolemaan ja saada itse päättää omasta elämästään. Tarvitaan myös asiantuntijoiden lausunnot ja hyvä lääketieteellinen kriittinen ote avustamaan päätöksenteossa.

Laura Kolbe:

Euroopassa on useita maita, joissa eutanasia on käytössä. Lääkärit ja hoitohenkilökunta ei ole näissä maissa ryhtynyt Jumalaksi, teurastajaksi tai vammaisten eliminoijaksi.. Vertaileva ote ja tiedon tietämyksen vaihto voisi auttaa Suomessakin käsittelemään asiaa kokemuspohjalta ja fundamentalistisesta tunnemaailmasta vapautuen.

Eutanasia ei ole Alankomaissa, Belgiassa jne. mikään "tavallisen kansalaisen" normitettu portti kuoleman, vaan toimenpide, johon päädytään pitkän, tiukan ja perusteellisen eettisen ja lääketieteellisen asiantuntijapohdinnan kautta. Sellaisen henkisen ilmapiirin soisi meilläkin dominoivan keskustelua. Nyt hehkutetaan helvetin kadotuksella tuomiopäivän viestintätekniikalla – se johtaa keskustelun vain umpikujaan ja ääripäillä mestarointiin.

Syksy Räsänen:

Ihmisarvoiseen elämään kuuluu oikeus valita ihmisarvoinen kuolema.

Arno Kotro:

On yksinkertaisesti epäinhimillistä pitkittää kuolemansairaan kärsimyksiä umpimielisen periaatteellisuuden vuoksi. Kaikki elämä ei ole elämisen arvoista, piste. Hienoa, että vihreät nostivat kissan pöydälle. Nyt seurauksena on epä-älyllinen älämölö à la Soini ja Räsänen, mutta jospa järki ja inhimillisyys ennen pitkää voittaisivat. Joidenkin pitää avata tietä.

Jos uskovat haluavat kieltää itseltään mahdollisuuden armokuolemaan, siitä vaan, mutta on kohtuutonta ja julmaa estää hyvä kuolema niiltä muilta, jotka sitä itse perustellusti haluavat. On sitä paitsi kummallista, että uskonnolliset syyt – elämä on pyhää – estävät monen mielestä abortin ja eutanasian, mutta eivät terveiden aikuisten miesten tappamista sodassa.

Myös jako aktiiviseen ja passiiviseen eutanasiaan on usein keinotekoinen. Jos teon tietoisena ja harkittuna tavoitteena on (hyvä) kuolema, on eettisesti jokseenkin yhdentekevää, millaisella kädenliikkeellä se teknisesti toteutetaan – sammuttamalla hengityskone vai antamalla morfiinia. Teon motiivi ja lopputulos on sama.

Eutanasian vastustajalle voi esittää klassisen ajatusleikin. Kumman valitset: viikon tauotonta kidutusta ja sen perään kuoleman vai kivuttoman kuoleman heti? Tämä on oikeasti esimerkiksi monen loppuvaiheen syöpäsairaan tilanne.

Sellaiset kauhukuvat, että liberaali eutanasialaki veisi vammaisilta ihmisoikeudet, ovat vailla perusteita kuten muutkin natsikortit. Kyse on aivan eri asioista, eivätkä kalteva pinta -argumentit vakuuta: abortin salliminen ei ole johtanut siihen, että nyt murhattaisiin vastasyntyneitä.

Tietoisuus siitä, että ääritilanteessa on mahdollisuus eutanasiaan – hyvään kuolemaan – tekee myös elämästä parempaa.

P.S. Lopuksi lukuvinkki. Suosittelen jokaiselle eutanasiaa kategorisesti vastustavalle Johanna Ervastin tavattoman surullista kirjaa Jäähyväiset Einolle. Joskus eutanasia – aktiivisesti toteutettuna – voi olla ainoa eettisesti vastuullinen ratkaisu.

Marita Liulia:

Suomessa ihminen päättää elämästä - tai kuolemasta jo esimerkiksi abortin yhteydessä.

Abortin historia on samantyyppinen kuin eutanasian. Jos edelläkävijämaiden kokemukset ovat rohkaisevia,

eutanasia yleistyy.

Nyt olisi hyvä laajentaa keskustelua tutustumalla eutanasian edelläkävijämaiden kokemuksiin.

En näe mitään syytä siihen että valtio noudattaa kirkon näkemyksiä.

Ilona Anhava:

Aikuisella ihmisellä pitää toivottomassa ja kestämättömässä tilanteessa saada valita arvokas kuolema. Sääntelyn pitää olla niin tiukkaa ja yksiselitteistä, ettei ketään voida painostaa tällaiseen ratkaisuun.

EI:

Riiko Sakkinen:

Tulevaisuuden kustannustehokas yksityistetty terveydenhuolto varmasti antaisi mielellään eutanasian kaikille kalliita hoitotoimia vaativille potilaille. Natsi-Saksa käytti eutanasiaa mielisairaisiin ja vammaisiin perustellen tätä propagandassaan taloudellisilla säästöillä. Itävaltalainen psykologi Adolf Jost kirjoitti jo vuonna 1895 teoksessaan Das Recht auf den Tod (Oikeus kuolemaan), että sairaiden tappaminen on valtion oikeus, jolla pidetään yhteiskunta terveenä.

Markku Ruotsila:

Jokainen ihminen on ainutlaatuinen Jumalan luomus, jolla on rikkomaton arvonsa ja loukkaamattomuutensa. Ihmiselämä on pyhää, sillä jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Myös kärsimys kuuluu ihmiselämään niin kuin se kuului ristillä kärsineen Jumalankin elämään. Tämä on ollut länsimaisen, juutalais-kristillisen ihmiskäsityksemme luovuttamaton ydin tuhansia vuosia. Jos tingimme siitä elämän ehtoopuolen tai kärsimyksen keskellä niin kuin olemme jo aivan liian kauan tinkineet elämän alun hetkillä, pian ei ole mitään perustetta olla tappamatta ihonvärin, uskonnon tai uskonnottomuuden, taitojen, ruumiinvammojen tai mielipiteiden perusteella. Älkäämme lähtekö tälle tielle; sillä odottaa vain tuho.

Timo Vihavainen:

Periaatteessa ei pidä sallia.

Riittää, että itsemurha ei ole enää rangaistava eikä sen avustaminenkaan. Myös hoitotestamentin voi tehdä. Se, mikä menee tämän yli on syytä pitää periaatteessa rangaistavana. Käytännössä voitaneen erityisen säälittävissä tai muuten pakottavissa tapauksissa sallia poikkeus erityisen prosessin kautta. Se, että asia on periaatteessa kielletty on joka tapauksessa nimenomaan periaatteena tärkeä ja korostaa sitä, ettei toisella ihmisellä ole oikeutta ruveta toisenkaltaisensa elämän ja kuoleman herraksi.

Lopettaminen kuuluu eläinlääketieteen toimenpidepalettiin. Ihmisen ja eläinten välisen rajan häivyttäminen on kuitenkin kulttuurivaltiossa periaatteessa sallimatonta. Järkevää olisi tehdä kuolleitten ihmisten ruumiista esimerkiksi saippuaa tai käyttää lannoitteena.

Sivilisaatiossamme jäljellä oleva muisto pyhän käsitteestä estää tämän toistaiseksi ja toivottavasti vielä kauankin.

Ben Zyskowicz:

Tuntuu vieraalta, että lääkäri voisi surmata potilaan.

Vesa-Matti Saarakkala:

Kysymys on vaikea, koska samalla kun siihen vastaa, tulee itselleni mieleen niin vastauksen yksilölliset kuin yhteiskunnalliset seuraamukset, ja tässä tapauksessa ne voivat olla varsin äärimmäisiä, vastasipa sitten eutanasialle kyllä tai ei.

Ymmärrän hyvin eutanasiaa kannattaviakin, mutta näen porttien avaamisessa eutanasialle sen verran suuria yhteiskunnallisia riskejä, että minusta portti on parempi pitää suljettuna. Kallistun siis kielteiseen kantaan.

Risto Pelkonen:

Lääkärin tehtävänä ei ole kaupata kuolemaa vaan auttaa elävää ihmistä.

Risto Volanen:

Eutanasia merkitsisi käännettä 2500 vuoden Hippokrateen ja Nasaretilaisen ihmisarvon historiassa, jonka seuraavaa askelta olisi jollakin aikavälillä vaikea ennakoida ja välttää. Kieltämättömiin ihmisen viimeisten hetkien kärsimystilanteisiin tulisi lääkäreiden etsiä ja kehittää ratkaisuja nykyisen suomalaisen oikeuskäytännön mukaisesti oman perinteensä ja lääketieteen pohjalta. Lääketieteellä tulisi olla riittävät voimavarat löytää ratkaisuja kaikkiin viimeisiin kärsimyksiin.

Kersti Juva:

En ole eutanasian kannattajien kanssa eri mieltä siitä että ihmisen tulisi saada kuolla ilman hirveitä kärsimyksiä. Elämän ja kuoleman kysymyksiin liittyy kuitenkin isoja periaatteellisia pulmia, enkä ole yhtä luottavainen kuin moni muu, että pitkällä tähtäimellä käsitys elämän arvosta ei liukuisi epätoivottavaan suuntaan. Yhteiskunta sallii ihmiselämän tuhoamisen nykyään sodassa ja abortissa, jotka molemmat näen problemaattisina siitä huolimatta että en halua lopettaa armeijaa enkä tehdä aborttia laittomaksi. Nyt luetteloon halutaan lisätä kuolemaa kaipaava sairas ihminen. Toisaalta Suomessa vastustetaan melkoisen yksimielisesti kuolematuomiota. On joitakin ihmisryhmiä, joiden kannalta muutos laissa ja asenteissa saattaa olla vaarallinen. Pitkään sairastava tai vammainen monenlaisesta kalliista hoidosta nauttiva ihminen voi kokea olevansa taakka ja että hänen velvollisuutensa on poistua paikalta. Onnettomuudessa vammautuneet ihmiset näkevät usein aluksi, ettei heidän elämässään ole mitään mieltä, ja masennuksesta kärsivät ovat ajoittain itsetuhoisia. Kuinka pidetään huoli ettei käsitys siitä, mikä on elämisen arvoista elämää, muutu, jos avustettu kuolema sallitaan? Kuka päättää ja millä perusteella, milloin elämä voidaan katkaista? Pitääkö kuolemaa toivovan jättää perusteltu anomus, jota jokin lautakunta käsittelee? Vai saavatko luvan kaikki halukkaat paitsi mielenterveyspotilaat ja vammaiset? Miten silloin toteutuisi kansalaisten tasa-arvo? Ja kenet velvoitetaan toteuttajaksi? Lääkärit eivät käsittääkseni ole olleenakaan innokkaita kantamaan tällaista vastuuta, sotiihan se heidän ammattietiikkansa perusteita vastaan.

Heikki Hiilamo:

Kysymys on vaikein tähänastisista. Ymmärrän molempia näkökantoja. Vaakakupissa painaa kuitenkin pelko siitä, että eutanasian salliminen voi ikään kuin sivutuotteena vaarantaa vaikeavammaisten ja itsenäiseen tahdonilmaisuun kykenemättömien vakavasti sairaiden hoitoa ja turvaa.

Kaarina Kaikkonen:

Jos itsemurhassa avustaminen ei ole rikos, niin eikös eutanasia ole tavallaan jo nytkin sallittu? Usein keskusteluissa asioita esitellään yksipuolisesti mielipiteiden muokkaamiseksi. Nytkin raadin pohjustustekstissä annetaan ymmärtää, että vain ahdasmieliset kiihkouskovaiset vastustavat armomurhaa, joten avaramielisten kuuluisi varmaankin kannattaa ettei tulisi luetuksi outojen joukkoon. Lääkärikunnan mielipidettä ei mainita. Näen murhat kuitenkin enemmän juridiikkaan kuin uskontoihin liittyvinä asioina, vaikka kunniallinen itsemurha esimerkiksi Japanissa uskontoon liitetäänkin.

Kysymys on hyvin vaikea, ja ymmärrän tuskaisten ihmisten toiveita. Mutta armomurhan yleistyminen laajalle voi myöhemmin johtaa epäselviin tilanteisiin esimerkiksi sairaiden, vammaisten ja avuttomien vanhusten osalta. Hitlerkin armahti alussa vain parantumattomasti sairaita murhaamalla heidät, ja sääti lain eutanasian hyväksymiseksi. Vamma tai vanhuuskin sinänsä on tavallaan parantumaton sairaus, ja monikaan ei haluaisi jäädä taakaksi toisille. Yksilönvapauden nimissä kaupan hyllylle tuotu itsemurhapilleri voi tavallaan kannustaa sairaita, syrjäytyneitä, onnettomia tai muuten kurjia sen pillerin ottamiseen. Kenen tahtoa silloin toteutetaan?

Ennen kuin lakia muutetaan, kaikki uhkakuvat tulisi nostaa pöydälle, kyseenalaistaa asiaa ja laajasti pohtia mahdollisia seurauksia kaikista näkökulmista. Missä kulkisi murhan ja armomurhan raja? Arvotetaanko ihmisen ikää, olisiko yksinäisten vanhusten armomurhat hyväksytympiä kuin lasten ja nuorten? Minkä ikäisten lasten? Entä abortit? Onko jonkun mielestä syntymättömän lapsen tappaminen hyväksyttävämpää kuin eläimen? Vai arvotetaanko erityisesti fyysistä kipua, tai sairauden laatua? Onko psyykkisestä sairaudesta johtuva tuska samanarvoinen fyysisen kanssa armomurhaa pohdittaessa? Kuka päättää, mikä sairaus on lopullisesti parantumaton, ja missä vaiheessa sairautta? Pitäisikö jokaisen itsemurhaa hautovan saada yksilönvapauden nimissä toteuttaa toiveensa? Ja miten, ostamalla laillisen itsemurhapillerin kaupasta tai pyytämällä sitä lääkäriltä? Onko yksilönvapaus yhteiskunnan etu? Mitä kunniallinen kuolema tarkoittaa? Keneltä kunnioitusta toivotaan, ja kenelle?

Jos itsemurhassa avustaminen ei ole rikos, niin keinoja kuolemaa haluavan auttamiseen lienee nytkin olemassa.

Johannes Koroma:

Keskustelu eutanasiasta on saavuttanut pölhön populismin tason. Useimmat eivät edes ymmärrä, mistä on kysymys ja mitä eutanasian salliminen käytännössä tarkoittaisi. Kun puolesta ja vastaan väitellään ministeri Räsäsen argumentein,poliittinen myrkkypiikki tuhoaavakavien asioiden asiallisen käsittelyn.

Eutanasian sijaan ammatillisesti korkeatasoinen saattohoito ja kivunlievitys on tehtävä mahdolliseksi kaikissa sairaaloissa, joissa kuolemansairaita hoidetaan.

EN OTA KANTAA:

Kari Uusikylä:

Kyse on äärimmäisen hankalasta asiasta, jossa järki, tunteet ja moraali taistelevat. Missä menee kunkin tapauksen kohdalla se raja, joka oikeuttaa eutanasian? Kuka sen rajan vetää? Kun ongelmaan liitetään aikamme säästömania ja tulospalkkiot, mieleen tulee karmeita mahdollisuuksia.

Timo Harakka:

Kysymys kouraisee ihmisyyden ydinolemusta, ja vaatii pitkää, syvää ja moniulotteista ajattelua. Ajan pinnallisemmat teemat, kuten Kreikan velkakriisi ja suomalaisen jalkapallon tulevaisuus, ryöstävät rajallisesta prosessoristani tehon, jota tarvitsisin työstämään perustellun kannan eutanasiasta. Timo Soini ja Päivi Räsänen ovat jo täyttäneet puolivillaisten, epärehellisten ja vääristelevien mielenpäästöjen kiintiön, joten arvostan kaikkia heitä, jotka kykenevät elämänkokemuksensa tai -filosofiansa pohjalta muodostamaan rehellisen ja analyyttisen mielipiteen eutanasiasta.

Janne Sirén:

On vaikeaa ottaa kantaa asiaan ilman konkreettista eutanasiaa koskevaa lakiesitystä. Eutanasia on liian laaja käsite jotta sen voisi yksinkertaistaa kyllä tai ei muotoisen kysymyksen puitteisiin.

Jaana Semeri:

Elämä on sitä elävän asia.

Siinä mielessä kannatan vapautta valita. Vaikka eläjällä/kuolevalla on tietenkin suuri vastuu lähipiiristään - ja sillä hänestä.

Mutta. Kuka minä olen muita kieltämään tai tätä sallimaan?

En missään tapauksessa tahdo tästä(kin) asiasta lainsäädännön muassaan tuomaa, valtavaa riidan aihetta syyllisiä etsivään kulttuuriimme.

Suomessahan ei enää ymmärretä lakeja niin, että ne säätelevät ja usein vain sallivat toimintoja. Kaikki ymmärretään siten, että joko pakotetaan tai kielletään.

Päätös ei voi olla valtiollinen. Päätös on kunkin ihmisen henkilökohtainen asia.

En tiedä miten tämä yhtälö ratkaistaisiin. Siksi en ota kantaa.

Aki-Mauri Huhtinen:

Tällaista kysymystä ei voi asettaa rationaalisesti vastattavaksi "kyllä" tai "ei". Kyse on suhteellisuudesta: kuinka pitkälle hyväksymme geeniemme muuntelun, eliniän keinotekoisen pidentämisen jne. Samalla tavoin voimme jo abortin kohdalla pohtia kuka ja kenellä on oikeus päättää alkavan elämän jatkumisesta. Jos elämä on tuote, jonka ihminen omistaa, eutanasia on sallittua. Jos elämä on jotakin muuta kuin kauppatavaraa, en ehkä vastaisi kyllä. Jos emme kestä enää kipua, tuskaa ja surua, pitäisi eutanasia sallia. Jos edelliset ovat osa ihmisenä toteutumista, ei ehkä pitäisi sallia.

Matti Kalliokoski:

Tavoite on selvä: ihmisellä pitää olla mahdollisuus elämänsä arvokkaaseen loppuun. Jo nyt voi kieltäytyä jostain hoidosta tai määritellä etukäteen hoitotahtoonsa esimerkiksi elvytyskielon. Aktiivisen kuolinavun salliminen ei onnistu vain lakipykälää muuttamalla, vaan asia täytyy valmistella ja keskustella huolellisesti. Miten varmistetaan, että vaikeasti sairas on muodostanut mielipiteensä vakaan harkinnan alla ilman suoraa tai koettua ulkopuolista painostusta? Miten varmistetaan hoitohenkilöstön oikeusturva, jos joku jälkikäteen väittää painostusta tapahtuneen tai tahdon olleen epäselvä? Miten varmistetaan, ettei pohdintaan missään vaiheessa sotketa arvioita elämää pitkittävien hoitojen kustannuksista? Olisiko kuolinavun antaminen hoitohenkilöstölle velvollisuus vai voisiko siitä kieltäytyä oman vakaumuksen takia? Aihe on tärkeä, keskustelu on tarpeen, mutta asia ei ole vielä kypsä päätettäväksi.

Jarkko Martikainen:

Eutanasia on saman lajin kysymys kuin arvokas kuoleminen:

siitä löytyy miltei yhtä monta mielipidettä kuin kulloisiakin puhujia tästä sattuvasta aiheesta sattuu olemaan.

Mielestäni olisi rakentavampi lähtökohta puhua ensin arvokkaista tavoista kuolla, sillä kun eutanasia nousee edes sanana esiin, alkaa kahden ääripääajattelun juupas - eipäs -vatvonta, joka ei useimmiten johda mihinkään hyvään.

Mitä on hyvä tai edes enimmäkseen siedettävä elämä ja mitä taas sama kuoleman kysymyksissä, toivoisin keskustelua molemmista. Oma mielipiteeni on melko myönteinen, mutta ainakin päällisin puolin terveenä ihmisenä minun on (ehkä liiankin) helppo kirjoittaa näin.

Atlas Saarikoski:

Tällä hetkellä keskustelusta puuttuvat kriittiset vammaisnäkökulmat, jotka avaisivat todellisuutta myös niiden ihmisten näkökulmasta, jotka tässä yhteiskunnassa aika usein määritellään "kärsiviksi".

Kansainvälisessä keskusteluissa eutanasia, DNR (do not resuscicate, elvytyskielto) ja selektiivinen abortti on usein liitetty yhteen.

Kaikissa niissä on kyse siitä mikä ymmärretään arvokkaaksi ja suojeltavaksi ihmisyydeksi. Tällä hetkellä Suomessakin tehdään vanhempien tahdon vastaisesti elvytyskieltopäätöksiä vammaisille lapsille, joilla ei ole etenevää sairautta. Ilmeisesti heidän elämäänsä ei pidetä arvokkaana ja suojelun arvoisena? Jo tämä kertoo siitä vallankäytön ympäristöstä, jossa mahdolliset eutanasiapäätökset tulevaisuudessa tehtäisiin.

Kulttuurin arvokkaan elämän määritelmä vaikuttaa siihen miten ihminen näkee oman elämänsä arvokkaana. Tällä hetkellä kun kulttuuri on vammauttava, terveitä ja vammattomia suosiva tällä on tietysti merkitystä siihen miten ihminen käyttää "vapaata tahtoaan".

Entä miten kysymykseen vaikuttaa terveydenhuollon uusliberalistinen uudelleenjärjestely; se että hoitoa, kuntoutusta ja apua ei vain saa, se että kehitysvammaiset ovat laitoksissa pakkohoito on laillista, ja yhteiskunta on rakennettu terveiden ja vammattomien ehdolla ja vain heille?

Abstraktissa moraalisessa keskustelussa unohtuvat julkisen terveydenhuollon alasajo ja köyhyys. Näillä on suuri merkitys siihen miten ihmiset sairastavat ja miten he pystyvät elämään "arvokasta elämää". Useimmiten kärsimys johtuu siitä, että apua ei saa ajoissa tai tarpeeksi.

Entä mitä eutanasiapäätöken edellyttämä vapaa tahto tarkoittaisi?

Tälläkään hetkellä vammaiset eivät saa henkilökohtaista avustajaa jos he eivät kykene itse kommunikoimaan omaa tarvettaan avustajaan. Miten eutanasiatilanteessa tulkittaisiin näiden ihmisten tahtotilaa? Vai sisältääkö eutanasiaoppi vanhan eugenistiselta haiskahtavan oletuksen täydellisestä rationaalisuudesta, josta poikkeavat ovat degeneroituneita eivätkä oikeutettu itsemääräämiseen?

Vähintään nämä keskustelut olisi yhdistettävä, jotta etuoikeutetut terveet ja vammattomat ihmiset eivät sanelisi moraalisia kantoja siitä mikä elämä on hyvää ja arvokasta, ja jotta eutanasiasta ei tulisi yksi vallankeinon käyttö lisää, jolla hallittaisiin niitä, jotka eivät täytä yhteiskunnan vammattomuuden ja terveyden normia.

Timo Hännikäinen:

Eutanasian sijaan olisi tähdellisempää keskustella kivunlievityksestä. Vielä nykyäänkin on tapauksia, joissa kovia tuskia kärsivälle potilaalle annetaan kitsaasti opiaatteja. Varsinkin saattohoidossa tällainen on järjetöntä, sillä opiaattiriippuvuuden syntyminen tuskin haittaa kuolevaa potilasta. Myös muiden huumausaineiden käyttöä kipulääkkeinä olisi viisasta tutkia tieteellisesti. Jos tämä puoli saataisiin kuntoon, ei aktiivisen eutanasian käyttämiselle välttämättä olisi lainkaan tarvetta: hoitotoimenpiteiden lopettaminen ja runsaat morfiiniannokset takaisivat humaanin kuoleman. Eutanasiakeskustelussa minua on myös häirinnyt Suomessa yleinen tapa valittaa sairaanhoidon tilaa. Välillä olisi hyvä myös ilmaista kiitollisuutta siitä, että meitä ylipäätään hoidetaan.

Antti Nylén:

Ottaisin kannan, jos olisi kunnollinen ehdotus. Meneillään olevassa "keskustelussa" ei tiedetä, mitä mikäkin sana tarkoittaa. Vihreiden periaateohjelman teksti ei käytännössä ehdota juuri mitään muutosta nykyiseen lakiin.

Itsemurhaa on vaikea kieltää ja murhaa vaikea hyväksyä.

Tästä perusongelmasta koko sotku syntyy. Tärkeänä pontimena on myös itse kunkin oma, alkukantainen elävältä haudatuksi tulemisen pelko.

Minusta asiassa pitää pysyä tiukasti filosofisella ja lääketieteellis- juridisella tasolla. Yksittäiset (luonnollisesti hyvin koskettavat) tapauskertomukset, jollaisia ainakin Esko Valtaoja ja Esko Seppänen ovat tuoneet keskusteluun, eivät edistä periaatteiden, viime kädessä siis lain muotoilua yhtään enempää kuin keskustelukumppaneiden haukkuminen "julmiksi"

tai "vanhoillisiksi" tai miksi tahansa.

Tässä mielessä Timo Soinin ja Päivi Räsäsen ideaalien tasolla pysyvät puheenvuorot ovat parempia, vaikka en pidä esimerkiksi siitä, että hekin haukkuvat vastustajiaan ja Soini siirtää alun perin Johannes Paavali II:n käyttämän puolisarkastisen termin "kuoleman kulttuuri" poliittiseen retoriikkaan, jossa se menettää kaikki filosofiset kiinnikkeensä, koko teologisen taustansa ja muuttuu tympeäksi lyömäaseeksi.

Räsäsen "pelotteluargumentti" eläin- ja ihmislääketieteen periaatteellisen yhdistymisen uhasta on sinänsä validi. Jos eutanasialla todellakin tarkoitetaan toisen ihmisen kuolemasta päättämistä häneltä kysymättä, tuo yhdistyminen tässä tapauksessa todellakin tapahtuisi – eikä se olisi varsinaisesti uutta tai radikaalia, koska menettely on tuiki tuttu eläinlääkärin vastaanotolta. Hyvin monilla ihmisillä on jo kokemus rakkaansa tappamisesta rakkauden nimissä.

Soinin ja Räsäsen bloggausten vika on sama kuin niiden ansio. Molemmat pelkäävät, että tappamisen idea ("kuoleman kulttuuri") leviää ja että rodunjalostusopit ynnä muut kohta nostavat päätään. Huoli ja kysymys ovat tyypillisen konservatiivisia ja sinänsä oikeutettuja

Itse silti pidän erittäin luultavana, ettei mitään "leviämistä" tapahtuisi.

Hyvä vertauskohta on tietenkin abortti. Vaikka se on nykyään yleisesti asiallisena ja tarpeellisena pidetty asia (ja vaikka kukaan ei varsinaisesti sano, että se olisi jotenkin iloinen asia), ei kukaan ole vakavissaan ehdottanut esimerkiksi vastasyntyneiden surmaamisen laillistamista, vaikka moraalifilosofiset perustelut olisivat olennaisesti samat kuin abortin tapauksessa. Niin sanottu raja on pysynyt järkähtämättä jossakin. Se ei ole mielivaltaisuudestaan huolimatta luistanut tai vuotanut.

Kantani siis olisi varovainen kyllä – mutta koska ei ole kunnon kysymystä, en esitä sitä.

Juha Herkman:

Toisaalta järkisyistä eutanasia pitäisi sallia parantumattomasti sairaiden kohdalla, jotka omasta tahdosta haluavat lopettaa kärsimyksensä. Toisaalta eutanasian salliminen toisi juridisia ja moraalisia ongelmia esimerkiksi lääkärikunnalle ja hoitohenkilöstölle, joiden koodisto perustuu deontologiselle etiikalle elämän kaiken ylittävästä arvosta. Meillähän on ollut tapauksia, joissa hoitohenkilö on "auttanut" vanhuksia kuolemaan vastoin näiden tahtoa. Voisiko puolustus tällöin vedota eutanasiaan tai muuhun sen mukanaan tuomaan oikeutukseen?

Minna Tawast:

Kysymys eutanasiasta on niin suuri moraalis-eettisesti ja oikeudellisesti, että kannan muodostaminen siihen vaatii erilaisten argumenttien kuulemista ja pohtimista vielä jonkin aikaa. Eutanasian puolesta ei mielestäni puhu yksilön oikeus päättää omasta kuolemastaan. Mikä oikeus? Kenen, Jumalan, ihmisten toisilleen vai elämän antama "oikeus"? Eihän ihmisellä "ole oikeutta" päättää omasta syntymästäänkään eikä myöskään sairastumisistaan. Ihminen nyt vain ei ole kaikkivoipainen - ainakaan vielä.

Toisaalta ymmärrän hyvin kärsimystä seuranneiden sekä sen henkilökohtaisesti kokevien tuskan. Kuolevan ihmisen kärsimysten lievittämisessä on tehtävä kaikki voitava - niin kuin tervehtymistä odottavankin. Näinhän ei aina tehdä kummassakaan tapauksessa. Uskon, että eutanasia-kysymyksen nousu esiin johtuu osaltaan myös suomalaisen terveydenhoidon rapautuvasta tilasta. Ihmiset eivät enää luota lääkäreihin, sairaanhoitajiin eivätkä siihen, että he tekevät parhaansa potilaan puolesta. Jokaisella on tästä henkilökohtaisia kokemuksia liiankin kanssa.

En myöskään ymmärrä, miten ihmisen elämän lopettaminen hänen omasta pyynnöstään tarkan harkinnan jälkeen olisi enemmän jumalan leikkimistä kuin ihmisten elämän pidentäminen rankoilla lääketieteellisillä hoidoilla ,pahimmassa tapauksessa letkuissa ja hengityskoneessa aivokuolleena maaten.

Eutanasia kosketta kuinekin myös sen tekijää, lääkäriä, ei vain potilasta. Lääkäreiden ammattietiikka, identiteetti, henkilökohtaiset moraalikäsitykset ja oikeudellinen vastuu ovat tässä aivan yhtä relevantteja perusteluja kuin potilaankin.

Johanna Korhonen:

Kuolema, jos mikä, on aina yksittäistapaus. Sen aktiivisesta edistämisestä on siksi vaikea sanoa mitään yleispätevää.

Jokainen osaa kuvitella eutanasian ihannetapauksen: vakaan harkinnan jälkeen ihminen rakkaiden läheistensä tukemana päättää vapauttaa itsensä äärimmäisistä kärsimyksistä. Mutta oikeasti elämä ei aina mene niin. On myös rakkaudettomuutta, piittaamattomuutta, vallankäyttöä, painostusta. en uskalla ottaa asiaan kantaa.

Seppo Zetterberg:

En tohdi ottaa kantaa, vaikka yhä enemmän alkaa tuntua siltä, että eutanasia tulisi sallia Suomessakin.

Osmo Rauhala:

Kysymys yksinkertaistaa asiaa liiaksi. Eutanasiaa on ainakin kahdenlaista, passiivista ja aktiivista, lisäksi on sen piiriin kuuluvaa kuolinapua ja itsemurhan avustamista, joita käsitellään juridisestikin eri tavoilla.

Jos kysymys kuuluisi, pitäisikö lainsäädännössä olla mahdollisuus auttaa tiukasti säännellyissä olosuhteissa olevaa ihmistä lopettamaan elämänsä, vastaus olisi kyllä. Olennaista on mitkä olosuhteet täyttyvät ja miten apu hoidetaan lääketieteellisesti ja juridisesti niin, että ihmisen oma tahto on varmasti toimenpiteen takana ja että kaikki mahdollisuudet paranemiselle ja elämän jatkumiselle ovat pois suljettu.

Apu edellyttäisi paitsi henkilön kiistatonta omaa tahdonilmaisua, omaisten, lääkäreiden ja jonkin kontrolloivan ulkopuolisen juridisen tahon kantaa. Sitä voisi antaa vain tarkasti rajatuissa poikkeustapauksissa, ei säännönmukaisesti.

Suomessa lienee aika laajasti käytössä passiivinen eutanasia, jossa esim. runsaalla kipulääkityksellä edesautetaan kuolemaa tai jätetään potilas hoidotta. Se voi olla myös vakava ongelma muun muassa vanhusten osalta, jossa eri syistä johtuvat laiminlyönnit johtavat enenn aikaiseen menehtymiseen vaikka ihmiset haluaisivat olla vielä elämässä kiinni.

Eutanasian kategorinen hyväksyminen voisi johtaa heidän kohdallaan entistä huonompaan tilanteeseen, kun yleinen etiikka olisi entistä suopeampi armomurhalle.

Siksi eutanasian tai kuolinavun käsite pitää tarkoin määritellä ja on varmistettava ettei sen juridinen salliminen johda passiivisen eutanasian lisääntymiseen sellaisten kohdalla, jotka eivät sitä halua ja hyväksy.

Ihmisen pitäminen kivuissa on eettinen ongelma, mutta vielä suurempi ongelma on jos jonkun elämä lopetetaan hoidon puutteella vastoin tämän tahtoa.

Susanna Kuparinen:

Terveydenhuolto kuntoon, kivunlievitys kuntoon, sitten katsotaan paras argumentti.

Vastakkain on ihmisen vapaus päättää omasta elämästään, toisaalta huoli siitä, että eutanasia pitkällä aikavälillä muuttaa yhteiskuntaa kyynisempään suuntaan. Ylitäysissä sairaaloissa lääkärit vihjaavat omaisille jo nyt, että ihminen lähtee vauhdikkaasti kun letkut vedetään irti. Alettaisiinko vaikkapa koomapotilaita tappaa janoon ja nälkään ihmisarvon nimissä ihan sallitusti siksi, että Suomen julkinen terveydenhuolto ontuu?

Eutanasiaa ei pitäisi joutua puolustamaan siksi, että potilaat kärsivät tarpeettomia tuskia. Miksei terminaalivaiheen potilas saa kuolla kunnon pökkyrässä, jos haluaa? Mikä se pelko huumeriippuvuudesta tässä kohtaa on? Että kun Jeesus palaa hakemaan eläviä ja kuolleita, Herran yrttitarhaan nousee Suomen multien alta sihiseviä narkkeja? Miksi pitää mennä äärimmäisyydestä toiseen? Ensin koko maa hukutetaan vuosikymmenien ajan iloisesti amfetamiiniin, sitten kipulääkkeitä ei saa vaikka olisi kirves päässä.

Vaula Norrena:

Haluaisin sallia eutanasian niille kuolemansairaille, jotka ovat jo pitkään kärsineet sietämättömästi. Mutta pelkään tämän yhteiskunnan raadollisuutta - että eutanasiasta ennen pitkää siirryttäisiin epähyödyllisten ihmisten likvidointiin. Ehkä on parempi että emme avaa sitä Pandoran laatikkoa.

Markku Jokisipilä:

Parantumattomasti sairaille kovista kivuista kärsiville ihmisille lainsäädännön takaama oikeus arvokkaaseen kuolemaan itse valittuna hetkenä ei mielestäni olisi niin vaarallinen asia kuin eutanasian vastustajat esittävät. Toisaalta ongelma on rajanveto. Mikä sairaus on riittävän paha, milloin kivut ylittävät eutanasiaan oikeuttavan tason, mikä on lääkärin ja potilaan välinen suhde asiasta päätettäessä, onko potilaan ilmaisema kuolemishalu on aito, perusteltu ja läpikotaiseen harkintaan perustuva ja niin edespäin. Viime kädessä ihminen tietysti päättää omasta elämästään itse, oli lainsäädäntöä tai ei. Eutanasiassa kiivailussa viiden miljoonan ihmisen maassa, jossa 1300 ihmistä vuodessa tekee itsemurhan, on kyllä tiettyä paradoksia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • HS-raati

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    5. 5

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    6. 6

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    7. 7

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    8. 8

      Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja – Häiriötilanteet vakavia ainakin Ukrainassa, Venäjällä ja eri puolilla Länsi-Eurooppaa

    9. 9

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    10. 10

      Venäläismiehen yhdeksänmetrinen matkailuvene upposi Kotkassa laituriin, sitten omistaja katosi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    4. 4

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      Venäjä uhkaa kieltää viestipalvelun käytön, uutissivuston mukaan Telegram on siirtänyt työntekijänsä Suomeen – HS etsi heitä venäläisomisteisesta lomakeskuksesta Savitaipaleella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää