Valikko
Kulttuuri    |   Kolumni

Artisti pukumiehenä

Musiikkiteollisuuden ihmiset käyvät aina näin lokakuussa Tampereella tapaamassa toisiaan Musiikki & mediassa. Musiikkiteollisuus on paljon pienempi teollisuuden haara kuin useimmat muut teollisuudet, ja musiikkialalle päätyy usein ihmisiä, joita kiinnostaa enemmän musiikki kuin teollisuus.

Tilaajille

Musiikkiteollisuuden ihmiset käyvät aina näin lokakuussa Tampereella tapaamassa toisiaan Musiikki & mediassa. Musiikkiteollisuus on paljon pienempi teollisuuden haara kuin useimmat muut teollisuudet, ja musiikkialalle päätyy usein ihmisiä, joita kiinnostaa enemmän musiikki kuin teollisuus.

Siksi Musiikki & median kaltaisissa tapahtumissa puhutaan vuodesta toiseen paljon samoja asioita. Musiikilla voi tehdä menestyvää bisnestä, mutta on mahdollista, että liike-elämän terävimmät kyvyt ovat hakeutuneet jollekin toiselle alalle.

Popmusiikin tekijät ja musiikkia seuraava media taas on usein halunnut uskoa, että hyvän musiikin tekemisen suurimpana uhkana on juuri musiikkiteollisuus. Niin sanotut pukumiehet, jotka eivät ymmärrä musiikin perimmäistä olemusta eivätkä sen tekemisen kustannuksia.

Siitäkin huolimatta, että Suomessa lähes kaikki musiikkiteollisuuden pukumiehet ja -naiset ovat pohjimmiltaan musiikkifaneja.

Popmusiikissa kerrotaan mielellään tarinoita, jossa musiikin tekijä päihittää pukumiehet ja menestyy. Joskus kuullaan, kuinka pukumiehet ovat vetäneet välistä artistin rahat, mikä saattaa johtua todellisuudessa artistin tyhmyydestä. Mutta jos artisti on tehnyt riittävän koskettavaa musiikkia, hän saattaa selvitä lopulta voittajana, koska musiikin kuuntelijat haluavat uskoa maailmaan, jossa artisti on hyvä ja pukumiehet pahoja.

Siitäkin huolimatta, että maailman menestyneimmissä rockyhtyeissä on usein myös taitavia liikemiehiä.

Bon Jovi -yhtyeestä kertovassa dokumenttielokuvassa When We Were Beautiful on kohtaus, jossa yhtyeen laulaja ja johtaja Jon Bon Jovi kertoo kiukkuisena bisnestapaamisesta, jossa häntä oli pidetty rocktähtenä, vaikka omasta mielestään hän on oikeasti menestyvän liikeyrityksen toimitusjohtaja.

Vielä Bon Joviakin etevämpi liikemies on Rolling Stonesin Mick Jagger. Hän on onnistunut myymään 50 vuoden ajan ajatusta vaarallisesta ja kapinallisesta rockbändistä.

Rolling Stones on ollut nykyaikaisen, keikkavetoisen megabändikulttuurin edelläkävijä sponsorisopimuksineen ja törkeän hintaisine pääsylippuineen. Marraskuun lopussa se esiintyy Lontoossa konsertissa, jonka halvimmat liput maksoivat 110 euroa, paremmat paikat jopa 500.

Artistin ei tarvitse silti olla Bon Jovin tai Jaggerin kaltainen pukumies menestyäkseen. Yhdysvalloissa ja Britanniassa yhä useampi rockyhtye on keksinyt rahoittaa levyjensä tekemisen yleisöosallisuudella eli crowdsourcingilla. Popmusiikin marginaalisimmillakin alalajeilla on kuulijoita, joilla on varaa maksaa satanen rakastamastaan musiikista

Jos näitä satasen maksajia löytyy sata, eli sama määrä kuin pienellä klubikeikalla, yhtyeellä on kymmenentuhannen euron budjetti levyntekoon. Sillä saa jo tehtyä levyn, joka kuulostaa hienolta ja jossa on komeat kannet.

Sen jälkeen Musiikki & median kaltaisissa tapahtumissa keksitään jotain uutta puhuttavaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ilkka Mattilan kolumnit
  • Kolumnit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Aija Särkijärvi, 90, nukkuu joskus samoissa lakanoissa neljä viikkoa – iäkkäistä huolehtivien kotihoitajien työ on muuttunut raskaammaksi ja heistä on jatkuva pula

    5. 5

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    6. 6

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    7. 7

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    8. 8

      Joku on hoitanut poliisin löytämää mystistä metsähautaa – punaisista sukulaisista ei haluttu kertoa, arvellaan Hausjärvellä

    9. 9

      Kymmeniä loukkaantui metrovaunujen suistuttua radalta New Yorkissa

    10. 10

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    5. 5

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää