Valikko
Kulttuuri

HS:n Finlandia-kone ennustaa kirjallisuuspalkinnon voittajan

HS keräsi tiedot Finlandia- palkinnon saajista vuodesta 1993 lähtien ja ennustaa todennäköisen voittajan

Tilaajille

Finlandia-palkinto täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Romaanikilpailuna sille tulee ikää pyöreät 20. Juhlavuoden kunniaksi Helsingin Sanomat on koonnut tiedot jokaisesta Finlandia-palkinnon voittaneesta romaanista vuodesta 1993 lähtien. Silloin novellit, esseet ja runot pudotettiin kisasta pois.

HS:n lahjomaton Finlandia-kone paljastaa, millaisella teoksella Suomen tärkein kirjallisuuspalkinto on keskimäärin valloitettu, ja mikä ehdokas sen tänään todennäköisesti saa.

Tässä ohjeet, joilla kaunokirjallisuuden Finlandia voitetaan.

1Kirjoita suomeksi.

 

Vuoden 1993 jälkeen Finlandia-palkinto on mennyt ruotsiksi kirjoitetulle teokselle neljä kertaa. Bo Carpelan teki tempun kahdesti, eikä edes suomeksi kirjoittavista kukaan ole pystynyt samaan. Kaksi muuta vähemmistökielen täysosumaa ovat menneet Kjell Westölle 2006 ja Ulla-Lena Lundbergille 2012. Suomalaisista puhuu äidinkielenään ruotsia noin viisi prosenttia väestöstä, joten suhdeluku on hyvä. Silti on viisainta pitäytyä valtakielessä suomessa.

2Opiskele Helsingissä.

 

Ja jos mahdollista, synny siellä. Seitsemän voittajaa on sekä syntynyt että opiskellut Helsingissä: Hannu Raittila, Pirkko Saisio, Kjell Westö, Hannu Mäkelä, Bo Carpelan, Kristina Carlson ja Mikko Rimminen ovat kaikki täyspääkaupunkilaisia. Synnyinpaikan perusteella pohjoisimpaa tulee Sodankylässä syntynyt Johanna Sinisalo. Peräti kulttuuriministeriksi yltäneelle Pentti Holapalle riitti kansakoulu, mutta useimmat finlandistit ovat hankkineet sivistystä yliopistossa. Maisterin paperit eivät ole välttämättömät. Näyttelijä- ja kuvataideopinnot voivat auttaa, samoin tekniikan opinnot: Antit Hyry ja Tuuri ovat Teknillisen korkeakoulun käyneitä diplomi-insinöörejä.

3Hankkiudu WSOY:n tai Otavan kirjailijaksi.

 

Suurkustantamot ovat kamppailleet voitosta tasapäisesti: WSOY ja Otava ovat molemmat vieneet Finlandian kahdeksan kertaa. Otavan voittajat ovat yhtä vaille kaikki miehiä. Tammi on yllättänyt kahdesti. Vuonna 2010 kentälle ilmestyi uusi peluri, kun Teos oli ykkönen, ja kustantamo onnistui jopa uusimaan voiton viime vuonna Lundbergin Jäällä. Sen, Westön ja Carpelanin kirjat tosin kustansi alun perin ruotsiksi Schildts & Söderströms tai sen edeltäjät. Milloin on Siltalan vuoro?

4Käytä minäkertojaa.

 

Eikä sen kanssa tarvitse edes välttämättä kikkailla. Kolmessatoista teoksessa yksi tai useampi minäkertoja on hallitseva tapa kuvata tapahtumat. Suomalaisen proosan vitsaukseksi moitittua näkökulmatekniikkaa soveltavat tyylipuhtaimmin Sinisalo, Sofi Oksanen, Hotakainen ja Raittila. Seassa on muutama komea kaikkitietävä, mutta suurin osa teoksista, varsinkin miesten laatimat, tasatyöntävät lähdöstä maaliin perinteistä minää.

5Kirjoita kuolemasta.

 

Tai määrittele suomalaisuus. Aleksis Kivi, Minna Canth ja Maria Jotuni ovat piirtäneet kestävät perustyypit suomalaisesta miehestä ja naisesta, mutta hahmoja pitää päivittää koko ajan. Kari Hotakainen toi itsepäisen, todellisuudesta irtautuneen miehen 2000-luvulle Juoksuhaudantiessä. Voittavia teemoja ovat myös vieraus ja identiteetti: niin Pirkko Saisio, Johanna Sinisalo, Pentti Holappa ja Hannu Väisänen kuin Helena Sinervokin ovat käsitelleet homoeroottista rakkautta, joka asettaa henkilöt erityiseen asemaan suhteessa yhteiskuntaan ja muokkaa kokijoidensa persoonallisuutta. Elämäkerralliset taiteilijakuvat ovat valitsijoiden kestosuosikki. Kaikki romaanit avaavat jollain tasolla olemassaolon mysteeriä, mutta puhtaimmin tätä aihetta käsittelee Hyryn miltei zeniläinen Uuni.

6Kirjoita 352 sivua.

 

Ohuin Finlandia-voittaja on Rosa Liksomin 187 sivua pitkä Hytti nro 6. Lähelle tätä pääsee aina ytimekkäästi ilmaiseva Kristina Carlson (Maan ääreen, 192 sivua). Kjell Westön 589-sivuisellaMissä kuljimme kerran -romaanilla voisi muurata taloja, mutta hän kattaakin tarinallaan vuosikymmeniä. Toisaalta Hannu Mäkelä tiristeli Eino Leinon viimeisistä päivistä miltei yhtä paljon tavaraa. Jos haluaa pelata varman päälle, valitsee kaikkien voittajien keskiarvon: 352 sivua.

7Sijoita romaani 1940-luvulle.

 

Huomattavan moni voitto on irronnut kuvauksella menneisyydestä. Irja Ranen kolmen kertomuksen triptyykki Naurava neitsyt kurottaa peräti 1300-luvulle. Suomen tärkeät vuodet viime vuosisadan alku- ja keskivaiheilla, etenkin 1940-luku, on läpikuvattu. Sotaa ovat käsitelleet ainakin Carpelan, Westö ja Oksanen. Moni kirjailija on saavuttanut voiton kirjoittamalla omasta ajastaan, mutta nopeakin takauma kansamme kohtalonhetkiin on hyvä valinta.

8Keksi lyhyt nimi.

 

Tuomari Müller, hieno mies ja Ennen päivänlaskua ei voi ovat pröystäilevän pitkiä suomalaisen romaanin otsikoita. Turvallisinta on valita yksi, kaksi sanaa tai erikoinen yhdyssana kuten Alkutuuli. Lundbergin kahden kirjaimen tekniikkaa (Is), voi pitää jo liioitteluna.

9Se voi tapahtua milloin tahansa.

 

Esikoisromaani on palkittu kahdesti, mutta yleensä potti nasahtaa useamman yrityksen jälkeen. Eeva Joenpelto uurasti 26 romaania ennen voittoa. Tuottelias Hannu Mäkelä ehti julkaista 13 romaania ja hyllykaupalla runoja, näytelmiä ja lastenkirjoja ennen Mestaria. Iältään alle kolmikymppisille voittoa ei ole suotu kertaakaan. Sofi Oksanen pääsi lähimmäs; hän voitti palkinnon 31-vuotiaana. Esikoisromaanin nostaminen ehdokkaaksi oli pitkään muotia ennen tätä vuotta, mutta useimmat voittajat ovat olleet asemansa vakiinnuttaneita, tunnustettuja mestareita.

10Sukupuolella on väliä vain vähän.

 

Nainen, hyviä uutisia. Sinulla on melkein yhtä hyvät mahdollisuudet valloittaa Finlandia kuin miehellä. Nainen on voittanut yhdeksän kertaa, mies yksitoista. Tilanne on sen verran tasan, että räikeästä sukupuolisodasta ei voida puhua. Nainen on juhlinut kahtena viime vuonna. Jatkuuko putki?

 

 

+ Kirjoita hyvin.

 

 

 

Melkein kaikki voittajateokset ovat erinomaista proosaa. Varmin tapa pärjätä on kirjoittaa maltillisen omaleimaista, kaunista suomea tai ruotsia.

Ja tilastojen mukaan voittaja on – JP Koskinen? 

Hannu Raittila, Leena Krohn ja Kjell Westö on jo aiemmin palkittu. Finlandia-koneemme ei tunne suomeksi kirjoittavia tuplamestareita, joten jäljelle jäävät JP Koskinen, Riikka Pelo ja Asko Sahlberg.

Numeroiden valossa lähimmäs keskiarvoista voittajaa pääsee Koskinen.

Ystäväni Rasputin -romaanin sivumäärä osuu häkellyttävän lähelle (355, keskiarvo 352), romaani on Koskisen kahdeksas (keskiarvo on seitsemän), ikäkin sinne päin (44, keskiarvo 54). Lisäksi iso kustantaja (WSOY), minäkertoja, tarinan sijoitus viime vuosisadan vaihteen Venäjälle ja keskittyminen historialliseen henkilöön ovat voittajan tunnusmerkkejä.

Ajoituksen, aiheen ja teemojen puolesta Riikka Pelon venäläisestä naisrunoilijasta kertova Jokapäiväinen elämämme sopii Finlandia-mittoihin vielä paremmin, mutta sovitaan tällä kertaa niin, että Koskinen vie voiton parin kylmän numeron mitalla.

Asko Sahlbergin mammuttimainen, ajanlaskun alkuhämäriin sijoittuva Herodes hajottaa niin monta Finlandia-koneemme mittaria, ettei laite usko näin kaukana keskiarvoista seikkailevan teoksen voittoon.

 

Lisää Finlandia-grafiikkaa: www.hs.fi 

Finlandia-palkinnon saaja julkistetaan tiistaina klo 13.

Juhani Karila HS, teksti
Minna-Liisa Linjala HS, grafiikat

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Juhani Karila
  • Minna-Liisa Linjala

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    3. 3

      Aija Särkijärvi, 90, nukkuu joskus samoissa lakanoissa neljä viikkoa – iäkkäistä huolehtivien kotihoitajien työ on muuttunut raskaammaksi ja heistä on jatkuva pula

    4. 4

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    5. 5

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    6. 6

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    7. 7

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    8. 8

      Joku on hoitanut poliisin löytämää mystistä metsähautaa – punaisista sukulaisista ei haluttu kertoa, arvellaan Hausjärvellä

    9. 9

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    10. 10

      Kymmeniä loukkaantui metrovaunujen suistuttua radalta New Yorkissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    5. 5

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    10. 10

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää