Valikko
Kulttuuri    |   Elokuva

Rotterdamissa palkittu Salla Tykkä: Elokuvan tekeminen vei äärirajoille

Rotterdamin elokuvajuhlilla palkittiin ensi kertaa suomalainen tekijä

Tilaajille

Rotterdamin elokuvajuhlilla lyhytelokuvien sarjassa palkittu Salla Tykkä sai tiedon voitostaan päivää ennen puhelimitse. Hän lensi sunnuntaina Rotterdamiin vastaanottamaan palkinnon, johon kuuluu 3 000 euroa sekä kamera.

Tykkä on ensimmäinen Rotterdamin elokuvajuhlilla palkittu suomalainen elokuvantekijä. "Olen liikuttunut ja onnellinen."

Tykkä sai idean elokuvaansa Giant (2014) vuonna 2004 kun hän näki romanialaisen telivoimistelijan Cãtãlina Ponorin Ateenan olympialaisissa. Ponor voitti kisoissa kolme kultamitalia.

"Hän ei horjahtanut kertaakaan, vaikka teki vaikeimman puomisarjan jonka olin ikinä nähnyt."

Tykkä harrasti telinevoimistelua 15-vuotiaaksi. Hän ihaili erityisesti itäeurooppalaisten voimistelijoiden taitotasoa ja liikkeiden puhtautta.

"Aloin pohtia, mikä täydellisyyttä hipovissa kuvissa kiehtoo. Niiden takana on kuitenkin aika tylyä vallankäyttöä."

Giant kuvattiin elokuussa 2013 Romaniassa Onestin ja Devan telinevoimisteluun keskittyvissä sisäoppilaitoksissa. Elokuvassa kuultavat tyttöjen haastattelut Tykkä teki tulkin välityksellä joulukuussa 2010. Osa tytöistä kertoo nauhalla tulleensa valituksi voimistelukouluun jo päiväkodissa. Tykkä liikuttui kyyneliin kertoessaan Rotterdamissa, miten elokuvan tekeminen vei hänet äärirajoille.

"Projekti vei paljon henkisiä voimia, mutta palaute on työn hedelmä. Siksi tämä kannatti tehdä."

Giant sai Suomessa 5 000 euroa tukea vain AVEK:lta. Tykkä kustansi jälkityöt itse, kun Newscastlessa sijaitseva nykytaiteen keskus Baltic rahoitti elokuvan kuvaukset.

Giant ja kaksi muuta Tykän elokuvaa ovat parhaillaan esillä Balticissa. Airs Above the Crown (2010) kertoo lipizzanhevosten 500-vuotisesta jalostushistoriasta. Victoria (2008) kuvaa jättiläislumpeen kukintaa.

Giant kilpaili lyhytelokuvapalkinnosta 23 muun elokuvan kanssa. Palkintoraadin puheenjohtaja, Amsterdam Stedelijk Museumin kuraattori Bart Rutten sanoi Giantin kuuluneen raadin suosikkeihin. Jury kehui erityisesti teoksen leikkausta ja äänisuunnittelua.

Jutta Sarhimaa
Rotterdam

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jutta Sarhimaa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    5. 5

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    6. 6

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    7. 7

      Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja levisi nyt myös Yhdysvaltoihin – Häiriötilanteita jo kolmella mantereella noin kymmenessä maassa

    8. 8

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    9. 9

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    10. 10

      Venäläismiehen yhdeksänmetrinen matkailuvene upposi Kotkassa laituriin, sitten omistaja katosi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää