Valikko
Kulttuuri

Armeijasi tappoi lapsia – saako sitä surra?

Israelilaisohjaaja Shira Geffen sai "petturin" leiman muistamalla gazalaislapsia Jerusalemin elokuvajuhlilla

Tilaajille

Hän on aina ollut rohkea, joten ei hän nytkään pelännyt.

Israelilainen elokuvaohjaaja Shira Geffen pyysi ennen Self Made -elokuvansa ensi-iltaa Jerusalemin elokuvafestivaaleilla halukkaita nousemaan ylös Gazan sodan lapsiuhrien muistoksi.

Sitten hän luetteli nimiä ja ikiä: Mohammad Iman Assor, 15. Amin Arif, 10. Mahmad Malka, puolitoistavuotias. Listassa oli neljäkymmentä nimeä.

"Seuraavina viikkoina lapsia kuoli sadoittain lisää", Geffen huokaa etsiessään varjopaikkaa hellepäivänä asuntonsa lähellä olevassa puistossa Tel Avivissa.

"Halusin muistaa lapset edes hetken niminä ennen kuin he katoaisivat numeroiksi."

Syntyi skandaali.

"Mutta ei heti. Useimmat yleisöstä pitivät hiljaisen hetken kanssani, kaksi poistui ja muutamat huusivat protestejaan, mikä oli sinänsä asianmukaista."

Skandaalilehdistö vääristeli Geffenin mukaan tapahtumaa.

"En painostanut yleisöä. Jo israelilaisohjaajien julkilausuma kertoi, että ilmaisemme festivaalilla mielipiteemme. Ja esityspäivänä näin hirvittävät valokuvat gazalaispojista, jotka pelasivat rannalla jalkapalloa, kun armeijamme murhasi heidät."

Gazaa hallitseva Hamas-järjestö ampui Israeliin raketteja asutuksen keskeltä ja tappoi yli 60 ihmistä, Geffen muistaa. Israelin armeija meni silti hänestä liian pitkälle murhatessaan yli 2 000 gazalaista, useimmat siviilejä.

"Israelissa unelmoidaan siitä, että mennään Gazaan, tapetaan kaikki ja sitten on hiljaista ja rauhallista. Tunnuslauseena on ollut: mennään loppuun asti."

Reaktiot olivat äärimmäisiä. "Mene Gazaan tapettavaksi ja raiskattavaksi! Toivon, että Hamasin ohjus osuu kotiisi!"

Kulttuuriministeri Limor Livnat kutsui Facebookissa Geffenin tekoa "häpeälliseksi".

"Kysyin häneltä, mistä lähtien on ollut kiellettyä tuntea myötätuntoa kuolevia lapsia kohtaan. Kyky tuntea empatiaa molempia puolia kohtaan ei tee minusta valtion vihollista."

Geffen kirjoitti julkilausuman, jossa hän muistutti tuntevansa äitinä tuskaa, kun lapsi tapetaan, on tämä israelilainen tai palestiinalainen.

"Tunnen siis myötätuntoa kolmea äitiä kohtaan, kun heidän lapsensa siepattiin ja murhattiin kuvottavalla tavalla. Ja voin tuntea myötätuntoa lasta kohtaan, joka poltettiin elävältä."

Geffen viittaa kolmen Israelin miehittämän Länsirannan juutalaissiirtokunnan teinin murhaan, josta syytettiin Hamasia. Ja toisaalta arabiteiniin, jonka israelilaisteinit polttivat elävältä.

Sitten vihapuhe väheni.

"Monet kertoivat ajattelevansa kuten minä, mutta eivät uskalla sanoa sitä julkisesti. Minut kasvatettiin uskaltamaan."

Geffenin isä on kuuluisa journalisti, joka arvosteli hallitusta niin, että henkivartijat suojelivat välillä nelivuotiasta Shiraakin.

"Isä luki runoja lapsille, äiti vei teatteriin. Oli luontevaa kouluttautua näyttelijäksi ja kirjoittaa näytelmäkäsikirjoituksia."

Siirtymä elokuvaohjaajaksi tapahtui Jellyfishillä, jonka hän käsikirjoitti yhdessä puolisonsa, menestyskirjailija Etgar Keretin kanssa. Elokuva palkittiin parhaana esikoiselokuvana Cannesin elokuvajuhlilla 2007. Arvostelumenestystä tuli Cannesissa myös monille elokuvajuhlille jatkavalle tämän kesän Self Made -elokuvalle.

"Elokuvassani israelilainen performanssitaiteilija ja palestiinalaisnainen Länsirannalta joutuvat tarkastuspisteen sekaannuksen vuoksi toistensa asuntoihin. Tutkin elokuvassani identiteettejä, joita kaikilla on monia."

Identiteetit latistuvat sodassa.

"Elämä menee mustavalkoiseksi. Käperrymme kuplaamme, joka pienenee joka hetki."

Hän pitää Israelin elokuvan nykytilaa kuitenkin vahvana.

"Yksi kulttuuriministeri ei meitä lannista. Hän on vain symboli pääministeri Benjamin Netanjahun hallituksen tilasta. Toki hän voi yrittää leikata elokuvasäätiön tukea projekteilleni."

Geffenin seuraavalla elokuvasuunnitelmalla on yllättävä yhteys Suomeen ja Viroon.

"Taustalla on kuoroharrastukseni, joka vei meidät Suomeenkin. Muistan vielä jotakin stemmastani Jean SibeliuksenFinlandiaan", Geffen sanoo ja laulaa selvällä suomella: "Oi Suomi katso, sinun päiväs koittaa!"

Geffenin vanha kuoro kokoontui jokin aika sitten yhteen ja johtaja harjoitti virolaisen Veljo Tormisin lauluaRingmangulaul.
"Meditatiivinen, maaginen melodia! Siitä tulee seuraavan elokuvani tunnussävel."

Kuorolaulun höystämä elokuva kertoo luokkaretkestä, jossa teini-ikäisen tyttären isä toimii valvojana. Roolit vaihtuvat, kun isä karkaa ja tytär joutuu etsimään ja valvomaan häntä.

"Käsikirjoitus kertoo taas kuilusta eri identiteettieni välillä."

Minkälainen tulevaisuus saisi Geffenin identiteetit tulemaan toimeen sopuisimmin?

"Neljä vuotta sitten ajattelin, että alueen jakaminen kahteen valtioon riittäisi. Nyt en tiedä."

Gazan sodan verisyys lisäsi Israelin toimia vastustavien boikottikampanjoiden suosiota. Pitäisikö Geffenin elokuvia boikotoida, koska hän on saanut tukea Israelin hallitukselta?

"Se olisi kollektiivinen rangaistus. Itse boikotoin vain Länsirannan laittomien juutalaissiirtokuntien tuotteita."

Vesa Sirén HS
Tel Aviv

Shira Geffen

 Syntyi 1971 Israelissa.

 Kouluttautui näyttelijäksi ja teki näytelmäkäsikirjoituksia sekä lastenkirjoja.

 Jellyfish palkittiin Cannesin elokuvajuhlien parhaana esikoisohjauksena 2007.

 Uusi Self-Made kiertää parhaillaan elokuvajuhlia.

 Valmistelee tv-sarjaa Arte-kanavalle puolisonsa, menestyskirjailija Etgar Keretin kanssa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuvat
  • Israel
  • Gaza

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    3. 3

      Aija Särkijärvi, 90, nukkuu joskus samoissa lakanoissa neljä viikkoa – iäkkäistä huolehtivien kotihoitajien työ on muuttunut raskaammaksi ja heistä on jatkuva pula

    4. 4

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    5. 5

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    6. 6

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    7. 7

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    8. 8

      Joku on hoitanut poliisin löytämää mystistä metsähautaa – punaisista sukulaisista ei haluttu kertoa, arvellaan Hausjärvellä

    9. 9

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    10. 10

      Kymmeniä loukkaantui metrovaunujen suistuttua radalta New Yorkissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    5. 5

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    10. 10

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää