Valikko
Kulttuuri

Yann Demangesta tuli elokuvantekijä Disneyn apurahalla

Kunnon elokuvia sisällissodista ei juuri ole, sanoo Pohjois-Irlannin kriisistä kertova ohjaaja

Tilaajille

LontoolainenYann Demange on elokuvan tulevaisuuden toivoja. Ensi viikolla hän kilpailee Euroopan elokuva-akatemian juhlassa Vuoden läpimurto -palkinnosta. Ehdokkuuden on tuonut Demangen esikoisohjaus, kiitelty sotaelokuva nimeltä '71.

Vuoden 1971 Belfastiin sijoittuva elokuva kertoo Pohjois-Irlannin kriisistä brittiläisen sotilaan näkökulmasta. Sotamies nimeltä Gary Hook on mellakkapartiossa, kun asiat menevät pieleen ja nuorukainen jää joukko-osastostaan jälkeen. Hän saa selvitä yksin Belfastin yössä.

"Jos olisit viisi vuotta sitten sanonut, että teen tästä elokuvan, vastaukseni olisi ollut ei", Demange kertoo puhelimessa.

Elokuvan Belfast on pelottava kaupunki, jossa pommit räjähtävät, kuolemanpartiot päivystävät ja ystävää ei välttämättä erota vihamiehestä.

Brittiarmeija käy nimittäin likaista sotaa soluttautuen, ja Irlannin vapautusarmeija IRA on hurjissa voimissaan.

Pääosan sotamiestä näyttelee 24-vuotias Jack O'Donnell. Hän on nouseva nimi, joka nähdään isossa roolissa myös Angelina Jolien ohjaamassa Murtumattomassa tammikuussa.

Ohjaaja Demangen perhetaustalla luulisi, että hän olisi tarttunut ensimmäisenä johonkin muuhun aiheeseen.

Demange syntyi 1977 Pariisissa, mutta pian hänen ranskalainen äitinsä ja algerialainen isänsä muuttivat Lontooseen. Äiti siivosi ravintoloita, ja isä tienasi myös ravintolatöissä.

Pohjois-Irlannin kriisi oli Demangelle aiheena siis vieras, ja käsikirjoituksen käänteet tuntuivat hänestä epäuskottavilta.

Luettuaan Gregory Burken käsikirjoituksen Demange kuitenkin näki, että tarina nuorista miehistä taistelutantereella voisi tapahtua missä tahansa, Syyriassa tai Afganistanissa. Kaikki sodat ovat nykyään kuin Pohjois-Irlanti aikoinaan, Demange sanoo.

"Enää ei käydä mitään toisia maailmansotia, joissa vanhemmat vielä tiesivät, minkä asian puolesta lapset kaatuivat", Demange sanoo.

Demange korostaa, että sodan rumuudesta on tehty hienoja elokuvia ennenkin. Hän mainitsee Stanley KubrickinFull Metal Jacketin ja Elem Klimovin ohjauksen Tule ja katso.

Mutta vastaavia, sisällissodista kertovia elokuvia ei oikein ole, Demange huomauttaa.

"Sellaisia, joissa sisällissodan monimutkaisuus ja kaikki näkökulmat olisivat esillä. Kun luin '71:n käsikirjoituksen, mieleeni tuli lähinnä Jean-Pierre MelvillenTuntemattomat sankarit."

Puhe kääntyy Algerian sotaan ja Gillo Pontecorvon ohjaamaan kuuluun sotaelokuvaan.

"Näin hyvin nuorena Taistelun Algeriasta. Setäni vaimo näyttelikin siinä. Hän on se, joka laittaa pommin maitolaatikkoon. Sillä tavalla '71 on henkilökohtainen, että näen näiden elokuvien yhtäläisyydet", Demange sanoo.

Nuorena Demange ei voinut uskoa, että hänestä voisi tulla elokuvien tekijä. Hänen suvustaan ei yliopistoihin menty.

Kotona pojalle ei luettu, eikä nuorta kehotettu lukemaan.

"Minulla on kaksi veljeä, ja me puhuimme englantia, mutta isä ja äiti eivät", Demange kertoo.

Elokuvissa hän kävi, pinnasi välillä koulustakin sen takia.

"Minulla ei ole mitään sellaista tarinaa kuin Spielbergillä, joka sai kameran kahdeksanvuotiaana. Minulla oli kamera kädessä ensi kerran 18-vuotiaana."

Tie ohjaajaksi aukesi vanhanaikaista reittiä. Ensin hän tutustui musiikkivideoiden tekijöihin, keitti kahvia kuvauksissa ja teki erilaisia alan teknisiä töitä. Pian tutut auttoivat tekemään oman lyhytelokuvan.

"Se oli tosi, tosi huono", Demange sanoo nyt.

Ensimmäinen lyhytelokuvatekele vei eteenpäin. Demange kelpuutettiin National Film and Television Schooliin Lontoossa. Opiskeluissa auttoi stipendi, jonka myönsi jättiyhtiö Disney.

"Olen Disneylle velkaa paljon. Ironista, jos katsoo rujoja elokuviani, jotka ovat täynnä rumaa puhetta."

Demange muistuttaa, miten elokuvien ohjaaminen ei ole pelkkää teoriaa. Pitää saada kokemusta. Se taas vaatii rahaa.

Demange on vielä ohjaajanimenä monille tuntematon, mutta on hänen ohjauksiaan nähty ennenkin Suomessa.

Yle esitti alkuvuodesta Areenassa Lontoon huume- ja jengimaailmaan sijoittuvaa kehuttua sarjaa Top Boy, joka oli Demangen ohjaama. Demange ilahtuu kuullessaan, että sarja on meilläkin noteerattu.

"Sitä ei tehdä lisää. Yllättävää ja harmillista. Tv-yhtiö Channel Four hakee uutta suuntaa, hakevat enemmän kaupallista sisältöä, kuten kaikki."

Top Boyn hyvä maine auttoi, kun '71:lle koottiin kuuden miljoonan euron rahoitusta. Kuvattiin taisteluja ja takaa-ajoja, joten rahaa meni tavanomaista enemmän. Nyt Demangella on suunnitteilla useita elokuvahankkeita. Yksi on algerilaisyhteisön kuvaus Ranskan Marseille'ssa ja toinen lännentarina.

"Se kertoisi mormonista, joka haluaa kostaa liikkeen johtajan Joseph Smithin murhan. Eräänlainen jihadisti-western siis."

 

Demangen ohjaaman '71:n Suomen-ensi-ilta oli eilen perjantaina.

Yann Demange

 Brittiläinen, vuonna 1977 syntynyt elokuvantekijä.

 Syntynyt Pariisissa, isä algerialainen, äiti ranskalainen.

 Opiskeli Lontoossa elokuvaa Disneyn apurahalla.

 Demangen ohjaama draamasarja Top Boy esitettiin vuoden alussa Yle Areenassa.

 Ensimmäinen elokuvaohjaus, vuoden 1971 Belfastiin sijoittuva '71 kilpaili Berliinin elokuvajuhlilla helmikuussa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuvat
  • Pohjois-Irlanti
  • Veli-Pekka Lehtonen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    2. 2

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    5. 5

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    6. 6

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    7. 7

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    8. 8

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    9. 9

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    10. 10

      Lauri Markkanen paljasti pelinumeron valinnan aiheuttamat ongelmat ja uuden lempinimensä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    5. 5

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    6. 6

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää