Valikko
Kulttuuri

Nykytaiteen museo Kiasman johtajaksi Leevi Haapala

Nykytaiteen museo Kiasman seuraavaksi johtajaksi on valittu Kiasman entinen amanuenssi Leevi Haapala. Kansallisgallerian hallitus päätti nimityksestä tänään tiistaina.

Tilaajille

Nykytaiteen museo Kiasman seuraavaksi johtajaksi on valittu filosofian tohtori Leevi Haapala (s. 1972). Nimityksestä päätti Kansallisgallerian hallitus tänään tiistaina.

Haapala siirtyy tehtävään Taideyliopiston taiteen ja esittämiskäytäntöjen maisteriohjelman professorin paikalta. Hän on professuuria hoitaessaan ollut vapaalla vakituisesta tehtävästään Kiasmassa, missä hän on aikaisemmin muun muassa kuratoinut lukuisia näyttelyitä. Kiasmaan Haapala on tullut töihin vuonna 1997.

"Leevi Haapala valikoitui joukosta näkemyksellisyytensä sekä suomalaisen kuvataidekulttuurin vahvan tuntemuksensa ansiosta. Hän on uutta luova ja eteenpäin katsova toimija myös kansainvälisissä verkostoissa", arvioi Kansallisgallerian säätiön hallituksen puheenjohtaja Timo Viherkenttä.

"Tartun toimeen hyvällä mielellä ja innostuneena", sanoo Haapala itse.

"Kiasma on ollut minulle rakas paikka kaikki nämä vuodet, mutta tiesin, että välillä pitää lähteä pois."

Haapala ehti työskennellä Taideyliopistossa yhden lukuvuoden ajan. Se ehti hänen mukaansa kuitenkin opettaa tarkastelemaan Kiasmaa sen ulkopuolelta ja kuuntelemaan taidekentän Kiasmaan kohdistuvia toiveita "vähän eri korvalla".

Millaisia toiveita?

"Että saadaan esimerkiksi esille sellaisia tekijöitä kansainväliseltä taidekentältä, jotka tällä hetkellä määrittävät taiteen suunnan", Haapala jatkaa.

"Sitä tunnetta, että ollaan mukana siinä mitä tapahtuu juuri nyt."

Haapalan on määrä aloittaa 1. kesäkuuta, ja hänen kautensa on viisivuotinen. Nykyisen johtajan Pirkko Siitarin kausi loppuu maaliskuussa. Huhti-toukokuun ajan tehtävää hoitanee Kiasman intendentti Marja Sakari.

Kiasman johtajahaku avattiin viime vuoden syyskuussa. Alun perin kerrottiin, että uusi johtaja valittaisiin tammikuussa.

Kansallisgallerian pääjohtajan Risto Ruohosen mukaan aikataulu on venynyt siksi, että valinnassa haluttiin olla perusteellisia. Taidekentällä Kansallisgalleriaa on kuitenkin kritisoitu johtajahaun hitaudesta ja salamyhkäisyydestä.

Hämmennystä johtajarekrytoinnissa on aiheuttanut avoimen haun ja suorahaun yhdistelmä. Vaikka myös perinteinen avoin haku järjestettiin, hallitus ilmoitti jo haun alkaessa pidättävänsä itsellään oikeuden valita tehtävään myös henkilö, joka ei tehtävää julkisesti ole hakenut.

Siksi tehtävää haki vain viisi henkilöä, joista kaksi ei antanut nimeään julkisuuteen. Nimettyjä hakijoita olivat Kansallisoopperan viestintäjohtajana työskennellyt Annukka Klinge, Kiasman intendentti Arja Miller sekä Uppsalan taidemuseota johtanut Elisabeth Fagerstedt.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan kukaan avoimesti johtajanpaikkaa hakeneista ei ollut enää tiistaina kärkikandidaattien joukossa.

Kansallisgallerian palkkaamat headhunterit etsiskelivät Kiasmalle sopivaa johtajaa myös muualta Pohjois-Euroopasta.

Kun Kiasmaan viime kerralla valittiin johtajaa vuonna 2010, kielikysymyksestä syntyi haloo. Saksalaiskuraattori Nicolaus Schafhausen haki paikkaa provokaationa, vaikka tiesi, ettei voisi suomen- ja ruotsinkielentaidottomana tulla valituksi.

Kun Valtion taidemuseo muuttui vuoden 2014 alussa Kansallisgalleriaksi ja siitä tuli valtion viraston sijaan itsenäinen julkisoikeudellinen säätiö, höltyi myös kielitaitovaatimus. Virkamiehiltä vaadittiin hyvää suomen ja tyydyttävää ruotsin kielen taitoa, mutta Kansallisgalleriassa kielitaitovaatimuksesta voidaan poiketa ”erityisen painavasta syystä”.

Kansallisgallerian pääjohtajan Risto Ruohosen mukaan ulkomaalaisia ehdokkaita päätyi myös haastatteluvaiheeseen, mutta kärkikandidaattien joukkoon he eivät päätyneet. Sille ei Ruohosen mukaan ole mitään yksittäistä syytä.

"Hallitus arvioi mahdollisia vaihtoehtoja, mutta heistä kukaan ei noussut merkittävästi kiinnostavammaksi [kuin Haapala]. Hallitus päätyi tässä vaiheessa vielä kotimaiseen vaihtoehtoon", Ruohonen sanoo.

Kansallisgallerian hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja, hallintoneuvos Timo Viherkenttä, varapuheenjohtaja, dosentti Hannele Lehto, professori Silja Rantanen, museonjohtaja Riitta Valorinta, hallituksen puheenjohtaja Mauri Niemi, toimitusjohtaja Martin Estlander ja amanuenssi Susanna Sääskilahti.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Taidemuseot

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    4. 4

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    5. 5

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    6. 6

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    7. 7

      Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja – Häiriötilanteet vakavia ainakin Ukrainassa, Venäjällä ja eri puolilla Länsi-Eurooppaa

    8. 8

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    9. 9

      Venäläismiehen yhdeksänmetrinen matkailuvene upposi Kotkassa laituriin, sitten omistaja katosi

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    4. 4

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      Venäjä uhkaa kieltää viestipalvelun käytön, uutissivuston mukaan Telegram on siirtänyt työntekijänsä Suomeen – HS etsi heitä venäläisomisteisesta lomakeskuksesta Savitaipaleella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää