Valikko
Kulttuuri

Maailman vanhimmasta roudarista tehdään dokumentti – 90-vuotias veteraani keikkailee yhä

Pitkän ja edelleen jatkuvan työuransa aikana Ben Dorcy on kuulunut muun muassa Elvis Presleyn, Johnny Cashin, Patsy Clinen, Kinky Friedmanin ja country-legenda Willie Nelsonin kiertuehenkilökuntaan.

Tilaajille

Maailman vanhimmasta roudarista tehdään dokumenttielokuva. Elokuvan päähenkilö, yhdysvaltalainen Ben Dorcy, 90, on tehnyt roudarin töitä 64 vuoden ajan ja keikkaillut maailman tunnetuimpien artistien kanssa.

Pitkän ja edelleen jatkuvan työuransa aikana Dorcy on kuulunut muun muassa Elvis Presleyn, Johnny Cashin, Patsy Clinen, Kinky Friedmanin ja country-legenda Willie Nelsonin kiertuehenkilökuntaan.

Rolling Stonen mukaan Dorcysta on tekeillä elokuva King of the Roadies, jonka tekijöinä ovat Willie Nelsonin tytär Amy Nelson ja laulajan veljen lapsenlapsi Trevor Doyle Nelson. Elokuvaan kerätään parhaillaan joukkorahoitusta.

Dorcy tuli mukaan viihdealalle jo ennen toista maailmansotaa alun perin kiertävän luistelunäytöksen työntekijänä. Hän palveli sodassa lentotukialuksella Tyynellämerellä ja palasi sodan jälkeen tähtien avustajaksi. Dorcy on toiminut muun muassa John Waynen puutarhurina ja autonkuljettajana.

Vuonna 2009 Dorcy oli ensimmäinen jäsen maailman kuuluisimpien roudarien kunniagalleriassa, Roadie Hall of Famessa.

Hänelle on myös järjestetty viime vuosina Texasin San Antoniossa Ben Dorcy Day -nimikkokonserttia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Dokumenttielokuvat
  • Pop- ja rockmusiikki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    5. 5

      Murhatutkimuksissa yllättäen paljastuneen metsähaudan vainajia yritetään nyt tunnistaa – hautaa on hoidettu, paikalliset arvelevat

    6. 6

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    7. 7

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    8. 8

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    9. 9

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    10. 10

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    5. 5

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    6. 6

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää