Valikko
Kulttuuri

Kilpailussa kuvataan pitkä elokuva 48 päivässä Helsingissä

Vuodesta 2008 toiminut Uneton48-lyhytelokuvakilpailu laajentaa konseptiaan pitkäksi elokuvaksi. Ideana on toteuttaa kokoillan elokuva 48 päivässä. Projektin ensimmäinen pitkä elokuva on Night Goes Long, jonka kuvaukset alkoivat eilen maanantaina Kallion kirjastossa.

Tilaajille

Vuodesta 2008 toiminut Uneton48-lyhytelokuvakilpailu laajentaa konseptiaan pitkäksi elokuvaksi. Ideana on toteuttaa kokoillan elokuva 48 päivässä.

Projektin ensimmäinen pitkä elokuva on Night Goes Long, jonka kuvaukset alkoivat eilen maanantaina Kallion kirjastossa. Teoksen ohjaavat Henri Huttunen ja Vesa Kuosmanen.

Night Goes Long varioi elokuvien nykyistä tuotantomallia monin tavoin. Tekijät julkaisevat verkossa elokuvan aikatauluja ja visuaalisia suunnitelmia. Yleisöllä on mahdollisuus vaikuttaa elokuvan käsikirjoitukseen ja kuvauspaikkoihin sekä myös osallistua itse elokuvan tekemiseen. Projektiin liittyy joukkorahoituskampanja mesenaatti.me-nettisivustolla. Sen kautta voi osallistua Night Goes Longin rahoitukseen ostamalla vaikkapa saunaillan ohjaajien kanssa tai lipun underground-bileisiin, joissa elokuvaa kuvataan.

Elokuva ottaa inspiraationsa ranskalaisen kirjailijan Antoine de Saint-Exupéryn rakastetusta satuklassikosta Pikku prinssi. Tarina kertoo ranskalaisesta säätutkijasta Sophiesta, joka tulee Suomeen etsimään kadonnutta rakastettuaan Miaa.

Mian sijasta Sophie löytää tämän asunnolta nuoren miehen Jusan. Jusa päättää näyttää Sophielle Mian lempipaikat ja vie tämän retkelle öiseen Helsinkiin.

Keskeisissä rooleissa ovat Manuela Bosco ja Elias Gould.

Night Goes Long -pilottiprojektin jälkeen Uneton48 suunnittelee tuottavansa ensi vuonna jo useamman pitkän elokuvan.

Night Goes Longin ensi-ilta on samanaikaisesti Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla ja Elisa Viihteessä 25. syyskuuta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuvat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    2. 2

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    5. 5

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    6. 6

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    7. 7

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    8. 8

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    9. 9

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    10. 10

      Lauri Markkanen paljasti pelinumeron valinnan aiheuttamat ongelmat ja uuden lempinimensä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    5. 5

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    6. 6

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää