Valikko
Kulttuuri

Jazztohtorista tuli rehtori Taideyliopistoon

Jari Perkiömäki haluaa tehdä Taideyliopistosta suunnannäyttäjän Euroopassa.

Tilaajille

Siihen nähden, että improvisointi on Jari Perkiömäelle omien sanojensa mukaan elämäntapa, hän vaikuttaa harkitsevalta tapaukselta.

Taideyliopiston vasta valitun rehtorin vastaukset kysymyksiin tulevat rauhallisesti ja punniten, jopa viipyilevästi.

Asiaan saattaa toki vaikuttaa se, että Perkiömäen edeltäjä Tiina Rosenberg jätti tehtävänsä kesäkuussa dramaattisissa merkeissä. Räväköistä mielipiteistään tunnettu Rosenberg sopi hallituksen kanssa jättävänsä tehtävän välittömästi, eikä kovin selvää kuvaa äkkilähdön syistä ole saatu vieläkään.

Perkiömäki ei paljon halua edeltäjäänsä arvioida.

”Sen voin sanoa, että itse ­aion rehtorina puolustaa taiteen tehtävää. Räväkkyyden asteen voivat sitten arvioida muut.”

Perkiömäen oma johtamisfilosofia kuulostaa kiinnostavalta. Vuonna 2002 Suomen ensimmäiseksi jazztohtoriksi väitellyt saksofonisti on tiedotteen mukaan ”luennoinut yrityksissä ja muissa organisaatioissa jazz­improvisoinnin hyödyntämisestä johtamisen ja organisaation kehittämisessä.”

Eli että siis mitä? Nyt saa rehtori hieman selittää.

”Jazzyhtye on ehkä paras mahdollinen malli siitä, miten organisaatio voi toimia”, Perkiö­mäki sanoo. ”Siinä johtajuus on jaettua ja kiertävää. Eli soolovuorossa oleva solisti on sillä kertaa johtaja, ja muiden tehtävä on täysillä tukea, mutta myös haastaa hänen ideoitaan. Siitä syntyy luovaa energiaa, kun soitetaan vähän vastaan.”

”Siinä jokainen yksilö on huippuosaaja omassa tehtävässään, mutta samanaikaisesti kuulee ja ymmärtää mitä muut tekevät.”

Taideyliopistossa jazzmusiikin lehtorina toiminut Perkiömäki siirtyy rehtorina johtamaan tekeillä olevaa strategiaohjelmaa, jossa tavoitteena on tehdä Taideyliopistosta ”Euroopan vetovoimaisin taiteen ja tutkimuksen suunnannäyttäjä”. Toinen julkilausuttu tavoite on lisätä yhteistyötä Kuvataideakatemian, Sibelius-Akatemian ja Teatterikor­keakoulun yhdistyessä syntyneen organisaation sisällä.

Tähän mennessä yhteissoittoa ovat estäneet sekä hallinto­rakenteet että asenteet.

”On ollut pelkoa, että oman oppilaitoksen kunniakas identiteetti menetetään yhdistyessä, mutta minusta se on turhaa. Kyllä identiteetit säilyvät, vaikka luommekin uutta ulottuvuutta toimintaan.”

”On myös väärinymmärrys, että meillä olisi tarkoitus fuusioi­da taiteenlajeja. Muusikko on muusikko, vaikka teatteriesityksessä soittaisikin.”

Kovin pitkällä suunnitelmat eivät ole, mutta uusi rehtori ­aikoo lisätä ainakin poikkitaiteellisten ryhmien mahdollisuutta kokeilla ideoitaan. Pyrkimys on luoda yliopistosta taiteellinen koelaboratorio.

”Haluan poistaa esteet luovalta vuorovaikutukselta”, hän sanoo. ”Paradoksaalista kyllä, yritykset ovat monesti innovaatioiden kehittelyssä parempia kuin luovat organisaatiot.”

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen tehostamispuheille hän ei silti lämpene. Ministerin mukaan suomalainen korkeakoulutus tuottaa yhteiskunnalle verrokkimaita vähemmän hyötyä.

”Yhteiskunnallinen strategia ei voi rakentua vain sille, miten meillä on ensi vuonna enemmän rahaa. On myös kysyttävä, miten olemme kymmenen vuoden päästä parempi kansakunta.”

Saksofonisti soittaa keskiyöllä

 Perkiömäki (s. 1962) aloittaa 5-vuotisessa tehtävässä joulukuun alussa.

 Toiminut aiemmin muun muassa Sibelius-Akatemian vararehtorina.

 Aloitti soittajan uransa Pori Big Bandissä 1970-luvun lopulla. Soittanut myös Espoo Big Bandissä, UMOssa sekä Jari Perkiömäki Quartetissa ja Elonkorjuu-yhtyeessä.

 Naimisissa kansanmuusikko Sirkka Kososen kanssa, jonka kanssa kaksi tytärtä. Aiemmasta liitosta täysi-ikäinen poika. Kaikki lapset harrastavat soittamista.

 Soittaa saksofonia mieluimmin perheen nukkuessa keskiyöllä.

 Porilaistaustainen Perkiömäki kannattaa Ässiä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Koulutus
  • Taideyliopistot

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    2. 2

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    5. 5

      Murhatutkimuksissa yllättäen paljastuneen metsähaudan vainajia yritetään nyt tunnistaa – hautaa on hoidettu, paikalliset arvelevat

    6. 6

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    7. 7

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    8. 8

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    9. 9

      Lauri Markkanen paljasti pelinumeron valinnan aiheuttamat ongelmat ja uuden lempinimensä

    10. 10

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    5. 5

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    6. 6

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää