Valikko
Kulttuuri

Anne Frankin päiväkirjat julkaistiin netissä tekijänoikeuskiistasta huolimatta

Kaksi ranskalaista halusi Nuoren tytön päiväkirja -teoksen kaikkien ulottuville

Toisen maailmansodan juutalaisvainoista koskettavasti kirjoittaneen saksalaissyntyisen Anne Frankin päiväkirja julkaistiin perjantaina internetissä tekijänoikeuskiistasta huolimatta, kertoo uutistoimisto AFP.

Tekstit julkaisseet kaksi ranskalaista, akateemikko Olivier Ertzscheid ja parlamentaarikko Isabelle Attard, perustelevat tekoaan käsityksellään, että tietoa ei voi yksityistää.

Heidän mielestään Nuoren tytön päiväkirja -teoksesta tuli julkista omaisuutta 1. tammikuuta, kun Anne Frankin kuolemasta tuli kuluneeksi 70 vuotta. Frank kuoli 15-vuotiaana natsien keskitysleirillä vuonna 1945.

Anne Frank kirjoitti päiväkirjaansa vuoden 1942 kesäkuusta vuoden 1944 elokuuhun aikana, jolloin hänen perheensä eli natseja paossa Amsterdamissa Hollannissa.

Teoksen julkaisi hollanniksi ensimmäisenä Frankin isä kaksi vuotta tyttärensä kuoleman jälkeen.

Teoksen julkaisuoikeudet on sveitsiläisellä Anne Frank -säätiöllä, joka on kertonut AFP:lle ryhtyvänsä oikeudellisiin toimiin, jos kirja julkaistaan internetissä.

Säätiön mukaan kyseessä on postuumi eli tekijän kuoleman jälkeen julkaistu teos, jonka tekijänoikeudet ulottuvat 50 vuoden päähän viimeisimmästä julkaisuajankohdasta. Säätiön laskee ajan vuoden 1986 julkaisusta, jolloin tekijänoikeudet raukeaisivat vasta vuonna 2037. Vuonna 1986 julkaisijana oli Hollannin valtiollinen sotadokumenttien instituutti.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kirjallisuus
  • Tekijänoikeudet
  • Internet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    5. 5

      Trump ryhtyy romuttamaan ilmastopolitiikkaa – Tänään allekirjoitettavan asetuksen ennustetaan elvyttävän kannattamatonta hiilivoimaa

    6. 6

      Kelan pääjohtaja julkaisi poikkeuksellisen anteeksipyynnön toimeentulotuen ruuhkautumisesta: ”Tilanne on ollut asiakkaille kohtuuton”

    7. 7

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    8. 8

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    9. 9

      Rikkoiko tien kuoppa renkaasi – korvausta ei välttämättä saa, tietää viranomaisten tiukkuuteen törmännyt espoolaisnainen

    10. 10

      C-juniorin seuranvaihto maksoi salibandyssa 5 000 euroa – tässä syy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    2. 2

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    3. 3

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    4. 4

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    5. 5

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    6. 6

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    7. 7

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    8. 8

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    9. 9

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    10. 10

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää