Valikko
Kulttuuri

Miekkailija-elokuvan tekijät jännittävät Kultaista maapalloa – palkinnot jaetaan ensi yönä

Ohjaaja Klaus Härö on vielä varovainen: ”Kävi miten kävi, on ollut hienoa saada olla tässä mukana.”

Los Angeles

Etäisyys Stalinin ajan Virosta Santa Monican palmubulevardeille ei voisi olla pitempi, mutta suomalainen Miekkailija-elokuva taittaa matkan tunnissa ja 38 minuutissa. Kun valot syttyvät, kalifornialaisyleisö on täysin elokuvan ja varsinkin sen suloisten lapsinäyttelijöiden lumoissa.

Elokuvan jälkeisessä haastattelussa ohjaaja Klaus Häröä, tuottaja Kai Nordbergia ja pääosan esittäjä Märt Avandia pommitetaan kysymyksillä, jotka vaihtelevat elokuvavalaistuksen yksityiskohdista Viron historiaan.

Tekijöiden sujuvia vastauksia säestävät yleisön myötäelävä hekotus ja ajoittaiset naurunpuuskahdukset, sillä vaikka aihe on vakava, Los Angelesissa elokuviin tullaan viihtymään. Sen suomalaiset ovat kaksi kuukautta Amerikkaa kiertäessään oppineet.

”Kun me aloitimme tämän kiertämisen marraskuussa, ensimmäinen sali oli niin pieni, ettei sinne olisi mahtunutkaan kuin 20 ihmistä – ja siellä oli viisi”, ohjaaja Klaus Härö muistelee viimeisten katsojien valuessa ulos Santa Monican kuuluisasta Aero-elokuvateatterista.

Perjantai-iltana elokuvasali oli melkein viimeistä tuolia myöten täynnä eli katsojia oli noin 300.

Miekkailijan tekijät ovat kiertäneet kaksi kuukautta markkinoimassa elokuvaansa amerikkalaisille. Työ on tuottanut tulosta, sillä Miekkailija on niiden viiden elokuvan joukossa, joista yhdelle annetaan maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa vuoden parhaan ulkomaisen elokuvan Kultainen maapallo.

Oscar-kisassakin suomalaiset ovat yhä mukana. Ensi viikolla selviää, pitääkö tekijöiden varata lentoliput myös 28. helmikuuta pidettävään Oscar-gaalaan.

Viime viikkoina Härö on katsellut kilpakumppaniensa elokuvia. Hän on tajunnut olevansa aika kovassa joukossa.

”Ne ovat kaikki todella hyviä, mutta erilaisia niin kuin viisi maanosaa. On hienoa, että yksi suomalainenkin elokuva on mukana siinä joukossa.”

Menestys nostattaa kuitenkin aina laineita. Miekkailija-elokuvan käsikirjoittaja Anna Heinämaa valitti Suomen Kuvalehden haastattelussa jääneensä sivuun elokuvan kansainvälisestä markkinoinnista.

Kiireiden hellitettyä Härö haluaa puhua asiat Heinämaan kanssa kasvotusten, mutta muistuttaa, ettei käsikirjoittajan asema elokuvaprojektissa ole koskaan helppo.

”Anna oli ensin tehnyt tämän käsikirjoituksen kanssa pitkän reissun, ja sitten tuli iso porukka ja alkoi jyrätä elokuvasta omaansa.”

Härö ylistää kuitenkin laveasti käsikirjoittajaansa, kuten teki jo yleisön edessä.

"Minusta meillä on tosi hyvä give and take -suhde. Anna on valtavan älykäs ja pätevä käsikirjoittaja, jonka kanssa olemme myös jatkamassa yhteistyötä. Minusta meillä synkkaa hyvin."

Miekkailijan menestyksen keskellä on myös kyselty, mikä Kultaisia maapalloja vuodesta 1944 jakanut Hollywood Foreign Press Association oikein on.

Perustuuko Miekkailijan menestys juorutoimittajien syöttämiseen ja juottamiseen?

”No, jos se niin helppoa olisi, varmaan se olisi tehty paljon aikaisemmin”, Härö vastaa.

Samaan hengenvetoon ohjaaja myöntää, että totta: kierretty on, markkinoitu on ja mukaviakin on puhuttu.

”Elokuva puhuu kyllä puolestaan, kun ihmiset näkevät sen, mutta kukaan ei näe sitä, jos he eivät tiedä siitä. Tiedottaa pitää, mutta liika tyrkyttäminen ei kannata. Ei tätä millään vippaskonsteilla kaupata.”

Hollywoodin toimittajajärjestöön kuuluva suomalainen freelance-toimittaja Kirpi Uimonen pitää epäilyjä kateutena.

”Asiallinen kritiikki on paikallaan, loanheitto ei. Me olemme Oscarien ja Grammyjen jälkeen Amerikan kolmanneksi suurin viihdegaala. Huipulla tuulee.”

Uimonen kertoo houkutelleensa kahdeksan kollegaansa viime keväänä Suomeen Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleille. Matkan aikana hollywoodilaiset näkivät kaksi suomalaiselokuvaa, Miekkailijan ja Antti J. Jokisen Kätilön. Molemmat miellyttivät, Miekkailija enemmän.

”Ilman muuta matkalla oli vaikutusta, ei sitä voi kiistää”, Uimonen sanoo. ”Me olimme siellä, ja Suomella oli hyvä elokuva. Sehän osui ihan, mikäs siinä tikkataulun keskellä onkaan... häränsilmään!”

Uimonen muistuttaa, että HFPA maksoi toimittajien matkat ja majoituksen.

”Ruokaa ja juomaa suomalaiset meille tarjosivat, niin kuin hyviin tapoihin kuuluu.”

Uimosen mukaan hollywoodilaisten ääniä ei parilla banketilla osteta. Miekkailija vain teki vieraisiin vaikutuksen.

”Ensimmäistä kertaa olen nähnyt, että ulkomaisen elokuvan näytöksessä meidän toimittajat istuivat ihan hiljaa koko lopputekstien ajan ja alkoivat sitten taputtaa. Silloin minulla nousi iho kananlihalle, että vau, tämä meni nappiin.”

Hänestä Miekkailijalla onkin hyvät mahdollisuudet aina voittoon asti.

”Uskon, että Miekkailija on ainakin kolmen parhaan joukossa. Mutta vitsi, olisihan se hienoa, jos se voittaisi!”

Siis smokki päälle, limusiini alle ja punaista mattoa pitkin jännittämään. Paitsi, että Härö väittää ettei jännitä, ei ainakaan kovin paljon.

Voittopuhettakaan hän ei tunnusta kirjoittaneensa.

”No, olen minä tietysti vähän miettinyt, mistä siinä voi puhua ja mistä ei, mutta eihän se puhe montaa sanaa ole.”

Vaikka voitto tulisi, näiden suomalaisten juhlista tuskin irtoaisi kovin suuria lehtiotsikoita.

"En minä mikään hirveä juhlija ole, mutta voin minä yhden tai kaksi viinilasia juoda", Härö sanoo.

Pitkän puristuksensa loppumetreillä ohjaaja tuntuu tosin siirtyneen ilman lisäaineitakin ekstaasin puolelle.

”Palm Springsin elokuvafestivaaleilla me sen tajusimme: kaikki on nyt tehty, äänetkin on jo annettu. Silloin mieleen tuli ilon ja rauhan tunne. Kävi miten kävi, on ollut hienoa saada olla tässä mukana.”

Voit katsoa Klaus Härön Miekkailijan arvion tästä.

Klaus Härön ohjaama Miekkailija pääsi elokuvien Oscar-kilpailussa jatkoon

Elokuvaväki on viimein lopettanut selkään puukottamisen, sanoo kansainvälisen läpimurron kynnyksellä oleva Klaus Härö

Oikaisu: Kultainen Maapallo jaetaan maanantain vastaisena yönä, ei vielä ensi yönä, kuten jutussa ensin virheellisesti kerrottiin. Lisäksi voittajaehdokkaita on viisi, ei yhdeksän, kuten aikaisemmin jutussa kerrottiin. Korjattu 9.1. kello 20:00: Golden globe on Amerikan kolmanneksi suurin viihdegaala . Aikaisemmin jutussa luki, että se olisi kolmanneksi suurin elokuvapalkinto Oscarien ja Grammyjen jälkeen. Grammyt on kuitenkin musiikkialan palkintogaala.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Olivia Oras alkoi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana VIP-elämää – Mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    2. 2

      Obama määräsi Wikileaks-vuotaja Chelsea Manningin vapautettavaksi – nyt kysytään jo, mitä tekee Julian Assange

    3. 3

      Juristi menetti työttömyys­korvauksensa, vaikka ei ollut tienannut senttiäkään – työttömyysturvassa on sudenkuoppia, jos pyrkii työllistymään itse

    4. 4

      ”En syö juuri mitään, enkä silti laihdu” – Asiantuntijat kertovat, kuinka paljon aineenvaihdunnan hidastuminen oikeasti vaikuttaa laihtumiseen

    5. 5

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    6. 6

      Pikkupakkanen sai Ranskan sähköyhtiön vetoamaan kansaan: älkää käyttäkö tulostinta, tuhotkaa vanhat sähköpostit

    7. 7

      Leo-Pekka Tähti on Vuoden urheilija: ”Aika historiallinen hetki”

    8. 8

      Venäjän ulkoministeri haukkui Euroopan ja sen ”alhaiset arvot”: Ukrainan sota johtui liberaalien arvojen tuputtamisesta

    9. 9

      Brittilehti: Yhdysvaltaisnainen haastaa Trumpin oikeuteen ahdistelusta

    10. 10

      Sarjahukuttamisista tuomittu on yhä kateissa, poliisi julkaisi kasvokuvan – ”mahdolliset vihjeet hätäkeskukseen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olivia Oras alkoi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana VIP-elämää – Mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    2. 2

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    3. 3

      ”En syö juuri mitään, enkä silti laihdu” – Asiantuntijat kertovat, kuinka paljon aineenvaihdunnan hidastuminen oikeasti vaikuttaa laihtumiseen

    4. 4

      Tammikuun palkkakuitissa odottaa yllätys – tarkista, paljonko maksusi ovat nousseet kilpailukykypäätösten takia

    5. 5

      Sarjahukuttamisista tuomittu on yhä kateissa, poliisi julkaisi kasvokuvan – ”mahdolliset vihjeet hätäkeskukseen”

    6. 6

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    7. 7

      Japanilaiset tutkijat varoittavat: Älä näytä rauhanmerkkiä sosiaalisessa mediassa

    8. 8

      Influenssa vai tavallinen flunssa? Lääkäri kertoo, miksi influenssaa kannattaa seurata tarkasti

    9. 9

      Juristi menetti työttömyys­korvauksensa, vaikka ei ollut tienannut senttiäkään – työttömyysturvassa on sudenkuoppia, jos pyrkii työllistymään itse

    10. 10

      Lähes kaikki Kelan etuudet pienenevät tänä vuonna – HS kertoo, miten muutokset vaikuttavat sinun tuloihisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ulkomailla asuneet suomalaiset kertovat rajusta paluusokista: ”Tuntui siltä, että ainoa vaihtoehto on lähteä taas pois”

    2. 2

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    3. 3

      Uudet seksitavat lisäävät rajusti nielusyöpien määrää – tutkija ehdottaa HPV-rokotusohjelman laajentamista poikiin

    4. 4

      Fysioterapeutti: Moni nainen kärsii tietämättään vatsalihasten erkaumasta – näin treenaat keskivartalosi kuntoon

    5. 5

      Joukko Munkkiniemen yhteiskoulun lukion oppilaita karkasi bileristeilylle Ruotsiin – Rehtori: ”Viitteitä suuresta salajuonesta”

    6. 6

      Olivia Oras alkoi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana VIP-elämää – Mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    7. 7

      Lohikäärmeet pilaavat seksielämäni

    8. 8

      Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

    9. 9

      Kukaan ei tunne 25-vuotiasta Axel Thesleffiä, mutta hänen biisinsä oli viime vuoden suurin Suomi-hitti, jota on kuunneltu yli 130 miljoonaa kertaa – Miten se on mahdollista?

    10. 10

      Huonossa parisuhteessa on turha roikkua – olen suomalainen nainen 2010-luvulla ja voin tehdä mitä haluan

    11. Näytä lisää