Valikko
Kulttuuri

Apocalyptica-säveltäjät tekivät oopperan, koska taidelaji itkettää molempia

Eicca Toppisen ja Perttu Kivilaakson Indigo saa kantaesityksen Kansallisoopperassa 22. tammikuuta

Metallista rockia selloilla soittava Apocalyptica-yhtye ei paljoa kursaillut, kun Kansallisoopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi tilasi yhtyeen säveltäjiltä oopperan.

”Ajattelimme, että tämä on ihan päätön idea. Se tuntui niin kreisiltä ja haasteelliselta, että ryhdyimme hommiin”, Eicca Toppinen kertoo.

”Haaste oli toteuttaa meiltä haettu tuoreus jossain määrin traditioita kunnioittaen sellaisilla ilmaisukeinoilla, että sen ymmärtää skeittaajakin”, Perttu Kivilaakso lisää.

Kaksikon säveltämä Indigo-ooppera saa kantaesityksensä Kansallisoopperassa perjantaina 22. tammikuuta. ”Hybridioopperassa” kuullaan kaikuja niin Giuseppe Verdiltä kuin äärimetallia soittavalta Slayer-yhtyeeltä.

Sibelius-Akatemiassa perustetun metalliyhtyeen säveltäjät tuntevat klassista musiikkia hyvin, mutta ooppera jakoi pitkään heidän mielipiteitään. Kivilaakso on aina ollut innokas oopperafani.

”Olen itkenyt monta kertaa Giuseppe Verdin kryptassa kuunnellessani hänen musiikkiaan kuulokkeilta. Samoin Puccini, Wagner ja vastaavat ovat vaikuttaneet niin syvästi, että vierailen mielelläni tribuuttina heidän haudoillaan.”

Toppista taas itketti lähinnä oopperoiden tylsyys – vielä teinivuosina.

”Myöhemmin oopperatkin avautuivat ja tätä oopperaa valmistellessa tsekkasin monia kiinnostavia produktioita myös täällä Kansallisoopperassa.”

Moniraitademojen ja avustajan kanssa tehdyn pianopartituurin jälkeen sovitustyö Kansallisoopperan orkesterille jätettiin kapellimestarina, säveltäjänä ja viulistina tunnetulle Jaakko Kuusistolle. Itse sävellyksestä Kivilaakso teki valtaosan, kun Toppinen joutui valvomaan Apocalyptican puoli vuotta viivästyneen albumin miksauksia.

”Työ oli tuttua, koska tein sovitukset myös Apocalyptican ja kamariorkesteri Avantin yhteiskiertueelle”, Indigon esitykset johtava Kuusisto kertoo.

Apocalyptican jäsenet eivät esiinny mukana Indigossa. ”Halusimme nimenomaan laajentaa ilmaisua käyttämällä oopperan orkesteria ja sen normaaleja soittimia”, Kivilaakso sanoo.

Esitystä vahvistetaan ja kaiutetaan kuitenkin mikrofonein.

”Muuten laulajat eivät saisi ääniään kuulumaan kohdissa, joissa oopperaorkesteri runttaa Slayer-yhtyeen tyyliin”, Toppinen kertoo.

Yhteistyössä ideoidun libreton kirjoitti Sami Parkkinen. Indigossa suuren lääkeyhtiön kehittämä ihmeaine on tehnyt ihmisistä entistä tehokkaampia, mutta lopulta ilmenee sivuvaikutuksia, ja tuhannet menettävät mielenterveytensä. Virheen korjaamiseen on vain yksi keino: jonkun pitää uhrautua vaaralliseen kokeeseen. Ohjaus on rutinoituneen Vilppu Kiljusen.

Musiikkia on kaksi tuntia ja väliaika jakaa teoksen kahteen näytökseen. Mutta miksi Lilli Paasikivi antoi näin valtavan haasteen säveltäjille, joilla ei ole kokemusta orkesteri- ja oopperapartituurien tekemisestä?

”Minua on jo vuosia kiehtonut oopperan ja sankarihevin yhteydet. Meidän on tärkeä olla dialogissa myös muiden genrejen kanssa”, Paasikivi perustelee.

Indigo-ooppera Kansallisoopperassa: kahdeksan esitystä 22.1.–18.2.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Apocalyptica
  • Ooppera

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Suurin osa syövistä on huonoa onnea – enemmistö syöpään johtavista mutaatioista on satunnaisia virheitä

    3. 3

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    4. 4

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    5. 5

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    6. 6

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    7. 7

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    8. 8

      Jos haluaa treenata ja pysyä hyvässä kunnossa, on oltava itsekäs

    9. 9

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    10. 10

      Kuusi naista perusti vertaiskoulutusverkoston, jonka suosio räjähti – ”Miehillä on pörssiklubit ja muut. Tämä on meidän juttu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    4. 4

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    5. 5

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    6. 6

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    9. 9

      Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

    10. 10

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    2. 2

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    3. 3

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    8. 8

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    9. 9

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää