Valikko
Kulttuuri    |   Lyhyesti

David Bowie tuhkattiin ilman hautajaisia

Laulaja ehti aloittaa vielä yhden levyn tekemisen juuri ennen kuolemaansa.

David Bowien ruumis on tuhkattu hiljaisuudessa New Yorkissa, kertoo Daily Mail. Bowien omasta toivomuksesta polttohautaus järjestettiin ilman omaisten ja ystävien läsnäoloa ja ilman muistotilaisuutta.

Sunnuntaina maksasyöpään kuollut laulaja julkaisi viimeiseksi jääneen levynsä Blackstarin vain kaksi päivää ennen kuolemaansa.

Levyn tuottaja Tony Visconti kertoo New Musical Expressille, että Bowie alkoi valmistella vielä seuraavaa levyä vain muutama viikko ennen kuolemaansa. Bowie oli tehnyt demoversioita viidestä kappaleesta ja keskustellut Viscontin kanssa vielä yhden albumin tekemisestä.

”Luulin, ja hän luuli, että hänellä olisi ollut ainakin joitakin kuukausia jäljellä”, Visconti sanoo. ”Ilmeisesti hänen terveytensä heikentyi sen jälkeen hyvin nopeasti.”

Bowielta jäi myös Blackstar-levyä varten tehtyjä julkaisemattomia kappaleita. Ne on määrä julkaista myöhemmin levyn täydennetyssä painoksessa.

Bowie julkaisi myös edellisen The Next Day -albuminsa myöhemmin uudestaan ylimääräisillä kappaleilla täydennettynä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Hautajaiset
  • Pop- ja rockmusiikki
  • Levyt

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Trump ryhtyi rajuun henkilökohtaiseen hyökkäykseen yksittäisiä journalisteja vastaan: ”Alhaisen äo:n hullu Mika sekä Psyko-Joe”

    2. 2

      Venäläiskenraali: Britannian uusi lentotukialus on ”mukava maalitaulu”

    3. 3

      Nuori perheenisä surmasi itsensä ja vaimonsa Helsingin Vuosaaressa – vuonna 2014 syntynyt lapsi oli tapahtumahetkellä asunnossa

    4. 4

      Espoon pitserian polttopulloiskun tekijät vangittiin

    5. 5

      Vuosaaressa surmatun naisen Facebook-profiilia päivitettiin vielä puoli kahdelta surmayönä – kuvaksi vaihdettiin hääkuva

    6. 6

      Teslan luova johtaja jätti työnsä ja päätti matkustaa Käpylään – Teknologia tekee meistä narsistisia addikteja, hän väittää

    7. 7

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    8. 8

      Itä-Suomen yliopisto lähetti vahingossa hyväksymisilmoituksia kymmenille hakijoille, joita ei ollut hyväksytty – ”Tuli tosi huijattu olo”

    9. 9

      Tiesitkö tätä? Lukusanat kahdeksan ja yhdeksän sisältävät kahden ja yhden ainekset eli kertovat, kuinka lähellä kymmentä ollaan – Luvut eivät siis ole vain matematiikkaa, ne ovat myös kieltä

    10. 10

      Valtio myi 128-vuotiaan arvorakennuksen Punavuoresta 14 miljoonalla – taloon aiotaan rakentaa taas asuntoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuori perheenisä surmasi itsensä ja vaimonsa Helsingin Vuosaaressa – vuonna 2014 syntynyt lapsi oli tapahtumahetkellä asunnossa

    2. 2

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    3. 3

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    4. 4

      Teslan luova johtaja jätti työnsä ja päätti matkustaa Käpylään – Teknologia tekee meistä narsistisia addikteja, hän väittää

    5. 5

      Vuosaaressa surmatun naisen Facebook-profiilia päivitettiin vielä puoli kahdelta surmayönä – kuvaksi vaihdettiin hääkuva

    6. 6

      Itä-Suomen yliopisto lähetti vahingossa hyväksymisilmoituksia kymmenille hakijoille, joita ei ollut hyväksytty – ”Tuli tosi huijattu olo”

    7. 7

      Lääkärit ovat kalliita osastonsihteereitä

    8. 8

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    9. 9

      Some-tempauksen surullinen loppu: paksu kirja ei pysäyttänytkään luotia – naiselle syyte poikaystävänsä taposta USA:ssa

    10. 10

      Maa on litteä – Voiko se olla totta? Skepsis-yhdistyksen juhlakirja esittelee epäilijöille nykyajan huuhaata ja rajatietoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    7. 7

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    8. 8

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    9. 9

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    10. 10

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    11. Näytä lisää