Valikko
Kulttuuri

Vuoden professoriksi valittu Eeva Anttila: ”Taide voisi auttaa päättäjiä tekemään parempia päätöksiä”

Tuolilla istumalla ja papereita tuijottamalla ei synny uusia ongelmanratkaisutapoja, sanoo tanssipedagogiikan professori.

Vuoden professoriksi on valittu professori Eeva Anttila Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta.

Anttila on Pohjoismaiden ainoa tanssipedagogiikan professori ja ensimmäinen teatteri- ja tanssialalta valittu Vuoden professori. Tunnustuksen jakaa Professoriliitto.

Helsingin Sanomat kysyi Anttilalta neljä kysymystä.

1. Mitä koulutusleikkaukset tarkoittavat Taideyliopiston kannalta?

”Tämä kevät on kriittinen. Rahoitustason noston hyydyttäminen lamaannuttaisi uudistustyön, joka on nyt aloitettu. Taideyliopisto on siinä mielessä erilaisessa asemassa kuin muut yliopistot, että me aloitimme uudistamisen ennen kuin kukaan käski. Teatterikorkeakoulun silloinen rehtori Paula Tuovinen varmaankin aavisti, että rakenteellinen yhdistyminen tulee tapahtumaan pakolla, jos sitä ei tehdä vapaaehtoisesti.”

2. Sanot Vuoden professorin puheessasi, että yliopistoissa tunnustetaan muutoksen tarve, mutta sen toteutustapa raastaa yliopistoväkeä. Mitä tarkoitat?

”Maailma muuttuu ja yliopistojen pitää muuttua sen mukana. Vanhasta ei voi pitää kynsin hampain kiinni. En tarkoita sillä, että yliopistossa tehtäisiin turhaa tutkimusta. Professorit ja tutkijat kyllä tietävät, mitä on tärkeää tutkia. Eivät niin sanotut innovaatiotkaan muuten voi syntyä. Toimintatavoissa on kuitenkin varmasti päivittämistä. Yliopistoissa ymmärretään kyllä, että jos rahaa ei kerta kaikkiaan ole, meidänkin täytyy osallistua.”

”Opetus- ja kulttuuriministerin paimenkirjeet, valtiovarainministerin kesälomalausunnot ja muut kommentit kertovat ajatuksesta, että me emme ymmärtäisi tilannetta.”

”Toinen ongelmakohta on yliopistolain mukanaan tuoma johtamiskulttuuri. Yritysmaailmasta omaksuttu ajattelu ei kerta kaikkiaan tunnu sopivan asiantuntijayhteisöjen johtamiseen. Asiantuntijayhteisöä pitäisi johtaa niin, että asiantuntijat ovat mukana muutoksen suunnittelussa ja toteuttamisessa. Nyt meille yritetään sanella ulkopuolelta mitä on tärkeää tutkia, miten ja kenen kanssa.”

3. Syksyn mittaan on puhuttu suomalaisyliopistojen aivovuodosta. Miten se näkyy Taideyliopistossa?

”Meillä on toistaiseksi todella vähän tutkijanpaikkoja, joten se ei näy meillä vielä kovin paljon. Meillä on kuitenkin tavoite lisätä [väitöskirjan jälkeen tehtävää] post doc -tutkimusta. Varmasti aivovuoto alkaa näkyä meilläkin, jos rahoitustaso ja resurssit eivät kasva tai pysy ennallaan. Toisaalta aivovuoto olla hyväkin asia verkostoitumisen kannalta.”

Olet tutkinut sitä, millaista oppimista taiteellinen kokemus ja taiteellinen toiminta tuottaa. Voisiko taide auttaa suomalaisia päättäjiä tekemään parempia päätöksiä?

”Varmasti voisi. Taiteellinen ajattelu on hyvin lähellä luovaa ajattelua ja kekseliäisyyttä. Ei uusia tapoja tarkastella ongelmia synny tuolilla istumalla ja papereita tuijottamalla. Yllättävät ja monipuoliset kokemukset ruokkivat varmasti luovaa ajattelua. Taideyliopistossa on kehitetty taidelähtöisiä organisaationkehitysmenetelmiä. Ne ovat nyt nousussa.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yliopistot
  • Taideyliopistot

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    2. 2

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Kehäradan lipunmyynti on ajoittain ruuhkautunut Helsinki-Vantaalla – ”Oli säälittävää nähdä turhautuneet ulkomaalaiset ja kärsimättömät suomalaiset yhden lippuautomaatin edessä”

    5. 5

      Macronin ja ranskalaisten kuherruskuukausi on ohi – suosio hiipuu, tyytymättömät moittivat kivikasvoiseksi muuttunutta presidenttiä ylimieliseksi ja itsevaltaiseksi

    6. 6

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    7. 7

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    8. 8

      Yhdysvaltain uusi rauhanneuvottelija syytti Venäjää taisteluista Itä-Ukrainassa – Haluaisi Trumpin tarjoavan Ukrainan käyttöön tappavia aseita

    9. 9

      Vladimir Putin on kokenut koiraihminen, mutta aina hän ei käyttäydy vastuullisen koiranomistajan lailla – Putinin Konni päätyi luontonsa vastaisesti pelottelutehtäviin

    10. 10

      Päihtyneitä kuljettajia liikkuu juuri nyt maanteillä muuta vuotta enemmän – katso, moniko rattijuoppo on jäänyt kiinni kotikunnassasi tänä vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    3. 3

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    4. 4

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    5. 5

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    6. 6

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    7. 7

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    8. 8

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    9. 9

      Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – Kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?

    10. 10

      Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    10. 10

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    11. Näytä lisää