Valikko
Kulttuuri    |   Kuvataidearvostelu

Brittiläinen pohjoisen maiseman romantikko

Ian McKeeverin monumentaaliset maalaukset palkitsevat kärsivällisen katsojan.

Maalaustaide, valokuva Ian McKeever: Twelve Standing. Niko Luoma: A Depth Immaculate. 7.2. saakka Galerie Forsblomissa (Lönnrotinkatu 5). Ma–pe 11–18, la 11–16, Su 12–16.

Brittiläinen taidemaalari Ian McKeever (s. 1946) on tuttu vieras Suomessa, jossa hänen teoksiaan on nähty 1970-luvulta lähtien sekä museoissa että gallerioissa. Ansioluettelon perusteella myös muut pohjoismaat ovat olleet pitkään kiinnostuneita hänen taiteestaan.

Maalausten ääressä kiinnostus on helppo ymmärtää.

Vaikka McKeever on kotimaassaan arvostettu tekijä, brittiläistä taidetta leimaavan käsitteellisyyden keskellä hän on outo lintu. Pohjoisen maisemaromantiikan kehykseen hänen taiteensa sen sijaan istuu mainiosti. Hän edustaa samaa luontokokemukseen pohjaavaa perinnettä kuin esimerkiksi Per Kirkeby ja Jukka Mäkelä.

Perinteen mukaisesti McKeeverin maalaukset ovat suurikokoisia ja abstrakteja.

Ne eivät pyri toistamaan näkyvää, ne ovat kokemuksia itsessään, samaan aikaan herkkiä ja vahvoja kuin jäätynyt vesiputous tai luminen kallion kylki. Harkittu mittakaava ja teosten yksilöllisyyttä korostava ripustus saavat ne näyttämään monumentaalisilta.

Maalaukset on rakennettu siten, että niiden pystysuuntainen symmetria toistaa katsojan kehon symmetrian, mikä yhdistää kuvan ja kokijan. McKeever on ilmeisen kiinnostunut sekä maalauksen läsnäolosta tilassa että sen suhteesta katsojaan.

Maalausten pinnat ovat monikerroksisia ja läpikuultavia kudelmia, jotka hengittävät hiljaa ja rauhallisesti, samaan tapaan kuin talvinen luonto.

Ne kääntävät selkänsä internet-ajan nopeudelle ja pinnallisuudelle, mutta palkitsevat katsojan, jolla on kärsivällisyyttä pysähtyä niiden ääreen.

Niko Luoman (s. 1970) abstraktit valokuvateokset ovat melkoinen kontrasti McKeeverin maalauksille. Luoma rakentaa teoksensa käyttäen taitavasti mutkikasta sapluuna- ja kaksoisvalotustekniikkaa ja saa aikaan värikkäitä synteettisiä todellisuuksia.

Vaikka teokset viittaavat ensisijaisesti modernin taiteen mestariteoksiin, niissä on paljon sellaista, mikä tuo mieleen luonnon ja sen ilmiöt.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Näyttelyarvostelut
  • Kuvataide
  • Valokuvataide

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    2. 2

      Miten tämä on edes tapahtunut? Hautakiven pala päätyi katukiveksi Espoossa

    3. 3

      Egyptiläinen ravintola tuhoutui tulipalossa Helsingin Käpylässä

    4. 4

      Ministeri Lindströmin erityisavustaja yritti pyyhkiä somalijärjestöiltä tuet – TEM:n johto piti tekoa pöyristyttävänä

    5. 5

      Mitä tehdä, kun lapsi ei halua mökille? Suositusten mukaan alle 12-vuotiasta ei saisi jättää yksin – asiantuntija kertoo, onko siinä mitään järkeä

    6. 6

      Uusi käänne Espoon pitseriapalossa: Mieskaksikon epäillään heittäneen polttopullon myös toiseen ravintolaan

    7. 7

      Oletko grillannut aina väärin? Kemisti kertoo, miten paistat täydellisen pihvin

    8. 8

      Pyörällä mereen ajanut Aleksander Lauraéus, 43, oli kuolla Hietalahden satama-altaaseen – nyt hän vaatii lisää tikapuita rantamuureille

    9. 9

      Kaupunkiympäristön tuhoaminen pyöräilyn varjolla on lopetettava – Jos ei voi ajaa nykyisiä pyöräteitä pitkin, niin ei ole pakko ajaa ollenkaan

    10. 10

      Pluton takana voi piileksiä ainakin maapallon kokoinen planeetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    2. 2

      ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni

    3. 3

      Ministeri Lindströmin erityisavustaja yritti pyyhkiä somalijärjestöiltä tuet – TEM:n johto piti tekoa pöyristyttävänä

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Pyörällä mereen ajanut Aleksander Lauraéus, 43, oli kuolla Hietalahden satama-altaaseen – nyt hän vaatii lisää tikapuita rantamuureille

    6. 6

      Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

    7. 7

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    8. 8

      Kaupunkiympäristön tuhoaminen pyöräilyn varjolla on lopetettava – Jos ei voi ajaa nykyisiä pyöräteitä pitkin, niin ei ole pakko ajaa ollenkaan

    9. 9

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    10. 10

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää