Valikko
Kulttuuri

Star Wars -elokuvasarjan jatko-osa myöhästyy luvatusta seitsemän kuukautta

Star Wars -elokuvasarjan jatko-osa Episode VIII tulee elokuvateattereihin vasta joulukuussa 2017.

Star Wars -elokuvasarjan odotettu jatko-osa tulee elokuvateattereihin vasta joulukuussa 2017 eli seitsemän kuukautta odotettua myöhemmin. Vuoden 2016 joulukuussa ensi-iltansa saa kuitenkin saagan ensimmäinen itsenäinen elokuva Rogue One: A Star Wars Story.

Star Wars: Episode VIII -elokuvaa tekevä viihdeyhtiö Walt Disney Studios kertoi myöhästymisestä keskiviikkona. Yritys ei kertonut syytä ensi-iltapäivän muuttamiselle.

Alun perin elokuvan oli määrä tulla ensi-iltaan 26. toukokuuta 2017. Uusi päivämäärä on 15. joulukuuta.

Viime vuoden lopulla ensi-iltaan tullut sarjan seitsemäs osa Star Wars: The Force Awakens on ollut valtava menestys.

Seuraavan osan kuvaaminen alkaa ensi kuussa Lontoossa. Elokuvan käsikirjoittaa ja ohjaa Rian Johnson.

Oikaisu 21.1.2015 kello 7.45: Toisin kuin otsikosta ja jutusta saattoi alun perin ymmärtää, seuraava Star Wars -elokuva, itsenäinen Rogue One: A Star Wars Story, saa ensi-iltansa jo joulukuussa 2016. Elokuvasarjan jatko-osa Episode VIII saa kuitenkin ensi-iltansa odotettua myöhemmin, joulukuussa 2017.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Star Wars
  • Star Wars -elokuvat
  • Elokuvat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    2. 2

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    3. 3

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    4. 4

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    5. 5

      Kylmän vielä kestää, nälkää ei

    6. 6

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    7. 7

      Valtavat venäläiset sota-alukset näyttäytyivät Tanskassa ja tallentuivat näyttäviin kuviin – lähipäivinä niitä odotetaan Suomenlahdelle

    8. 8

      Poliisi ampui yöpukuisen naisen Minneapolisissa hämärissä olosuhteissa – Nyt poliisipäällikkö joutui jättämään tehtävänsä australialaisnaisen ampumisen vuoksi

    9. 9

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    10. 10

      Valkoposkihanhille voisi saada tappamisluvan, mutta se on monen mutkan takana – kaasutykki voisi auttaa hanhien hätistelyssä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    3. 3

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    4. 4

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    5. 5

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    6. 6

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    7. 7

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    8. 8

      Donald Trumpin viestintäpäällikkö Sean Spicer on irtisanoutunut – tilalle nousee Valkoisen talon lehdistösihteeri Sarah Huckabee Sanders

    9. 9

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    10. 10

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Kun entinen poikaystävä tappoi itsensä, Tuisku Lehto, 27, päätti elää – nyt hän on tehnyt näyttelyn, jossa näkyy mielenterveys­kuntoutujien ilo

    11. Näytä lisää