Valikko
Kulttuuri    |   Tausta

Osa Futuro-taloista on päätynyt kaatopaikalle

Matti Suurosen suunnittelemien Futuro-talojen arvostus alkoi nousta vasta 1990-loppupuolella, minkä vuoksi monien talojen ylläpitoa on usein laiminlyöty.

Matti Suurosen suunnittelemien Futuro-talojen arvostus alkoi nousta vasta 1990-loppupuolella, minkä vuoksi monien talojen ylläpitoa on usein laiminlyöty. Huonokuntoisimpia taloja on kärrätty jopa suoraan kaatopaikalle.

“Osa Futuroista on vuosien varrella tuhoutunut, koska hoitamattomana ja säiden armoilla talo menee huonoon kuntoon”, historioitsija Marko Home sanoo. “Sen sijaan hoidettuna Futuro kestää hyvin.”

Puolenkymmentä Futuroista on nyt entisöity perusteellisesti. Espoon WeeGee-keskuksessa ja Rotterdamin Museum Boijmans Van Beuningenissa työ on tehty museokonservaattorin valvonnassa. Kolme muuta kunnostettua taloa ovat Berliinissä, Canberrassa ja Lontoossa.

“Ihannetapauksessa huonokuntoiset Futurot pitäisi korjata mahdollisimman pian, mutta kyllä niitä tulevinakin vuosina on vielä mahdollista pelastaa, jos omistajien rahkeet ja kiinnostus riittävät. Craig Barnesin Futuro Lontoossa on hyvä esimerkki siitä, että romukuntoinenkin Futuro voidaan korjata uudenveroiseksi.”

Futuron mallikappale valmistui vuonna 1968, minkä jälkeen talon valmistuslisenssi myytiin eri puolille maailmaa. Lopulta tuotanto käynnistettiin noin kymmenessä maassa.

Homeen mukaan Futuro-taloja valmistettiin 1970-luvun puoliväliin mennessä “maltillisen arvion mukaan noin 80 kappaletta, joka tapauksessa alle 100 kappaletta”. Taloista noin 65 on yhä olemassa, ja yksittäisiä Futuroja löytyy aika ajoin lisää.

Suomessa Futuroja valmistettiin 20 kappaletta, joista 12 meni ulkomaisille tilaajille. Nykyään Suomessa on viisi Futuroa. Espoon WeeGee-keskuksen talo on avoinna yleisölle kesäkaudella, mutta muut talot ovat yksityiskäytössä Merimaskussa, Pöytyällä, Kauhavalla ja Ahvenanmaalla.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    3. 3

      ”Mikä Juha Sipilää vaivaa?” – Hallituskumppanit kummastelevat pääministerin outoja ja arvaamattomia avauksia

    4. 4

      Tanskan maahanmuutto­ministeri: Jos pizzeriassa ei puhuta tanskaa, ilmiantakaa se viranomaisille

    5. 5

      Helsinkiläinen rakennusalan opiskelija kuvaa kerrostaloja Instagramiin, brittien The Guardian -lehti ihastui

    6. 6

      Sörnäisten rantatien kupeeseen tulossa ravintola- ja vapaa-ajan keskittymä – Tarkoitus avata jo tänä kesänä

    7. 7

      Suuren urheilusponsorin perijä välttelee oikeudenkäyntiä kuolonkolarista – ja viettää yhä ylellistä elämää

    8. 8

      Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

    9. 9

      Trump uhkaa taistella oman puolueensa konservatiivi­siipeä vastaan

    10. 10

      Radikaali rehellisyys voi muuttaa elämäsi ja tuhota parisuhteesi, mutta on sen arvoista, sanoo Tuuli Syvänen: ”Vaihtoehto on elää feikkaamalla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    2. 2

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    3. 3

      ”Mikä Juha Sipilää vaivaa?” – Hallituskumppanit kummastelevat pääministerin outoja ja arvaamattomia avauksia

    4. 4

      Poliisin mukaan moni käännytettävä uhkailee itsemurhalla – Mitä afganistanilaiselle Rezalle tapahtui sen jälkeen, kun hän oli kiivennyt köysi kädessä Rautatientorin puuhun?

    5. 5

      Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

    6. 6

      Radikaali rehellisyys voi muuttaa elämäsi ja tuhota parisuhteesi, mutta on sen arvoista, sanoo Tuuli Syvänen: ”Vaihtoehto on elää feikkaamalla”

    7. 7

      Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

    8. 8

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    9. 9

      Tukiopetusta jäi pitämättä Lauttasaaressa – rehtori antoi rahat opettajille joululahjaksi

    10. 10

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    9. 9

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    10. 10

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    11. Näytä lisää