Valikko
Kulttuuri

”Hittikamaa!” sanoi Lenita Airisto – myös metalliväki hyväksyi Apocalyptica-säveltäjien oopperan

Kansallisoopperan poikkeuksellinen kantaesitys sai HS:n kiertokyselyssä paljon kehuja ja yhdet haukut.

Kansallisooppera toivoi uutta yleisöä, kun se tilasi raskasta rockia selloilla soittavan Apocalyptica-yhtyeen Eicca Toppiselta ja Perttu Kivilaaksolta Indigo-oopperan.

Lipuista myytiin neljä viidennestä jo ennen ensi-iltaa, ja faneille voi tulla kiire – niin positiivisesti kantaesityksen yleisö hykerteli perjantai-iltana.

Suurin osa yleisöä oli ainakin vielä ensi-illassa perinteisiä oopperakävijöitä. Heistä yksityiskohtaisimmin uutuutta lähti analysoimaan diplomiekonomi Lenita Airisto.

”Hittikamaa! Tässähän oli rockballadeja ja hienoja aarioita, joita nykyoopperoista jää joskus kaipaamaan. Valaistus ja lavastus olivat ensiluokkaisia”, Airisto kehuu.

”Mutta kun täällä on nyt nähty Peter Steinin ohjaus Dmitri Šostakovitšin Nenä-oopperasta, niin kyllä suomalainen ohjaustyyli tuntuu jähmeältä”, hän kritisoi Vilppu Kiljusen kädenjälkeä.

Suomalaislaulajien englannin ääntämys ei kiitosta saa.

”Se meni savolaisesti viäntäen.”

Apocalyptican faniksi tunnustautuva Airisto kehuu säveltäjien luovuutta.

”Tämä oli elämys. Jos elinkeinoelämän yritysjohdossa olisi tällaista otetta, Suomella ei olisi mitään hätää. Joukkoja pitää johtaa edestä, eikä näin tapahdu. Tämä ooppera pitäisi näyttää koko nomenklatuuralle!”

Vieressä kuunnellut Keskuskauppakamarin johtaja Risto E. J. Penttilä myötäili Airistoa kohteliaasti.

”Saimme täydellisen katsauksen tähän oopperaan ja Suomen tilanteeseen.”

Myös esimerkiksi Arja af Heurlin piti esityksestä. ”Mahtavaa, ja Apocalyptican tyyli tuli taustalta sopivasti esiin. Voisin tulla uudestaan, niin monet asiat jäivät pohdituttamaan.”

Mutta kaikkia ei voi miellyttää. Vuosikymmeniä Helsingissä oopperoita kuunnellut kirjailija Gerald Steinmetz on armoton.

”Urhea yritys, joka epäonnistui meluisasti”, hän kiteyttää.

Entä metalliväki? Voice of Finland -laulukilpailussakin nähty Björn Suomivuori on suuri Apocalyptica-fani, mutta tuli Kansallisoopperaan hieman skeptisenä. Esitys yllätti kuitenkin positiivisesti ja herätti vanhat muistot.

”8-vuotiaana menin pianotunneille Mozart-fanina ja viimeksi kävin Kansallisoopperassa äidin kanssa Mozartin Figaron häissä 20 vuotta sitten.”

Apocalyptica tunnetaan maailmanlaajuisesti, onhan se myynyt yli neljä miljoonaa levyä. Ensimmäiset ulkomaiset fanit ehtivät paikalle jo kantaesitykseen.

”Rakastamme Apocalypticaa ja rakastamme syvästi myös oopperaa. Tämä teos täytyy ehdottomasti saada Puolan kansallisoopperan ohjelmistoon”, Agata Podbielkowska ja Aleksandra Mayak kertovat.

Usealla metallimusiikin harrastajalla ja ammattilaisella on vankka klassinen tausta. Niin tietysti myös Jean Sibeliuksen tyttärentyttärenpojalla Lauri Porralla, joka on säveltänyt konserton sähköbassolle ja orkesterille ja soittaa esimerkiksi Stratovariuksessa sekä omassa Lauri Porra Flyover -ensemblessa.

”Tosi mielenkiintoista ja jotenkin mahtavaa. Kiva nähdä, kun maailmat kohtaavat”, itsekin musiikkigenrejä luovasti sekoittava Porra kertoi jo väliajalla. ”Mieleeni tuli ihan vähän mieleen myös japanilaisten roolipelien kuvasto.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      HS:n laaja kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    2. 2

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    3. 3

      Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

    4. 4

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    5. 5

      7 vuotta sitten Alex kuuli olevansa oikeasti Alexander, venäläisten vakoilijoiden poika – oikeus päätti nyt antaa hänelle Kanadan kansalaisuuden takaisin

    6. 6

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    7. 7

      Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

    8. 8

      Barcelonalaisilla työttömyyttäkin suurempi huoli: Turismi

    9. 9

      HS ilmestyy tänään digitaalisena: Laaja kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – HS Aamussa tämä ja yli 30 muuta juttua

    10. 10

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    2. 2

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    3. 3

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    4. 4

      Perus­suomalaisten Laura Huhtasaari kertoo nyt, miltä tuntuu kun puolue hajoaa – ”Haava kyllä arpeutuu”

    5. 5

      7 vuotta sitten Alex kuuli olevansa oikeasti Alexander, venäläisten vakoilijoiden poika – oikeus päätti nyt antaa hänelle Kanadan kansalaisuuden takaisin

    6. 6

      Suomen lippu herättää suuria tunteita – ja siksi kaikki huoltomiehet eivät uskalla kertoa omalla nimellään miten lippua käsittelevät

    7. 7

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    8. 8

      Kaljaa läikkyy ja hyttyset syövät, mutta kun Ukkometso jyrähtää soimaan, ei märkiä housuja muista enää kukaan – Tältä näyttää juhannushurmos Himoksella

    9. 9

      Punavangit odottivat teloituksia Suomenlinnan kuolemanselleissä kesällä 1918, mutta moni kuoli jo ennen tuomiota – ”Pala Suomen synkintä historiaa”

    10. 10

      En usko selviäväni yhteislauluista ja vadelmakääretortun syönnistä palvelutalossa – edessäni on elämä vanhana vaikeana naisena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    8. 8

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    9. 9

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    10. 10

      Oliko Timo Soini Juudas? Näin historiallisten tapahtumien vyöry eteni kulisseissa – ja tämän tuomion suomalaiset antavat Soinin toiminnasta

    11. Näytä lisää