Valikko
Kulttuuri

Vantaan taidemuseo sai uuden nimen – Artsi erikoistuu jatkossa urbaaniin taiteeseen

Vantaan taidemuseo on saanut uuden kutsumanimen.

Vantaan taidemuseo on saanut uuden kutsumanimen. Nimi on nyt Artsi.

Uusi nimi valikoitui syksyllä julkistetun nimikilpailun perusteella. Uutta ja rennompaa nimeä etsineeseen kilpailuun tuli nimiehdotuksia kaikkiaan yli 700.

Samalla Vantaan taidemuseo myös uudistuu. Tästä lähtien se erikoistuu urbaaniin taiteeseen eli graffitiin sekä katu- ja performanssitaiteeseen. Jatkossa on silti esillä myös perinteisempää taidetta.

Uuden Artsin ensimmäinen näyttely avautuu helmikuun lopussa. Sinä & Minä -näyttelyssä nähdään muun muassa Suomen tunnetuimman rockvalokuvaajan Ville Juurikkalan muotokuvia The 69 Eyesista ja Ville Valosta. Yhteensä mukana on 34 taiteilijaa.

Kesäkuussa avautuvassa Eläköön Vinyyli! -näyttelyssä esitellään vinyylilevyjen kansitaidetta kansainvälisellä otteella.

Artsi sijaitsee Vantaan Myyrmäessä Myyrmäkitalossa. Museoon on aina vapaa pääsy.

Parhaillaan museossa on esillä taidemaalari Arvo Summasen teoksiin keskittyvä näyttely. Näyttely sulkeutuu lauantaina.

Vantaan taidemuseon ensimmäinen näyttely pidettiin Myyrmäkitalossa vuonna 1994. Näyttelytoiminnan lisäksi museon tehtävänä on vastata 1960-luvulta lähtien kartutettujen kaupungin taidekokoelmien ylläpidosta sekä taidehankinnoista.

Suomalaiseen ja pohjoismaiseen nykytaiteeseen painottuvassa kokoelmassa on nyt noin 10 000 teosta, joista valtaosa on sijoitettu kaupungin virastoihin ja laitoksiin.

Artsin uusiin kokoelmiin on tehty jo ensimmäiset hankinnat. Hankittujen graffiti-, katutaide- ja performanssiteosten tekijöitä ovat muun muassa Trama, Deos, Acton, Boing, Roi Vaara & Beate Linne, Tero Nauha, Hende, Fuse, Salla Ikonen, Tazer ja Parazite.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Taidemuseot
  • Graffitit
  • Taide
  • julkinen taide
  • Kuvataide
  • Nykytaide
  • taidenäyttely
  • Valokuvataide
  • Vantaa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    2. 2

      Onneton autoverodraama on osoitus poliittisen pelisilmän puutteesta

    3. 3

      Rocktähtien sanat kovenevat Trumpia kohtaan – Bruce Springsteen ryhtyi julistamaan presidentin vastaista ”uutta vastarintaa”

    4. 4

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    5. 5

      Lennonjohto suositteli hyppäämistä, Martin Saarikangas ei totellut – pakkolasku pienkoneella veteen teki ”Iso-Masasta” telakkamiehen

    6. 6

      Ministeri Berner: Liikenneverkko­yhtiön valmistelu keskeytetään, autoverosta ei luovuta

    7. 7

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    8. 8

      Merenrantaan hamuava suuryritys saa Helsingiltä erityiskohtelua – Luonnonsuojelija: Suosiiko Jussi Pajunen tytärtään?

    9. 9

      CIA:n tiedusteluraportti: Suomi tavoitteli Karjalan palautusta kunnostamalla tarpeettoman Saimaan kanavan

    10. 10

      Trump aloitti suurten lupaustensa lunastamisen – veti Yhdysvallat vapaakauppa­sopimus TPP:stä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aikuiset ovat nykyään aivan kuin teinejä

    2. 2

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    3. 3

      Trump uhkaa tuhota Britannian varalaskupaikan

    4. 4

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    5. 5

      23-vuotias Ville haluaa ryhtyä talonmieheksi, hankkia koiran ja lopettaa Subutexin käytön – odotellessaan paikkaa katkolle hän ehti jo retkahtaa ja kadota

    6. 6

      Nuoren naisen katoaminen kuohuttaa Islannissa – Murhamysteeriin liittyy grönlantilainen kalastusalus, veritahra vuokra-autossa ja 20 kiloa hasista

    7. 7

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    8. 8

      Satatuhatta suomalaista matkailijaa tuo joka vuosi tuliaisina superbakteerin – Ihmiskunta voi pian joutua elämään ilman antibioottien turvaa

    9. 9

      Merenrantaan hamuava suuryritys saa Helsingiltä erityiskohtelua – Luonnonsuojelija: Suosiiko Jussi Pajunen tytärtään?

    10. 10

      Saako säästöille nyt mistään tuottoa? Asiantuntijat kertovat, miten sijoittaminen kannattaa aloittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    2. 2

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    3. 3

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    4. 4

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    5. 5

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    6. 6

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    7. 7

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    8. 8

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    9. 9

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää