Valikko
Kulttuuri

HS Kirjaston viikon kirjassa vuoden 1918 joukkomurha ei vanhene – voit ladata kirjan nyt

Leena Landerin alkujaan keväällä 2010 ilmestynyt romaani Liekin lapset kysyy, pitäisikö vuoden 1918 sisällissodan murhista nostaa vihdoinkin syytteitä.

Leena Landerin alkujaan keväällä 2010 ilmestynyt romaani Liekin lapset kysyy, pitäisikö vuoden 1918 sisällissodan murhista nostaa vihdoinkin syytteitä.

Murha ei vanhene koskaan.

Landerin näkemyksen mukaan vuonna 1918 Suomessa murhattiin monia. Liekin lapset loikkaa loppupuolella kunnolla ulos kehyksistään ja kysyy, pitäisikö murhista vihdoin nostaa syytteitä.

Niin, pitäisikö? Niistä on nyt 98 vuotta.

Kysyminen on romaanin oikeus. Vastaaminen on yhteiskunnan tehtävä. Yhteiskunta olemme me.

Lander on koko pitkän uransa ajan lukeutunut niihin kirjailijoihin, joille kysyminen on enemmän kuin oikeus: se on velvollisuus.

Siksi ei ole yllätys, että Liekin lapset myös vastaa sen verran, että ainakin kyseistä ajankohtaa ja silloisia tapauksia pitää tutkia. Jotta poliittisten suhdanteiden varsinkin takavuosina eri suuntiin usuttamat liekit joskus laantuisivat.

Romaanista käy ilmi, että Lander on lukenut liki kaiken, mitä vuoden 1918 tapahtumista on kirjoitettu. Asettuminen heikkojen puolelle on hänen katsannossaan kaunokirjallisuuden tehtävä.

Heikkoja ovat tietysti häviäjät, kuten ne viisikymmentä miestä ja poikaa, jotka voittajat marssittivat toukokuussa 1918 Halikon Märynummelle, sotatoimista alun alkujaankin syrjään jääneessä Varsinais-Suomessa, komensivat kaivamaan ja ampuivat, kymmenen kerrallaan.

Yksi romaanin neljästä keskushenkilöistä kuuluu marssittajiin, mutta ei häntä voi voittajana pitää, sillä se vuosi, se vihan ilmapiiri ruhjoi koko myöhemmän elämän.

Hänestä, yksilöstä, kannan ottaminen olisi ollut mieletöntä, mutta puoli piti silti valita, tehdä vastoin itseään. Olla suurin piirtein se, joka hänen oletettiin olevan. Muunlainen toiminta olisi merkinnyt itsensä tapattamista suin päin.

Kyllä Lander hiukan syyllisiäkin etsii, ja myös löytää – Märynummi on tositapaus – mutta keskittyy ennen muuta hahmottelemaan mekanismeja, jotka jakoivat Halikon pienen ja kirjailijalle omasta lapsuudesta tutun Vartsalan sahayhdyskunnan tyttöjä ja poikia eri leireihin ja kuoppiin.

Miten siinä niin kävi?

Kerronta etenee jännitysnäytelmän tavoin. Muuan rahatöistä ja parisuhteesta mökkiläiseksi irrottautunut nykymies selvittelee Kansallisarkistosta ja eri dokumenteista, mitä omille sukulaisille ja heidän ystävilleen tapahtui. Hän olemme me, jotka haluamme tietää.

Tietää niistä, joiden tarina alkaa kirjassa jo vuonna 1903. Harjuloita on Landerin romaaneissa usein. Nyt tavataan muun muassa Saida Harjula, joka oli seitsemänvuotias, kun ”työväenpuolue järjestäytyi Forssan kokouksessa Suomen sosiaalidemokraateiksi”.

Halikonlahden rannalla sijaitsevalla Vartsalan sahalla työt jatkuvat ja lankkunippuja kulkee miesten olkapäillä laivoihin, jos meri on auki ja talouden suhdanteet hiukankin tolkuissaan. Siinä missä Linna kuvaa maalaisköyhälistöä, Lander tarkentaa teollisuusproletariaattiin.

Pohjantähdessä on pappila, Liekin lapsissa Joensuun kartano –se sama, josta parhaillaan pitää hyvää huolta superrikas Björn Wahlroos.

Ihmeellinen toteutuu, takahikiä alkaa niveltyä osaksi suurta maailmaa. Avartumisen aineellisia siunauksia tosin ei juuri näy hellahuoneissa.

Silti viriää toivo.

Lander rakentaa lentämisestä uudistus-idealismin vertauskuvan: kaipa sortovaltakin voidaan voittaa, kun kerran Wrightin-veljekset Amerikassa voittivat jo painovoimankin.

Kirja alkaa valtiorikosylioikeuden punavanki Joel Tammistoa koskevilla pöytäkirjoilla. Joel rakentaa lentokonetta, hänen paras ystävänsä kiviaitaa. Joel on heistä se suurempi rikollinen, hän kun haluaa ajaa muidenkin asiaa eikä vain omaansa.

Vuosi 1918 opettaa Joelille, että hän kuuluu niihin, jotka ”tietävät turhaan”: ylemmäksi haluavien paikka on maassa. Tai mullan alla.

Väinö Linnan trilogia antoi luvan puhua ja avasi silmiä yli 50 vuotta sitten. Enää romaanilla ei voi olla samaa tehtävää. Silti näkemyksiä vuoden 1918 tapahtumista ja merkityksestä ovat Landerin lisäksi viime aikoina laatineet muutkin kirjailijat, kuten Kjell Westö, Antti Tuuri, Anneli Kanto ja Raija Oranen.

Elokuviakin on saatu. Puhumattakaan tutkimuksista; taannoinen 90. tasavuosi nostatti melkein tulvan ja pian täyttyvä satavuotismuisto on jo alkanut nostattaa uutta.

Kauhuvuoden suureen kuvaan Liekin lapset tuskin tuo ihan uusia piirteitä.

Landerin romaanin hätkähdyttävä voima nousee humaanista kokonaisnäkemyksestä, siitä miten molemmilla puolilla sekä leirien välillä ollaan täsmälleen samoja lapsia, ennen kuin törmäillään, rimpuillaan, antaudutaan ja muokkaannutaan väännöksiksi –aikuisiksi, kansalaisiksi, vihollisiksi.

Ainoan karskisti karrikoidun luonnekuvan ja samalla pääkonnan roolin Lander langettaa ruotsalaiselle ylioppilaalle, minkä voisi tietysti tulkita sovittelevaksi väistöliikkeeksi kotikentällä. Mutta tuskin se sitä on, silkkaa lainaa varsinaissuomalaisesta historiasta vain.

HS Kirjasto on Helsingin Sanomien iPad- ja Android-tablettisovellutuksista löytyvä lähes kolmensadan sähkökirjan kokoelma.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • kirja
  • Sähköiset kirjat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Kuolemansairas Pasi pelkäsi tukehtuvansa lopulta mutta ei saanut Suomessa kuolinapua – hollantilaislääkäri kertoo, miten hän tekee eutanasian

    2. 2

      Syntynyt 1917 – HS:n Kaisa Rautaheimo valokuvasi sata vuotta täyttäviä suomalaisia ja kysyi heidän kallisarvoisinta muistoaan

    3. 3

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    4. 4

      Elokuvien ja tv-sarjojen levittäjä puolustaa suomalaiskoteihin lähettyjä tuhansien eurojen uhkauskirjeitä – ”Ainoa tarkoitus on rajoittaa piratismia”

    5. 5

      Tänne länsimetron miljoonat menevät – yksi vessakoppi maksaa kymmeniätuhansia, hissit ja liukuportaat 24 miljoonaa euroa

    6. 6

      Juuri avautuneet arkistot paljastavat: 25 vuotta sitten Suomi pelkäsi sisällissotaa Venäjällä ja pani toivonsa viinaanmenevään Jeltsiniin

    7. 7

      Harkitsetko langattomia kuulokkeita? Ota huomioon nämä neljä asiaa

    8. 8

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    9. 9

      ”Tietämättömyys on vaarallisinta väkivaltaa” – Washingtonin Naisten marssille osallistui jopa 500 000 ihmistä

    10. 10

      Kiinalaistavara saapuu 14 sentillä kotiovellesi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    2. 2

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    3. 3

      Opas miehen hankintaan

    4. 4

      Perussuomalaisten kannatus laskee taas – Näin sitä selittävät ex-puolueaktiivit, tutkija ja Halla-aho

    5. 5

      Trump ei tarjonnut sovinnon eleitä – ensimmäinen puhe presidenttinä oli raju populistinen julistus, suoranainen sodanjulistus

    6. 6

      Sarjahukuttamisista tuomittu jäi kiinni tuttavansa autosta Joensuussa

    7. 7

      George W. Bush vastaan sadeviitta – Trumpin päivän todellinen draama nähtiin katsomossa

    8. 8

      Harkitsetko langattomia kuulokkeita? Ota huomioon nämä neljä asiaa

    9. 9

      Suola on suurempi uhka terveydelle kuin moni tietää – Tutkija listaa viisi helppoa keinoa, miten liikaa suolaa voi välttää

    10. 10

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    2. 2

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    3. 3

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    4. 4

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    5. 5

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    6. 6

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    7. 7

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    8. 8

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    9. 9

      Juristit vaativat sarjoja ja elokuvia ladanneilta rahaa uhkauskirjeillä – ”Lakimieheltä on turha kysyä moraalista”

    10. 10

      Mies, jos haluat nöyrän kumppanin, ota koira

    11. Näytä lisää