Valikko
Kulttuuri

Kiasma osti Jani Leinosen Tottelemattomuuskoulun

Leinosen näyttely Kiasmassa päättyi sunnuntaina

Nykytaiteen museo Kiasma on hankkinut kokoelmiinsa Jani Leinosen Tottelemattomuuskoulu-näyttelyn nimiteoksen. Taiteilijan ja museon yhdessä tuottama teos koostuu museon ylimmässä kerroksessa esillä olleesta koulutalosta sekä siihen kuuluvista opetusvideoista ja työpajoista.

”Tuntui siltä, että se kuuluu tänne Kiasmaan”, sanoo Kiasman kokoelmaintendentti Arja Miller.

Kiasma ostaa usein teoksia omista näyttelyistään.

”Meidän mielestämme kokoelmat ja näyttelyt yhdessä luovat Kiasman tarinaa”, Miller sanoo.

Leinosen näyttely Kiasmassa päättyi sunnuntaina ja keräsi yhteensä 123 984 kävijää.

Seuraavaksi Tottelemattomuuskoulu nähdään Tanskassa Aarhusin taidemuseossa, jossa Leinosen näyttely avautuu 19. maaliskuuta.

Palattuaan maailmalta Tottelemattomuuskoulu-teos varastoidaan osina. Jatkossa teos voi tulla esille Kiasman kokoelmanäyttelyissä tai sitä voidaan lainata muualle.

”Valitettavasti tottelemattomuudelle ja kyseenalaistamisen taidolle on varmasti tarvetta jatkossakin”, Arja Miller sanoo.

Kiasman ulkopuolisista näyttelyistä museon kokoelmiin on alkuvuodesta ostettu myös esimerkiksi Salla Tykän videoteos Giant.

Kiasman kokoelmissa on noin 8 500 teosta, ja ne karttuvat noin 150 teoksen vuosivauhdilla. Kiasman kokoelmat ovat osa Kansallisgallerian kokoelmia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuvataide

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    2. 2

      Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

    3. 3

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    4. 4

      Suomen poliittinen järjestelmä on rakennettu suosimaan miehiä, väittää politiikan sukupuolittumista tutkinut Salla Turunen

    5. 5

      Ramadanin päättymistä juhlittiin shoppailun merkeissä Itä-Helsingissä – Mellunmäessä moskeijasta puhdistettiin rasistisia töhryjä

    6. 6

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    7. 7

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    8. 8

      Tuore haastattelu paljastaa: prinssi Harry halusi jättää kuningasperheen

    9. 9

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    10. 10

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    2. 2

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    3. 3

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    4. 4

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    5. 5

      Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

    6. 6

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    7. 7

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    8. 8

      Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

    9. 9

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    10. 10

      Putken rikkoutuminen puski tulikuumaa höyryä Helsingin ydinkeskustassa – julkisen liikenteen erikoisjärjestelyt jatkuvat vielä maanantaina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää