Valikko
Kulttuuri

Ennätysmäärä suomalaista kulttuuriaineistoa avattiin verkkoon – yli 200 000 kuvaa käytettäväksi

Palvelu tarjoaa vapaaseen käyttöön muun muassa valokuvia Helsingin olympialaisista ja runsaasti kuvia sotahistoriasta.

Kansalliskirjasto on tänään julkaissut arkistojen, kirjastojen ja museoiden aineistoja kokoavalle Finna.fi-sivustolle avoimen rajapinnan osoitteessa api.finna.fi.

Avoin rajapinta tarkoittaa, että aineistot ovat saatavilla sellaisessa muodossa, että niistä voi tehdä esimerkiksi sovelluksia ja datavisualisointeja. Rajapinnan kautta kuka tahansa saa käyttöönsä 10,3 miljoonan aineiston kuvailutiedot.

Finnaan tuli uutena ominaisuutena myös haku, jolla saa esiin yli 200 000 avoimesti lisensoitua kuvaa suomalaisesta kulttuuriperinnöstä. Kyseessä on kaikkien aikojen suurin suomalaisen kulttuuridatan avaus.

Parannetun haun ansiosta aineistot ovat helpommin löydettävissä, kun hakua voi rajata oman käyttötarpeen mukaan. Rajauksella voi erotella esimerkiksi opetukseen tai kaupalliseen käyttöön soveltuvat kuva-aineistot.

Finnassa on mukana yli sata suomalaista arkistoa, kirjastoa ja museota, ja lisää tulee koko ajan. Palvelusta löytyy muun muassa valokuvia, taideteoksia, kirjoja, lehtiä, artikkeleita, karttoja, esineitä, äänitteitä, nuotteja ja videoita.

Avoimesti lisensoitujen kuvien joukosta löytyy muun muassa valokuvia Helsingin olympialaisista, lapsuuden historiaa valottavia leikkikalukokoelmia, visuaalista materiaalia suomalaisista saunoista ja saunakulttuurista, kirkkotaidetta ja runsaasti sotahistoriaan liittyvää kuva-aineistoa.

Palvelusta löytyy yli 200 000 kappaletta avoimen kulttuurin lisenssein käyttöön annettavaa kuva-aineistoa, ja yhteensä Creative Commons -lisenssein merkittyjä kuvia on 300 000 kappaletta.

Finna on osa opetus- ja kulttuuriministeriön Kansallinen digitaalinen kirjasto -hanketta. Finnan ylläpidosta ja kehittämisestä vastaa Kansalliskirjasto yhdessä kumppaneiden kanssa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • avoin data
  • Kansalliskirjasto
Kulttuurin uutiskirje

Kerran viikossa saapuva HS:n kulttuuriuutiskirje kokoaa yhteen sähköpostiin parhaat kulttuurijutut viikon varrelta sekä viikonlopun kiinnostavimmat kulttuuritärpit.

Uutiskirje on ilmainen.

Katso esimerkki uutiskirjeestä tästä.


Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tämä kuva-arvoitus on piinannut helsinkiläistä Panu Sihvolaa liki 60 vuotta – Hoksaatko itse, mitä 1920-luvun maalaus esittää?

    2. 2

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    3. 3

      Presidentti Niinistö torjui virkanimityksen – ministeriön ehdotus oikeuskansleriksi poistettiin valtioneuvoston käsittelystä, vaikka siitä oli jo kerrottu hakijoille

    4. 4

      Palkittu kirjailija: Robotit ja tekoäly vievät vääjäämättä valkokaulustyöt eikä koulutuskaan enää pelasta keskiluokkaa – Onko ratkaisu perustulo, robottivero vai kapina?

    5. 5

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    6. 6

      Rautatieaseman kivimiespatsaat puettiin Kiss-naamioihin – Rockyhtye esiintyy Helsingissä ensi viikolla

    7. 7

      Mitä varakas eläkeläinen tekee isolla osakesalkulla? Perilliset ottavat kuitenkin rahoista kaiken ilon irti

    8. 8

      Kaksoiselämän luonut saksalaisupseeri esiintyi syyrialaisena pakolaisena ja sai paikan vastaanotto­keskuksesta – Epäillään suunnitelleen iskua

    9. 9

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    10. 10

      Trump varoittaa ”vakavasta, vakavasta” konfliktista Pohjois-Korean kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    2. 2

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    3. 3

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    4. 4

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    5. 5

      Kaksoiselämän luonut saksalaisupseeri esiintyi syyrialaisena pakolaisena ja sai paikan vastaanotto­keskuksesta – Epäillään suunnitelleen iskua

    6. 6

      Isän väkivaltaisuuteen ei kiinnitetty huomiota ennen kuin hän surmasi vaimonsa ja lapsensa – Suomesta on lähtenyt YK:lle kolme valitusta perhe­väkivallasta

    7. 7

      Uusi oikeusministeri Antti Häkkänen: ”Väkivalta- ja seksuaalirikoksista on annettu kohtuullisen lieviä tuomioita”

    8. 8

      Anemia voi tulla, vaikka söisi oikein – Nämä kuusi myyttiä raudasta on aika kumota

    9. 9

      Kyllä, Donald Trumpin työpöydällä on nappi, jota painamalla saa Cokista – internet tietysti rakastaa

    10. 10

      Maalivärillä värjätyt myrkkymausteet tuotiin helsinkiläiseen ruokakauppaan Intiasta – ”Tämä on tehty ehkä ihan tietäen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    2. 2

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    3. 3

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    4. 4

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    5. 5

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    6. 6

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    7. 7

      Onko tässä Helsingin pienin ja kallein vuokrayksiö? 10 neliömetriä, 1 941 euroa kuukaudessa

    8. 8

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    9. 9

      Stella Sironen, 19, loi vahingossa valtavan netti-ilmiön kulmakarvakuvallaan, isot ulkomaiset mediat ottavat jatkuvasti yhteyttä – ”Kyllähän tämä tuntuu ihan absurdilta”

    10. 10

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    11. Näytä lisää