Valikko
Kulttuuri

Suomalaisten miesyhtyeiden keikkoja Ruotsissa jää tekemättä festivaalien sukupuolikiintiöiden takia

Helsinki-Cotonou Ensemble menetti kaksi keikkaansa ilmeisesti siksi, että tapahtumanjärjestäjien mieskiintiöt olivat täynnä.

Maailmanmusiikkiyhtye Helsinki-Cotonou Ensemble oli menossa festivaalikeikalle Ruotsin Göteborgiin, mutta sukupuolikiintiöt estivät sen.

Yhtyeen kitaristi Janne Halonen kertoi HS:lle torstaina, että tapahtuman järjestäjä oli ollut bändistä innoissaan ja suullinen aiesopimus oli tehty.

”Nyt hän oli ilmaissut, että olisi kiva saada meidät keikalle, mutta valitettavasti se ei onnistu koska vähintään puolet festivaalin esiintyjistä pitää olla naisia”, Halonen sanoo.

Myös vireillä olleet neuvottelut klubikeikasta Malmössa kariutuivat varsin ilmeisesti samasta syystä. Halosen tiedossa on tapaus, jossa saman klubin buukkaaja innostui eräästä suomalaisesta miestriosta, mutta sopimusta ei ole edelleenkään allekirjoitettu sukupuolikiintiöiden takia. Siksi Helsinki-Cotonou Ensemblen kahdeksan miesjäsentä saattaa myös tuottaa hankaluuksia.

HS kertoi viime kesänä Ruotsin sukupuolikiintiöistä ja niihin törmänneistä suomalaisista. Silloin kerrottiin, että julkista tukea saadakseen konserttipaikkojen täytyy listata esiintyjänsä, ja niiden tulisi olla tasapuolisesti eri sukupuolia.

Halonenkin oli kuullut linjauksesta aiemmin.

”Olin vain miettinyt, että eihän se voi olla totta. Nyt, kun sattui omalle kohdalle, niin totta se ilmeisesti on.”

Halonen pohti puoliksi leikillään, voisiko osa kahdeksan hengen miesyhtyeestä pukeutua naisiksi, ja auttaisiko se tilannetta.

”Ei tässä oikein voi muuta kuin nauraa”, Halonen toteaa.

Ruotsin kulttuuriministeriön tiedottaja Boris Vasic kertoo HS:lle, että valtiollista säätelyä sukupuolikiintiöistä ei ole olemassa.

Ruotsin hallitus antoi kuitenkin vuoden 2016 määrärahoista vastaaville viranomaisille tehtäväksi edistää konserttiareenojen tarjonnan tasa-arvoistumista. Tämä koskee myös esimerkiksi Ruotsin kuninkaallista oopperaa.

”On mahdollista, että tietyt festivaalijärjestäjät ovat ottaneet sukupuolikiintiöt käyttöönsä omasta aloitteestaan”, Vasic sanoo.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Suomessa Yle.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Musiikki
  • Ruotsi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    3. 3

      Tappouhkauksia ja tahallisia kolarointeja – Autopaparazzi kertoo, millaista on autojen salakuvaajan arki

    4. 4

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    5. 5

      Supo: Terrori-iskujen uhka Suomessa on kohonnut, tiedustelutoiminta ”jatkunut aktiivisena ja aggressiivisena”

    6. 6

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    7. 7

      Kieli kertoo maailmasta ja muokkaa sitä samalla, miksi siis vain naista sanotaan ”huoraksi”?

    8. 8

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    9. 9

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    10. 10

      Peloton tyttö pääsi Wall Streetille kuukaudeksi uhmaamaan miesten valtaa – Patsaasta tuli valtava hitti, kiistan aihe ja ehkä pysyvä osa New Yorkia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    3. 3

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    4. 4

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    5. 5

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    6. 6

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    7. 7

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    8. 8

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    9. 9

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    10. 10

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää