Valikko
Kulttuuri

Lintuja rakastavan taiteilijan näyttely on kuin löytöretki

Jussi Heikkilän näyttely levittäytyy Taidehalliin ja Luonnontieteelliseen museoon. Sen ytimessä ovat lusikkasirri ja muut rakkaat linnut.

Näyttelysaleissa on kauniita sulkia, vanhoja karttoja, lintukirjoja, lumikenkiä ja mammutinhampaita.

Taiteilija Jussi Heikkilän (s.1952) parta on harmaa, mutta hänen tuore retrospektiivinsä Taidehallissa vie ajatukset automaattisesti hänen lapsuuteensa: tämän miehen on täytynyt lapsena haluta tutkimusmatkailijaksi.

Heikkilä nauraa.

”Ehkä se on vähän liioittelua jos sanon että olisin halunnut lapsena tutkimusmatkailijaksi, mutta on se jotenkin verissä”, hän sanoo.

Lapsena häntä kiinnostivat merenkulku, Mount Everestin valloitus ja tutkimusmatkailu. Televisiota ei ollut, joten tutkimusmatkailijanalut olivat kirjojen varassa. Thor Heyerdahlin Kon-tiki luettiin tarkkaan. Omiakin tutkimusmatkoja tehtiin.

Parikymppisenä Heikkilä päätyi kuitenkin Taideteolliseen korkeakouluun.

Neljä vuosikymmentä myöhemmin Heikkilä tunnetaan erityisesti lintuaiheisista teoksistaan. Niiden taustalla on pitkä harrastuneisuus.

Virallisesti Heikkilä aloitti lintuharrastuksensa 5. toukokuuta vuonna 1981 kello seitsemältä, ja ensimmäinen havaittu lintu oli västäräkki.

Vaikka lintukirjanpidolla on tarkka alku, bongailu ei kuitenkaan alkanut hetken mielijohteesta. Nuori taiteilija oli päässyt linturetkille ystäviensä mukana ja ihastunut.

”Linnut uivat pääkoppaan”, Heikkilä sanoo.

Ajan myötä linnut uivat myös Heikkilän taiteeseen.

Heikkilän näyttelyn ydin on Taidehallissa, mutta se levittäytyy myös naapuriin Luonnontieteelliseen museoon. Västäräkin sijaan seinille ovat päässeet lusikkasirrit, lunnit ja valkokulmapingviinit.

Lusikkasirri on syntynyt hopea­lusikasta, pingviini sukeltaa saippuassa ja lunni on saanut nokan kalasäilykepurkista.

Oikeaa lusikkasirriä Heikkilä ei ole koskaan päässyt 800 metriä lähemmäksi. Toiveissa on matka Beringinsalmelle. Koillis-Siperian rannoilla voisi ehkä nähdä lusikkasirrin pesimässä, jos oikein hyvä tuuri käy.

Lusikkasirri toistuu Heikkilän teoksissa. Mikä tuossa pienessä kahlaajalinnussa viehättää?

Lusikkasirri on erityisen sympaattisen näköinen, Heikkilä aloittaa. Lisäksi se on eksoottinen ja hyvin vähälukuinen: niitä on jäljellä enää muutamia satoja. Ihmisen toiminta tuhoaa luontoa sen talvehtimisalueella ja muuttomatkan varrella. Sitä myös metsästetään sen talvehtimisalueilla Kaakkois-Aasiassa.

”Sen eteen tehdään valtavasti töitä, että se selviäisi”, Heikkilä kertoo.

Heikkilän teokset ovat täynnä tarinoita ja usein kuukausia kestävää tiedonkeruuta. Niiden katsominen ei kuitenkaan vaadi taustojen tuntemista. Ei katsojan tarvitse olla edes erityisen kiinnostunut linnuista niistä naut­tiakseen.

”Pyrin jättämään teoksiin tulkinnanvaraa”, Heikkilä sanoo.

Teoksiin on useita mahdollisia lähestymiskulmia. Perinteinen kauneus on yksi niistä.

”Ihmettely on sallittua, kysymykset ovat sallittuja”, Heikkilä opastaa itse näyttelynsä katsomiseen. Kaikkia teoksia ei tarvitse katsoa tai niistä pitää.

Näyttelykäyntiä voikin ajatella tutkimusmatkailuna tai löytöretkeilynä.

”Toivon, että katsoja löytäisi tai jopa oivaltaisi jonkun hänessä itsessään nukkuvan asian”, Heikkilä sanoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Näyttelyt
  • Kuvataide
  • Koululaisten uutiset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nuori perheenisä surmasi itsensä ja vaimonsa Helsingin Vuosaaressa – vuonna 2014 syntynyt lapsi oli tapahtumahetkellä asunnossa

    2. 2

      Itä-Suomen yliopisto lähetti vahingossa hyväksymisilmoituksia kymmenille hakijoille, joita ei ollut hyväksytty – ”Tuli tosi huijattu olo”

    3. 3

      Vuosaaressa surmatun naisen Facebook-profiilia päivitettiin vielä tapahtumayönä – kuvaksi vaihdettiin hääkuva

    4. 4

      Eduskunnan perustuslakivaliokunta: maakuntien sotepalveluiden yhtiöittämisestä luovuttava

    5. 5

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    6. 6

      Teslan luova johtaja jätti työnsä ja päätti matkustaa Käpylään – Teknologia tekee meistä narsistisia addikteja, hän väittää

    7. 7

      Some-tempauksen surullinen loppu: paksu kirja ei pysäyttänytkään luotia – naiselle syyte poikaystävänsä taposta USA:ssa

    8. 8

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    9. 9

      Eduskunnan tarkastusvaliokunta ehti lausua ensimmäisenä: epäilee syvästi sotesta luvattuja säästöjä

    10. 10

      Vuosaaren surmatalossa asuva naapuri suree perheen kolmen lapsen kohtaloa: ”Lapsia käy sääliksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    2. 2

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    3. 3

      Teslan luova johtaja jätti työnsä ja päätti matkustaa Käpylään – Teknologia tekee meistä narsistisia addikteja, hän väittää

    4. 4

      Nuori perheenisä surmasi itsensä ja vaimonsa Helsingin Vuosaaressa – vuonna 2014 syntynyt lapsi oli tapahtumahetkellä asunnossa

    5. 5

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    6. 6

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    7. 7

      Suomalainen unisex-symboli ei ollutkaan uusi: Merkin suunnittelija vastaa plagiointisyytöksiin

    8. 8

      Käräjäoikeus määräsi Uberin maajohtajan Joel Järvisen omaisuutta takavarikkoon 250 000 euron edestä – Uber aikoo valittaa päätöksestä

    9. 9

      Lääkärit ovat kalliita osastonsihteereitä

    10. 10

      Netflix peruu sarjojaan, ja se on hyvä uutinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    7. 7

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    8. 8

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    9. 9

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    10. 10

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    11. Näytä lisää