Valikko
Kulttuuri

Onko vähemmistöjen puuttuminen Oscar-listoilta rasismia vai tavallista kilpailua? Tästä väännetään nyt Britanniassa

”Oscar-listoja enemmän kyse on siitä, miten elokuvia tehdään, käsikirjoituksista ja roolijaosta”

Valkoihoisten näyttelijöiden valtaamista Oscar-ehdokkuuksista on kiistelty jo pitkään. Kun ehdokkuudet paljastettiin tammikuussa, vain päivien sisällä syntyi vastaliike, joka sai nimekseen #oscarssowhite – valkoiset Oscarit.

Mustaihoisia tai muuta etnistä vähemmistöä edustavien näyttelijöiden puutetta on pidetty, jos ei rasismina, ainakin sokeutena elokuva-alan monimuotoisuudelle.

Esimerkiksi Matrix-näyttelijä Jada Pinkett-Smith ja ohjaaja Spike Lee ovat jo ilmoittaneet boikotoivansa Oscar-gaalaa. Moni on kysynyt, kuinka ehdokkuudet tuottavasta ”rakenteellisesta rasismista” päästäisiin eroon.

Tammikuun loppupuolella Yhdysvaltain elokuva-akatemia kertoi panevansa uusiksi koko äänestäjäkuntansa rakenteen ja johtamisjärjestelmänsä, jotta asia saataisiin kuntoon.

Kiista vähemmistöjen ja elokuvapalkintojen suhteesta ei kuitenkaan ole laantunut. Viime aikoina se on saanut uutta pontta erityisesti Britanniassa.

Tämä johtuu siitä, että suurimpana puutteena Oscar-listoilla pidetään sitä, ettei brittinäyttelijä Idris Elbaa asetettu ehdolle parhaasta miespääosasta roolistaan Cary Fukunagan elokuvassa Beasts of No Nation. Elba on tummaihoinen brittinäyttelijä.

Britanniassa asiasta on virinnyt keskustelu siitä, millainen tekijä taustan pitäisi olla kilpailutilanteessa

Viimeksi asiaan otti kantaa brittinäyttelijä Helen Mirren, viime viikolla Britanniassa Channel 4 -televisiokanavalla. Mirrenin mukaan valitsijoita ei voi syyttää virheistä tai epäreiluudesta. Hänestä Elban puuttuminen ehdokaslistalta johtuu aivan muista seikoista, kuten elokuvan Beasts Of No Nation aiheesta.

”Riittävän monet ihmiset eivät nähneet tai halunneet katsoa elokuvaa lapsisotilaista Afrikassa. Se ei edes ollut nähtävillä tarpeeksi pitkään”, Mirren sanoo.

Beasts of No Nation on Netflix-suoratoistopalvelun tuottama elokuva ja kertoo nimeämättömän länsiafrikkalaisen maan sisällissodasta. Realistisena pidetyssä ja raa’assa elokuvassa Elba esittää lapsisotilaiden komentajaa – isällistä mutta tuhoavaa.

Toinenkin brittiläinen veteraaninäyttelijä, Charlotte Rampling, on sanonut, ettei pidä mustien näyttelijöiden puuttumista ehdokaslistoilta rasismina, vaan kertoo ennemmin itse suorituksista.

”Ehkä mustilla näyttelijöillä ei ollut nyt asiaa ehdokkaiksi”, hän arveli hiljan radiohaastattelussa Ranskassa.

Rampling on itse ehdolla parhaan naispääosan Oscar-palkinnolle roolistaan elokuvassa 45 vuotta.

Elba voitti roolistaan sunnuntaina Britanniassa Evening Standardin filmipalkinnon. Edellisviikolla hän sai tunnustuksen roolistaan myös Amerikan Screen Actors Guild -gaalassa. Hän sai roolista myös Golden Globe -ehdokkuuden. Teema nousi esiin myös Elban sunnuntain puheessa.

”Elokuvan tekijät tulivat New Yorkista ja Ghanasta, ja rahoitus tuli ihan kaikkialta. Se on v***u monimuotoisuutta”, Elba sanoi brittilehti Guardianin mukaan.

Helen Mirrenin mukaan Elba olisi ehdottomasti ansainnut Oscar-ehdokkuuden.

”Oscar-ehdokkuuksissa on kuitenkin kyse monen asian summasta”, Mirren arvioi.

Helen Mirrenin mukaan on vielä paljon tehtävää siinä, että Hollywoodissa mustat ja muut etniset ryhmät pääsisivät paremmin näkyviin elokuva-alalla.

Väheksyntää ja syrjimistä esiintyy niin mustien kuin myös aasialaistaustaisten, latinojen ja Yhdysvaltain alkuperäisasukkaiden kohdalla. Siksi asiasta kampanjoivat nyt useat kansalaisjärjestöt.

”Myös siitä, miten elokuvia tehdään, käsikirjoituksista ja roolijaosta. Jos Elba olisi saanut ehdokkuuden, emme kävisi tätä keskustelua etnisen monimuotoisuuden lisäämisen tarpeesta. Nyt siitä keskustellaan, ja se on hyvä asia.”

The Variety -lehdessä George Clooney arveli, että tilanne on itse asiassa huonompi kuin kymmenen vuotta sitten.

”Vuoden 2004 tienoilla ehdolla oli mustia näyttelijöitä, kuten Morgan Freeman ja Don Cheadle. Nyt näyttää siltä, että ollaan menossa aivan väärään suuntaan.”

Yhdysvaltain elokuva-akatemian myöntämät Oscar-palkinnot jaetaan 28. helmikuuta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuva
  • Oscar-palkinto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    2. 2

      Tutkijat selvittivät, millaisia puolueiden jäsenet ovat ja paljonko he ansaitsevat – punavihreästä kuplastakin löytyi havainto

    3. 3

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    4. 4

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    5. 5

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    6. 6

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    7. 7

      Selvitys: Putkiremontti maksaa pääkaupunkiseudulla kaksi kertaa niin paljon kuin muualla – mutta syy ei ole remonttifirmojen kiskonta

    8. 8

      Kovat tuulenpuuskat kurittavat Keski- ja Etelä-Suomea – 25 000 taloutta on yhä sähköttä

    9. 9

      Tästä Brasilian lihaskandaalissa on kyse – maailman suurimpien lihantuottajien synnit voivat kulkeutua suomalaistenkin lautasille

    10. 10

      Mihin perustuu väite, että raha menee kehitysmaiden köyhien sijaan rikkaiden taskuun?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    3. 3

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    4. 4

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    5. 5

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    6. 6

      Kananmuna onkin terveellistä – uudet tutkimukset kumoavat tiedon kolesterolipommista

    7. 7

      Kansalaiset nousivat kesäaikakapinaan – aloite viisarien kääntelyn lopettamisesta otti huiman kirin ja menee eduskunnan käsiteltäväksi

    8. 8

      Suurpalon sammutus jatkuu koko maanantain Vantaalla – ”Kuin kaatopaikka keskellä kaupunkia”

    9. 9

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    10. 10

      Alhainen syntyvyys johtuu köyhyydestä – mieheni on yhden lapsen ja yhden aikuisen yksinhuoltaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    10. 10

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    11. Näytä lisää