Kulttuuri    |   Tausta

Suurmiehetkin fuskasivat

Taivaankappaleiden mekaniikan ja painovoiman lakien löytäjää Isaac Newton muunteli laskelmiaan äänen nopeudesta, maan akselin kaltevuuskulman muutoksista ja Kuun kiertoradasta niin, että sai lukemat pitämään yhtä teoriansa kanssa.

Taivaankappaleiden mekaniikan ja painovoiman lakien löytäjää Isaac Newton muunteli laskelmiaan äänen nopeudesta, maan akselin kaltevuuskulman muutoksista ja Kuun kiertoradasta niin, että sai lukemat pitämään yhtä teoriansa kanssa. Newton asetti ”täydellisen yhtäpitävyyden” totuuden mitaksi, ja piti huolen, että täydellinen yhtäpitävyys myös löytyi.

Munkki Gregor Mendel teki uraauurtavat löytönsä perinnöllisyydestä luostarin puutarhassa Brnossa 1800-luvulla. Hän kasvatti palstallaan herneitä, risteytti niitä ja merkitsi muistiin, miten erilaiset ominaisuudet periytyivät jälkeläisille. Näihin päiviin asti on keskusteltu siitä, ovatko tulokset liian hyviä ollakseen totta. Brittiläinen tilastotieteilijä Roland Fisher arveli, että Mendel on voinut jättää huo­miotta kasviyksilöitä, jotka eivät sovi hypoteesiin.

Valokuvaus oli Charles Darwinin aikaan vasta tulossa tieteellisen todistelun välineeksi. Evoluutio-opin luoja käytti ensimmäisten joukossa valokuvia aineistona tutkimuksessaan Tunteiden ilmeneminen ihmisissä ja eläimissä. Monet kuvista oli retusoitu tai lavastettu. Darwin käytti myös neurologi Duchenne de Boulognen valokuvia, joissa koehenkilöille oli aiheutettu sähköstimulaatiolla erilaisia ilmeitä. Darwin poistatti kuvista piuhat ja esitti ne näytteinä siitä, miten tunteet ilmenevät ihmisen kasvoilla. Darwinin puolustukseksi voi sanoa, että hän havainnollisti väitteitään peukaloiduilla valokuvilla eikä esittänyt niitä todistus­aineistona.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tiede
  • Tutkimus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    2. 2

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    3. 3

      TS: Kaupankäynti Fortumin osakkeella on keskeytetty

    4. 4

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    5. 5

      Suhde toiseen uskovaan naiseen syöksi Merika Kallionpään uskonnollisen yhteisön tähdestä sen sivuraiteelle – ”Piti kasata koko elämä ja minuus uudestaan”

    6. 6

      Tutkimus: Parisuhteessa nainen menettää kiinnostuksen seksiin helpommin kuin mies – Asiantuntija neuvoo, miten halun voi herättää uudelleen

    7. 7

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    8. 8

      ”Ehtivät he sen sanoa, että olen mätäpaise” – Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi ja nousi liikkeen vanhimmistoon, mutta sitten runokilpailu paljasti hänen salaisuutensa

    9. 9

      12 kysymystä Jouko Jokiselle: ”Mitä teet, jos pääministeri soittaa?” – Ylen tuleva päätoimittaja katsoo televisiosta urheilua, karsastaa Yle-veroa ja uskoo selviävänsä ministereistä

    10. 10

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    4. 4

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    5. 5

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    6. 6

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    7. 7

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    8. 8

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    9. 9

      ”Ehtivät he sen sanoa, että olen mätäpaise” – Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi ja nousi liikkeen vanhimmistoon, mutta sitten runokilpailu paljasti hänen salaisuutensa

    10. 10

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    8. 8

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää