Kulttuuri

Valikko
Kulttuuri    |   Miksi

Kokoomuksen ministeriä tenttaa kokoomuksen kansanedustaja MTV3:n keskusteluohjelmassa

Televisiokanava MTV3 tiedotti maanantaina aloittavansa keskusteluohjelman, jota vetää Hjallis Harkimo. Vieraana on muun muassa sisäministeri Petteri Orpo.

Televisiokanava MTV3 tiedotti maanantaina aloittavansa maaliskuussa keskusteluohjelman, jota vetää Hjallis Harkimo. Harkimo on vetänyt ohjelmia aiemminkin. Nykyisin hän on myös kokoomuksen kansanedustaja. Ohjelman ensimmäisissä jaksoissa vierailevat MTV3:n tiedotteen mukaan muun muassa Cheek, kokoomuslainen sisäministeri Petteri Orpo sekä keskustalainen pääministeri Juha Sipilä.

Onko perusteltua, että kansanedustaja haastattelee oman puolueensa ministeriä, ohjelman vastaava tuottaja Hanna Kortti?

”Hjallis on vetänyt keskusteluohjelmia aiemminkin, ja hän on ennestään tuttu tv-persoona, joka jakaa mielipiteitä. Oman puolueen ihmisetkään eivät tule pääsemään helpolla. Vieraana on ollut poliitikkoja ennenkin, eikä Hjallis ole peitellyt kokoomuslaista ajatusmaailmaansa. Taustatiimissä huolehditaan, että tasapuolisuus toteutuu. Tämä ei tule olemaan mikään kokoomuslaisten esiintymisohjelma.”

Miksi tiedotteessa esitellään vieraita vain hallituspuolueista, joita Harkimokin edustaa?

”Ohjelmassa säilytetään tasapaino. Kun ohjelmaa on suunniteltu, tämä on otettu huomioon. Vieraita tulee laajalla otteella eri elämänalueilta.”

Onko tasapuolista, että istuvalla kansanedustajalla on oma ohjelma?

”Tällaista on ollut aiemminkin, esimerkiksi Erkki Tuomiojalla kirjallisuudesta meilläkin [Sdp:tä edustava ja myös kirjailijana tunnettu Tuomioja juonsi vuonna 2010 Kirjan takana -nimistä ohjelmaa].”

Eikö poliittisia aiheita käsittelevä ohjelma ole kuitenkin eri asia? Eikö Harkimo ole jäävi käsittelemään esimerkiksi asioita, joita hän eduskunnassa ajaa?

”Taustatiimin tehtävä on katsoa, millaisia kysymyksiä esitetään. Tässä tehdään Maikkarille ohjelmaa, joka tulee perjantai-iltaisin. Tämä ei ole poliittinen ohjelma.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    2. 2

      Satavuotiaan Suomen juhlalikööriksi valittiin virolainen Vana Tallinn – Alkon hallintoneuvoston johto parahti: ”Ei voi olla totta”

    3. 3

      Tutkijat vertaavat Sipilän johtamistapaa Trumpiin ja Berlusconiin – johtajuutta on kunnioitettava kyseenalaistamatta

    4. 4

      Viisikymppinen mies ryhtyi kasvissyöjäksi – hän huomasi olevansa hyvin trendikäs ja alkoi myös lihoa

    5. 5

      Iran aikoo teloittaa miljardöörin – korkein oikeus piti kuolemantuomion voimassa

    6. 6

      Vanha SS-sotilas jätti perintönsä ”kiltille” skotlantilaiskylälle, jossa oli sotavankina

    7. 7

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    8. 8

      Toimittaja Ilkka Malmberg on kuollut

    9. 9

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    10. 10

      Lontoolaiskaupan vartijasta tuli 22 vuotta hallinneen itsevaltiaan syrjäyttäjä ja Afrikan muutoksen keulakuva – ”Tämä on uusi Gambia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    2. 2

      Viisikymppinen mies ryhtyi kasvissyöjäksi – hän huomasi olevansa hyvin trendikäs ja alkoi myös lihoa

    3. 3

      Satavuotiaan Suomen juhlalikööriksi valittiin virolainen Vana Tallinn – Alkon hallintoneuvoston johto parahti: ”Ei voi olla totta”

    4. 4

      Toimittaja Ilkka Malmberg on kuollut

    5. 5

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    6. 6

      Teillä kulkee kymmeniätuhansia kolariautoja – näin tunnistat kolarikorjatun auton

    7. 7

      Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen myönsi tehneensä virheen Sipilä-asiassa – Ruben Stiller: ”Ylessä on paljon pelkoa”

    8. 8

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    9. 9

      Lapsiperheen arki kuihdutti seksielämän ja vei läheisyyden – pelkään parisuhteeni puolesta

    10. 10

      Eläkekeskustelussa kytee sukupolvien sota – Katso HS:n laskurista, paljonko kukin ikäpolvi on säästänyt eläkettä ja paljonko sitä on luvassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    2. 2

      Susanne Päivärinta ja Jan Andersson kiistävät päätoimittaja Atte Jääskeläisen väitteet: Ylen linjausta perusteltiin ”muilla syillä”, juontajat sanovat

    3. 3

      Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

    4. 4

      Sanna-Mari Paakki aloitti kampanjan tissien puolesta ja joutui Ylilaudalta nousseen vihakampanjan kohteeksi – ja se kertoo siitä, mikä internetiä nyt riivaa kaikkialla

    5. 5

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    6. 6

      Ruben Stiller kertoo HS:lle saamastaan varoituksesta ja Ylen kovista vaatimuksista Sipilä-asiassa: ”Olen hiiri ja minua pelotti”

    7. 7

      Ylen juontaja tenttasi päätoimittajaa suorassa lähetyksessä – ja hukkuu nyt kiittävään palautteeseen

    8. 8

      Miten elämäsi sujuu muihin verrattuna? Lue sinulle räätälöity juttu perheestä, terveydestä, työstä ja onnesta

    9. 9

      Pidimme kaksi viikkoa uutta päiväkirjamaista kalenteria, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

    10. 10

      Helsingin kaupunginvaltuusto hylkäsi Guggenheimin taidemuseon äänin 53–32

    11. Näytä lisää