Kulttuuri

Valikko
Kulttuuri

Supertuottaja Max Martin ja mezzosopraano Cecilia Bartoli saivat Ruotsissa miljoonapalkinnot

Abban managerin perustama Polar-palkinto on arvoltaan miljoona Ruotsin kruunua. Martin on ensimmäinen palkinnon saanut lauluntekijä.

Ruotsalainen säveltäjä ja tuottaja Max Martin sekä italialainen mezzosopraano Cecilia Bartoli saavat tänä vuonna suuren ruotsalaisen musiikkialan palkinnon, Polar-palkinnon.

Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian myöntämä palkinto on rahasummaltaan maailman suurimpia musiikkipalkintoja. Sen voittaja saa miljoona Ruotsin kruunua eli noin 120 000 euroa.

Palkinto myönnetään musiikin alan poikkeuksellisen suurista ansioista, ja se jaetaan joka vuosi sekä populaarimusiikin että klassisen musiikin tekijöille.

Tämän vuoden palkinnonsaajista Martin (syntynyt vuonna 1971 nimellä Martin Sandberg) on yksi maailman menestyneimmistä lauluntekijöistä populaarimusiikin saralla. Hänen kansainvälinen läpimurtonsa tapahtui vuonna 1999 Britney Spearsin hitillä Baby One More Time. Sittemmin Martin on ollut tekemässä kansainvälisiä listahittejä muun muassa Katy Perrylle, Backstreet Boysille, Maroon 5:lle ja Taylor Swiftille.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta Polar-palkinnon historiassa, kun palkinto annetaan lauluntekijälle. Martin on myös ensimmäinen ruotsalainen populaarimusiikin alan palkittu. Ruotsalainen kuoronjohtaja Eric Ericson palkittiin 1997.

Klassisen musiikin sarjassa palkittu Cecilia Bartoli on maailman tunnetuimpia mezzosopraanoja. Tuomaristo korostaa erityisesti hänen kolmen oktaavin äänialaansa sekä ainutlaatuista ilmaisukykyään ja eläytymistään oopperarooleissaan. Bartoli on perehtynyt varsinkin vanhaan musiikkiin ja tehnyt tunnetuksi jo unohdettuja sävelaarteita aina 1600-luvulta asti.

Polar-palkinnon tuomariston mukaan palkinnonsaajat Martin ja Bartoli edustavat täysin eri musiikkigenrejä, mutta heitä yhdistää läheisesti yksi asia: melodia.

Abban takavuosien managerin Stig ”Stikkan” Anderssonin perustamaa palkintoa on jaettu vuodesta 1992. Ensimmäisen kerran palkinnon saivat Paul McCartney sekä Baltian maat.

Suomalaisista palkinnon on saanut säveltäjä Kaija Saariaho kolme vuotta sitten.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Musiikki
  • Ruotsi
  • Taidepalkinnot

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Imatran keskustassa vakava ampumistapaus – kolme kuollutta

    2. 2

      Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi, ja entistä harvempi aikoo palata – ”Tämä on hirveän hälyttävä tulos”

    3. 3

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    4. 4

      On aika uskoa siihen: Saara Aalto menee X Factorin finaaliin

    5. 5

      Satavuotiaan Suomen juhlalikööriksi valittiin virolainen Vana Tallinn – Alkon hallintoneuvoston johto parahti: ”Ei voi olla totta”

    6. 6

      Viisikymppinen mies ryhtyi kasvissyöjäksi – hän huomasi olevansa hyvin trendikäs ja alkoi myös lihoa

    7. 7

      Tutkijat vertaavat Sipilän johtamistapaa Trumpiin ja Berlusconiin – johtajuutta on kunnioitettava kyseenalaistamatta

    8. 8

      Huokailevat meteorologit tekevät säätiedotuksista pelkkää mässäilyä – 20 pakkasasteessa ei ole mitään kummallista

    9. 9

      Upseerien yksityisklubit ajautuivat vaikeuksiin – Puolustusvoimat vähensi upseerikerhojen vuokratukea

    10. 10

      Iran aikoo teloittaa miljardöörin – korkein oikeus piti kuolemantuomion voimassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Viisikymppinen mies ryhtyi kasvissyöjäksi – hän huomasi olevansa hyvin trendikäs ja alkoi myös lihoa

    2. 2

      Satavuotiaan Suomen juhlalikööriksi valittiin virolainen Vana Tallinn – Alkon hallintoneuvoston johto parahti: ”Ei voi olla totta”

    3. 3

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    4. 4

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    5. 5

      Toimittaja Ilkka Malmberg on kuollut

    6. 6

      Teillä kulkee kymmeniätuhansia kolariautoja – näin tunnistat kolarikorjatun auton

    7. 7

      Lapsiperheen arki kuihdutti seksielämän ja vei läheisyyden – pelkään parisuhteeni puolesta

    8. 8

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    9. 9

      Tutkijat vertaavat Sipilän johtamistapaa Trumpiin ja Berlusconiin – johtajuutta on kunnioitettava kyseenalaistamatta

    10. 10

      Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen myönsi tehneensä virheen Sipilä-asiassa – Ruben Stiller: ”Ylessä on paljon pelkoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    2. 2

      Susanne Päivärinta ja Jan Andersson kiistävät päätoimittaja Atte Jääskeläisen väitteet: Ylen linjausta perusteltiin ”muilla syillä”, juontajat sanovat

    3. 3

      Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

    4. 4

      Sanna-Mari Paakki aloitti kampanjan tissien puolesta ja joutui Ylilaudalta nousseen vihakampanjan kohteeksi – ja se kertoo siitä, mikä internetiä nyt riivaa kaikkialla

    5. 5

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    6. 6

      Ruben Stiller kertoo HS:lle saamastaan varoituksesta ja Ylen kovista vaatimuksista Sipilä-asiassa: ”Olen hiiri ja minua pelotti”

    7. 7

      Ylen juontaja tenttasi päätoimittajaa suorassa lähetyksessä – ja hukkuu nyt kiittävään palautteeseen

    8. 8

      Miten elämäsi sujuu muihin verrattuna? Lue sinulle räätälöity juttu perheestä, terveydestä, työstä ja onnesta

    9. 9

      Pidimme kaksi viikkoa uutta päiväkirjamaista kalenteria, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

    10. 10

      Helsingin kaupunginvaltuusto hylkäsi Guggenheimin taidemuseon äänin 53–32

    11. Näytä lisää