Kulttuuri

Tutkija tuoreessa teoksessa: Suomessa oli ja on fasismia, myös eduskunnassa

Suomen demokraattisessa järjestelmässä on henkilöitä, joiden asialistalla tuntuu olevan klassisia fasismin piirteitä, sanoo historioitsija Oula Silvennoinen.

”Lyhyesti määritellen: fasismi on väkivaltaan valmista kansallismielisyyttä”, historioitsija Oula Silvennoinen (s. 1970) sanoo.

Silvennoisen yhdessä kahden muun arvostetun tutkijan Aapo Roseliuksen ja Marko Tikan kanssa kirjoittama teos Suomalaiset fasistit. Mustan sarastuksen airuet (WSOY) ilmestyy keskiviikkona.

Kolmikon teos käsittelee etenkin maailmansotien välistä aikaa. Samaa suvaitsemattomuutta on ilmassa myös nyt.

”Vaatimus yhtenäisestä, vahvasta ja puhtaasta kansakunnasta vie suvaitsemattomuuteen”, Silvennoinen sanoo. ”Sillä puhtaus määritellään negatiivisesti – siis sen kautta, ketkä eivät kuulu mukaan. Heitä pidetään sisäisinä vihollisina.”

Oliko Suomessakin fasisteja?

”Kyllä”, Oula Silvennoinen toteaa. ”Ihan samalla tavalla kuin muuallakin Euroopassa.”

Heitä oli myös kansakunnan parhailla paikoilla, kuten eduskunnassa. Vuoden 1933 vaaleissa Isänmaallinen kansanliike (IKL) sai 14 edustajapaikkaa, samoin vuonna 1936.

”Minusta IKL täytti fasismin tunnusmerkit, ja fasistiseksi olemme myös luonnehtineet sitä kirjassamme”, Silvennoinen kertoo. ”Minusta tästä asiasta ei tarvitse enää ihmeemmin edes keskustella.”

Hänen mukaansa kansanvallan puitteissa toimiminen ei tuottanut fasistiselle puolueelle Suomessa ihmeempiä vaikeuksia 1930-luvulla.

”Ihan samalla tavalla se sujui täällä kuin muuallakin Euroopassa silloin”, Silvennoinen toteaa. ”Ja sujuu edelleen.”

Nykyajan fasismiin taipuvaisia nimiä Silvennoinen ei ryhdy mainitsemaan. Hän ei halua osoitella.

”Meillä on demokraattisessa järjestelmässä varmasti sellaisia henkilöitä, joiden asialistalla tuntuu olevan aika lailla klassisia fasismin piirteitä”, hän muotoilee. ”Niistä voimakkain on tunne siitä, että oma yhteisö on uhattuna.”

Silvennoinen puhuu närkästyksestä, jonka aiheuttaa jostain ulkopuolelta tai yhteisön sisältä viriävä haaste kulttuuriselle yksinvallalle. Kaikkea on totuttu pitämään vain omana.

Seuraava askel on Silvennoisen mukaan väestöllinen paniikki: pelko aseman menettämisestä omassa kansallisessa tai rodullisessa yhteisössä. Fasistiseen kuvioon kuuluu, että aseman menettämisen voi torjua vain väkivallalla ja radikaaleilla toimenpiteillä, koska uhka on niin suuri ja polttava.

Onko rajojen sulkeminen radikaali toimenpide?

”On se... eräänlainen”, Silvennoinen sanoo. ”Mutta kirjassa kutsumme radikalismiksi ainoastaan valmiutta väkivaltaan. Haluaisin edelleen pitää kiinni siitä rajauksesta.”

Poliittisena aatteena fasismi syntyi 1800-luvulla. Suurimpaan menestykseensä se nousi 1930-luvulla Adolf Hitlerin natsihallinnon myötä. Hitler ja hänen valtakuntansa luhistuivat vuonna 1945.

”Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että fasismin tarina olisi loppunut”, Silvennoinen tähdentää. ”Fasismi elää ja muovautuu siinä missä muutkin poliittiset ideaalit.”

Hitlerin hallinnon äärimmäinen seuraus olivat keskitysleirit: useita miljoonia, teollisen järjestelmällisesti murhattuja niin sanottuja sisäisiä vihollisia – miehiä, naisia ja lapsia.

Miten huolissaan nyt pitäisi olla fasismin noususta?

”Tosi vaikeatahan tällaiseen kysymykseen on vastata”, Oula Silvennoinen sanoo.

”Mutta kyllä minä kiinnittäisin voimakasta huomiota siihen, että fasistiset ajatustavat eivät suinkaan ole mikään historiaan jäänyt ilmiö vaan elävää politiikkaa. Jos sitä ei tunnisteta ajoissa ja tehdä asialle jotakin, kohta voi kehkeytyä – ainakin jossain päin Eurooppaa – tilanteita, joissa on liian myöhäistä katua.”

1930-luvun Saksassa fasismin nousuun liittyi myös sen hiljainen hyväksyntä. Onko nyt täällä Suomessa tavallisten ihmisten syytä korottaa äänensä suvaitsevaisuuden puolesta?

”Kyllä”, Silvennoinen sanoo. ”Toimiva demokratia joka tapauksessa edellyttää, että kansalaisilla on mielipiteitä ja että ne sanotaan ääneen – ja että niistä käydään rauhanomaista taistelua sanallisilla areenoilla. Ehdottomasti.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kirjat
  • Fasismi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Britannian prinssi William lopettaa työnsä ambulanssilentäjänä – keskittyy nyt kokonaan kuninkaallisiin tehtäviin

    4. 4

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    5. 5

      Näin suomalaiset yrittävät petkuttaa Kelaa – viime vuonna kiinni jäi lähes pari tuhatta huijaria, keskimääräinen vedätys 4 200 euroa

    6. 6

      Putin arvosteli USA:ta Punkaharjulla: ”On mahdotonta sietää loputtomiin häikäilemättömyyttä maatamme kohtaan” – Niinistö sanoi vastaan venäläistoimittajalle

    7. 7

      Niinistö ja Putin kävivät oopperassa Putinin Suomen-vierailun päätteeksi – faniseurue kiljahteli ja heilutti Venäjän lippua, kun he näkivät vilauksen Putinista katsomossa

    8. 8

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    9. 9

      Presidentti Niinistö esitti onnistuneesti jäyhää länsisuomalaista äijää – samalla hän viestitti Putinille, että Suomi kuuluu länteen

    10. 10

      Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    3. 3

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    4. 4

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    5. 5

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    6. 6

      Näin suomalaiset yrittävät petkuttaa Kelaa – viime vuonna kiinni jäi lähes pari tuhatta huijaria, keskimääräinen vedätys 4 200 euroa

    7. 7

      Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

    8. 8

      Finland, dit borde man åka – ruotsalaisten tietämättömyys Suomesta onnistuu yhä välillä hätkäyttämään

    9. 9

      Niinistö ja Putin kävivät oopperassa Putinin Suomen-vierailun päätteeksi – faniseurue kiljahteli ja heilutti Venäjän lippua, kun he näkivät vilauksen Putinista katsomossa

    10. 10

      Poliisilta erikoinen kirje savonlinnalaisille – Miksi kaupunkilaisten pitäisi välttää parvekkeilla oloa Putinin vierailun aikana?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    11. Näytä lisää