Valikko
Kulttuuri

Lapsuutesi ei ole sinun, se kuuluu Disneylle

Jättiläisyhtiö omistaa valtaosan maailman satu- ja viihdehahmoista

Globaali viihdeimperiumi Disney kertoi tiistaina 9. helmikuuta tehneensä alkuvuonna huipputuloksen. Tulos kasvoi jopa 28 prosenttia. Kasvun veturina oli tuore Star Wars – The Force Awakens -elokuva, sen oheismyynti ja vanhojen Tähtien sota -elokuvien oikeuksien myynti.

Disney on jo pitkään laajentanut toimintaansa ostamalla erilaisia viihdeyhtiöitä. Sitä kautta myös sen hallinnoima hahmogalleria on entisestään kasvanut ja monipuolistunut.

Animaatiostudio Pixarin Disney osti vuonna 2006, klassisten sarjakuvasankareiden oikeudet omistavan Marvel-konsernin vuonna 2009 ja Tähtien sota ja Indiana Jones -elokuvia tuottaneen Lucasfilmin vuonna 2012.

Disney määrittää, mitä sadat miljoonat lapset katsovat illalla televisiosta ja millä hahmoilla kuvitettuja leluja he kinuavat vanhemmiltaan.

Disney jalostaa rakastettujen hahmojen seikkailuja yhä uusiksi elokuviksi ja niiden jatko-osiksi, tv-sarjoiksi, musikaaleiksi ja etenkin valtavaksi määräksi erilaisia tuotteita leluista peleihin, vaatteisiin, musiikkiin ja kodintavaraan.

Disney omistaa myös risteily­aluksia sekä useita teemapuistoja ympäri maailmaa. Viihdejätti omistaa myös muun muassa ABC-kanavat ja urheiluun keskittyvän ESP:n.

Disneyn käsissä on siis valta­osa maailman suosituimmista ja kaupallistetuimmista satu- ja viihdehahmoista. Sen suojissa ovat Aristokatit, Roger Rabbit, Bambi, Peter Pan, Nalle Puh, Dumbo, ja tietysti koko Ankkalinnan väki. Listaa voisi jatkaa pitkään.

Viime vuosien jättimenestys on ollut kahdesta sisaruksesta kertova talvinen animaatioseikkailu Frozen. Disney kertoi juuri, että elokuvasta tehdään myös Broadway-musikaali. Frozen myös saa jatko-osan valkokankaalle.

Vaikka Frozen-elokuva ilmestyi jo 2013, jatkavat hahmot voittokulkuaan lelukaupoissa, ja esimerkiksi juuri Suomessakin nähdyllä Disney on Ice -jääshowkiertueella. Elokuva on tuottanut jo lähes 1,3 miljardia dollaria.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Disney-yhtiö
  • Lapsuus
  • Elokuva
  • Sarjakuva

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – ”Minkään älyllisen toiminnan kanssa tällä ei ole yhteyttä”

    2. 2

      Poliisi epäilee: Nuoret pahoinpitelivät iäkkään miehen työkalulla kauppakeskuksen hississä Espoossa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    5. 5

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    6. 6

      EU antoi Googlelle 2,4 miljardin euron sakot dominoivan markkina-aseman väärinkäytöstä – päätös ravistelee amerikkalaisjättien hallitsemaa teknologiasektoria

    7. 7

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    8. 8

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    9. 9

      Perussuomalaiset toivottaa taas yhden paluumuuttajan takaisin – Arja Juvonen palaa puolueen eduskuntaryhmään

    10. 10

      Helsingin ”uusi ilme” haukuttiin tuoreeltaan Elloksen vuoden 1987 postimyyntiluetteloksi – mitä parjatun logon suunnittelijat ajattelevat nyt?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    2. 2

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    5. 5

      Ministeri Lindström: Tiesin erityisavustajan toiminnasta, hän ei toiminut omavaltaisesti – avustaja yritti pyyhkiä somalijärjestöiltä tuet

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Miten tämä on edes tapahtunut? Hautakiven pala päätyi katukiveksi Espoossa

    8. 8

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    9. 9

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    10. 10

      Mitä tehdä, kun lapsi ei halua mökille? Suositusten mukaan alle 12-vuotiasta ei saisi jättää yksin – asiantuntija kertoo, onko siinä mitään järkeä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää